Mitä ajattelet ihmisistä joilla ei ole lainkaan ystäviä?

Ja vielä lisäkysymys, pystyisitkö sinä elämään ilman ystäviäsi?

Itse tarkoituksella karkotan ystävät, viihdyn yksin.

Kai sulla sentään on läheisiä joiden kanssa jakaa elämän iloja ja suruja?

Vierailija kirjoitti:

Kai sulla sentään on läheisiä joiden kanssa jakaa elämän iloja ja suruja?

No siis äidille voin puhua mutta hänkin asuu toisella puolella suomea ja tapaamme harvoin. Ap

Mä olen samanlainen. Viihdyn eläinten kanssa paremmin ja mieluiten teen kaiken yksin. Yhden sisaruksen kanssa joskus välillä jotain, mutta ei me mistään syvällisistä voida jutella. Tykkään kyllä keskustella ihmisten kanssa ja jututtaa tuntemattomia, mutta en ikinä halua tutustua heihin enempää. Nuorempana oli muutama parisuhde, mutta ei nekään enää kiinnosta.

Ystävätön ja kaveriton on kait joko tällainen erakkoluonne tai sitten hyvin ujo ja/tai sosiaalisesti lahjaton.

Täällä toinen. Joskus kouluaikoina vielä oli kavereita, mutta valmistumisen jälkeen yhteydenpito jäi enkä uusia ole löytänyt. Ystäviä minulla on ollut viimeksi lapsuudessa. Kuitenkin olen ihan "normaali" työssäkäyvä ihminen. Introvertti ja melko ujo kuitenkin. Tykkään yksinolosta, mutta usein tulee kuitenkin tilanteita joissa kaipaisin saman henkistä ystävää. Äitini ja siskoni ovat läheisimmät ihmiset joiden kanssa pidän yhteyttä.

Vitonen lisää, että kyllä musta pääasiassa varmaan ajatellaan, että mussa on jotain vikaa. Ja onkin ehkä, tosin en näe erakkoutta minään pään sairautena. Se on vaan ihmisen luonteessa. Itse ajattelen, että ihmiset on ylipäänsä aika sairaita.

Olen myös huomannut menestyväni parhaiten kun teen asiat omalla tavallani, vaikka muut sanoisi mitä, joten en pane paljon painoa ihmisten puheille, jos kyse näyttää olevan lähinnä mielipiteestä.

No onhan tuo vähän outoa. Meillä on niin paljon ystäviä, kavereita ja tuttuja, että tuntuu joka viikonloppu olevan jotain ohjelmaa. Välillä olisi kiva olla oman perheen kanssa. Olemme tosi sosiaalisia molemmat, tutustutaan esim. reissuilla uusiin ihmisiin ja niistäkin on tullut kavereita, joita ollaan tavattu myöhemmin. Myös esim. Twitterin kautta olen saanut pari kaveria / ystävää.

Mä oon erakkoluonne ja ihmiset haluaa olla kaveria mun kanssa.. en olisi ikinä lapsena uskonut että ihmiset oikeasti ilman mitään jujua haluavat olla kanssani (koulussa muut lapset olivat silloin tällöin kilttejä että saivat luntata läksyt multa). Totuin yksinoloon ja oikeastaan nautin siitä.

Tutustuin amiksessa paremmin ihmisiin kun peruskoulusta jäi se sosiaalinen puoli vajaaksi. Nyt on ongelmana se etten vaan jaksa tätä ihmispaljoutta, hirveästi pitäisi näkyillä ja hengailla.. mikä ärsyttää todella paljon ja kyllä, olen sanonut ja selittänyt että viihdyn yksinkin ja tarvitsen omaa aikaa mutta mutta :) tavallaan kaipaan lapsuuden yksinäisyyttä.

Yksi entinen tuttu sit oli sellainen että hän haluaa kavereita nähdä vaikka joka päivä, on tosi sosiaalinen ja valmis kaikkeen mutta kukaan ei halua olla tämän kaveri. Oli kyllä raskasta seuraa mutta pidin uskomattomana asiana sitä ettei tällä ollut yhtäkään kaveria mille soittaa jos halusi vaikka leffaan! Kai jotain on mennyt elämässä mönkään jos jää yksin vastoin tahtoaan 🤔 onko vika muissa vai itsessä

Pahimpina aikoina masennuksen ja uupumuksen vuoksi en jaksanut pitää yhteyttä juuri keneenkään. Torjuin yhteydenotot ja pyynnöt tapaamisista. Nyt vähän parempana, kun jaksaisi ja haluaisi, ei sitten enää olekaan elämässä mukana niitä ihmisiä. Ehkä löydän uusia ystäviä ja kavereita, en tiedä.

Ajattelen, että jokin hänen vanhemmissaan on ollut pielessä. Eivät ole osanneet opastaa sosiaalisuuteen, eivätka kannustaa hyvää itsetuntoa, kykyä pitää puoliaan jne.

t.kristallikissa

Eihän sitä kukaan viitsi olla ystävä kenenkään kanssa, jos ei näiden ollessa jotenkin loukkaavia tai ylikäveleviä saa sanoa siitä, ettei olisi epäkohtelias, kuten minun äitini opetti. Tai opetti, että sanojana minä muka loukkaan muita! Vähemmästäkin ryhtyy ihmisvihaajaksi. Oikeasti suurin osa ihmisistä on ihan mätiä sisältä, jos kuvittelee, että löytää aitoa halua antaa hyvää, niin ei.

t.kristallikissa

Ei mullakaan pahemmin ystäviä ole, mutta en nyt sentään kymmentä vuotta ole ilman kavereita ollut.

