Sain lääkäriajan kuukauden päähän !?!
Löysin rinnastani kovan patin ja muutakin vaivaa ollut. Soitin heti aamulla terveysasemalle ja kuvittelin pääseväni sitä näyttämään. Sain lääkäriajan tosiaan kuukauden päähän. Ei ole aiemmin aikoja. Ei ole "ihan tämän päivän juttu kuitenkaan" sanoi hoitaja. Minunko pitää nyt kuukausi jännittää onko se rintasyöpä.... voiko tämä olla taas näin vaikeaa Suomessa??
Kommentit (19)
Jos heti pitäisi olla niin mene yksityiselle
Missä toimitaan noin? Itsellä kyllä omalta kohdalta ja lähipiiristä kokemus että mitä tahansa pattia pääsee aika nopsaan näyttämään lääkärille tai edes hoitajalle joka sitten tekee arvion että onko syytä tavata lääkärikin. Ei välttämättä samaksi päiväksi saa aikaa mutta hyvin nopeasti.
Olisit käynyt paikan päällä kertomassa. Minä sain samanlaisessa tapauksessa päivystysajan parin tunnin päähän, ja lääkäriltä lähetteen mammoon ja ultraan.
Onneksi oli vain kysta joka tyhjennettiin saman tien.
Tiistaina papakokeessa kysyin samalla pateista rinnassa, pääsin mammografiaan torstaina ja onneks mitään vakavaa ei löytynyt. Kamala odottaa noin pitkään.
Sinun täytyisi liiotella ja pitää puoliasi, muuten ei suomessa lääkäriin pääse.
Päivystykseen vaan, jos haluat lääkäriin heti.
Ei voi mennä päivystykseen, kun sieltä käsketään menemään omaan tk...
Jos sinulla on rahaa, pääset aiemmin. Valinnanvapaus.
Julkisen sektorin perustouhua, sieltä sitä soteakin jarrutetaan. On kuulemma huonoa ja kallista, että lääkäriin pääsisi nopeasti.
No onhan se ikävä asia, mutta se ei ole ns. päivystysasia. Jos aikoja ei ole eikä ole ns. puolikiireellisiäkään aikoja tarjota, niin patit eivät ole päivystyksellistä hoitoa vaativia asioita. Eli ihan oikein toimittu. Mielenrauhan takia aikoja ei julkiselta voi tarjota, ikävä kyllä.
No se ei ole päivystysasia, turha siinä on alapeukutella. Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että ap:lla kurja tilanne ja olisi kiva, että pääsisi aiemmin näyttämään. Lukekaa triage-kriteerit ja hoidon kiireellisyyden kriteerit jos ette usko. Vai annatko oman lapsesi keuhkokuume-ajan ap:lle, tai odotatko kuumeisen koiranpureman kanssa kolme päivää, että ap pääsee tänään näyttämään pattia. Niin, tuskinpa van jos vaihtoehto on se, että itse annat oman aikasi. Tuossa on ideana se, että on tietty määräaikoja, jotka annetaan niitä eniten sinä päivänä tarvitsevalle. Usein rinnan patit koetetaan järjestää aiemmin kuin muut ajanvarausajat, jotka menee 3-4 viikon päähän. Saman päivän asia se ei kuitenkaan ole. Ihanne olisi jos kaikki pääsisivät heti kun haluavat.
Näin se menee. Jos olet jo keski-ikäinen ei ole suurta riskiä siitä, että kyseessä olisi agressiivinen syöpä.
Miten esitit asian varaustilanteessa? Kerroitko, että tunnet omat rintasi ja teet säännöllisesti rintatarkastuksen? Teethän näin. Monet patit, joita nainen löytää itse ovat selaisia, että ne ovat harmittomia ja tuntuvat tai ei-tuntuvat kuukautiskierron mukaan.
Yksityinen gynelogi hyvä vaihtoehto, jos haluat lääkäriajan nyt.
Tätä se on!
Mulla löytyi vatsan alueelta kolme "jotain". Niitä sitten neljä kuukautta tutkittiin, aina uusi erilainen kuvaus viikkojen päähän. Lopputulos: Ei tiedetä mitä ovat, mutta eivät vaikuta syövältä, eivätkä ole kasvaneet tässä kuukusien aikana.
Ole siinä sitten levollinen tietäessäsi, että ne "jotain" ovat yhä sisälläsi. Koepalaa ei otettu.
Vierailija kirjoitti:
Päivystykseen vaan, jos haluat lääkäriin heti.
Ei Vantaalla ainakaan pääse lääkärille päivystykseen tai terveyskeskukseen kävelemällä. Käsketään menemään kotiin varaamaan aika soittamalla ja soittoihin taas ei vastata.
Kyllä minä sain aikoinaan ihan mielenrauhan takia ja pääsin heti perjantaina ettei tarvinnut jännittää vklopun yli. Ajat kai muuttuneet huonompaan sitten, joku muukin valitteli että nykyään pääsee vasta kk tai puolentoista päästä lekuriin.
Jos se patti on välillä isompi ja pienenee kierron mukaan, se tuskin on vakava. Se voi olla myös kysta, ne voivat olla kipeitä. Minulla oli kysta.
Vierailija kirjoitti:
Löysin rinnastani kovan patin ja muutakin vaivaa ollut. Soitin heti aamulla terveysasemalle ja kuvittelin pääseväni sitä näyttämään. Sain lääkäriajan tosiaan kuukauden päähän. Ei ole aiemmin aikoja. Ei ole "ihan tämän päivän juttu kuitenkaan" sanoi hoitaja. Minunko pitää nyt kuukausi jännittää onko se rintasyöpä.... voiko tämä olla taas näin vaikeaa Suomessa??
Yksityiselle mars, pääset heti tutkimuksiin.
Sen verran kannattaa omasta terveydestä maksaa.

Kannattaahan se, jos sattuu olemaan millä maksaa. Jos vaihtoehdot ovat jättääkö lapset ruokkimatta vai odottaako kuukuden, kummankohan valinnan vastuullinen vanhempi tekee. -en ole ap
Vierailija kirjoitti:
No onhan se ikävä asia, mutta se ei ole ns. päivystysasia. Jos aikoja ei ole eikä ole ns. puolikiireellisiäkään aikoja tarjota, niin patit eivät ole päivystyksellistä hoitoa vaativia asioita. Eli ihan oikein toimittu. Mielenrauhan takia aikoja ei julkiselta voi tarjota, ikävä kyllä.
Voipas, juuri tämä mielenrauha mainittiin kun annettiin päivystysaika.
Kyllä ja et ole kiireellinen