Lisäksi minulla on perhe, joka vaikuttaa tietysti ajankäyttööni erittäin paljon.

En usko, että monikaan ihan vastaavassa tilanteessa on kuin sinä, mutta jos olet erakkoluonne ja asia ei sinua häiritse, niin mikäpä siinä sitten.

Pinnallisia, itseään ajattelevia ihmisiä kyllä löytyy ystäviksi, mutta ei todellisia ystäviä, jos ihmisellä on vaikeaa. Tavallaan sen kyllä ymmärtääkin, eikä se ole kummankaan osapuolen vika, vaan sen, joka masensi esim. itseni.

t.kristallikissa

Sellaiset ihmiset varsinkin ovat ihan kakkapäitä, jotka loukkaantuvat jostain mitä teet, jota et itse edes käsittänyt loukkaavaksi JA sitten sen oikeuttamana loukkaavat sinua, vaikket ole tehnyt mitään pahaa heille, mutta kun heitä niin loukkasi eivätkä osaa sanoa mistään nätisti! Ja sitten kun kerrot heidän käytöksensä loukanneen sinua, alkavat vain puolustautua vaikka itse aloittivat kakkapäänä olemisen ja epäkunnioittavan käytöksen. Ja heistä heillä on asiaan jokin totuus! Voi vittttu, että tällaiset ihmiset ovat itsekeskeisiä!

t.kristallikissa

Riippuu siitä onko ihminen tyytyväinen vai tyytymätön tilanteeseen.

Tyytyväinen: Ehkä on erakkoluonne. Viihtyy hyvin yksin.

Tyytymätön: Aattelen, että tällä ihmisellä on ollut elämässä mahdollisesti jotain vaikeuksia. Aina eivät tärkeätkään ihmiset pysy menossa mukana. Se on surullista jos joutuu olemaan yksin, vaikka kaipaisi muiden seuraa.

Vierailija kirjoitti:

Sellaiset ihmiset varsinkin ovat ihan kakkapäitä, jotka loukkaantuvat jostain mitä teet, jota et itse edes käsittänyt loukkaavaksi JA sitten sen oikeuttamana loukkaavat sinua, vaikket ole tehnyt mitään pahaa heille, mutta kun heitä niin loukkasi eivätkä osaa sanoa mistään nätisti! Ja sitten kun kerrot heidän käytöksensä loukanneen sinua, alkavat vain puolustautua vaikka itse aloittivat kakkapäänä olemisen ja epäkunnioittavan käytöksen. Ja heistä heillä on asiaan jokin totuus! Voi vittttu, että tällaiset ihmiset ovat itsekeskeisiä!

t.kristallikissa

Ihan on vain heidän oma totuutensa, jossa he ovat maailmankaikkeuden keskipisteinä kuin jotkin kolmevuotiaat.

t.kristallikissa

Mun miehellä ei ole ystäviä paitsi jos minut sellaiseksi lasketaan. Seurustelun alkuvaiheessa myönnän ajatelleeni että jotain mätää tässä on - miten voi olla että ihmisellä ei ole ystäviä, vai eikö hän vain halua esitellä minua kenellekään? Mutta nyt 20 vuoden jälkeen uskon jo että introvertti mikä introvertti, ei vain kaipaa / jaksa ystävyyssuhteita opiskelu- tai työpäivän jatkoksi. Aina ei jaksaisi minuakaan, mutta ilmeisesti tämä kauppa kuitenkin kannattaa 😁

Vierailija kirjoitti:

No onhan tuo vähän outoa. Meillä on niin paljon ystäviä, kavereita ja tuttuja, että tuntuu joka viikonloppu olevan jotain ohjelmaa. Välillä olisi kiva olla oman perheen kanssa. Olemme tosi sosiaalisia molemmat, tutustutaan esim. reissuilla uusiin ihmisiin ja niistäkin on tullut kavereita, joita ollaan tavattu myöhemmin. Myös esim. Twitterin kautta olen saanut pari kaveria / ystävää.

Minusta vaikutat ihmiselle jolta puuttuu ne oikeat ystävät, mikäli koet löytäneesi twitteristäkin ystäviä.

Olimme kerran risteilyllä ja siellä ruokapöydässä tutustuttiin ihmisiin joiden kanssa laivalla vietettiin aikaa ja sitten joku aika risteilystä nämä ihmiset soitti ja kysyi voisiko tulla meille viikonloppuna lapsien kanssa.

No olivat pari yötä ja ymmärsin heidän olevan meidän ystäviä omasta mielestään, mutta me koimme asian ahdistavana sillä olivat kuitenkin täysin vieraita ja eri tyylisiä kuin me itse.

Eli liian sosiaalinen ihminen kuvittelee helposti olevansa monen kanssa ystävä

Ajattelen ensin että siihen yksinäisyyteen ja ystävättömyyteen on joku todella hyvä syy kuten mt-ongelma, väkivaltaisuus, alkoholismi jne. Tai sitten yskin ja omissa oloissaan viihtyvä on introvertti joka tarvitsee sitä omaa aikaa.