Miksi minusta tuntuu usein siltä että ihmiset eivät kohtaa toisiaan ollenkaan syvällisesti, tututkin ovat

Sama juttu. Aiheuttaa sellaista henkistä yksinäisyyden tunnetta.

Itsestähän se on kiinni, lähteekö pintaliitoon mukaan vai ei. Tilannetajuakin tietenkin tarvitsee, jos ohimennen nähdään niin ei siinä kannata alkaa selittämään kaikesta mahdollisesta. Mutta sitten kun on enempi aikaa, "mitä sulle kuuluu" kysymykseen voi vastata just niinkuin haluaa.

Aloita itsestäsi!

Some. Kaikesta pitää selvitä nykyään ylä- tai alapeukulla, ja sitten siirtyä eteenpäin jo, myös elävässä elämässä. Mikään ei vaadi nykyihmiseltä minkäänlaista keskittymiskykyä tai pitkäjänteisyyttä.

Itsestänikin on tuntunut tuolta, ei haluta tutustua ja keskustella oikeasti ja jotkut on vaan moikannu jos sitäkään

No höpöhöpö. Mitä kuuluu on keskustelun avaus ja yksinkertaista small-talkia. Ei sen ideakaan ole, että alat vuodattamaan paskaa elämääsi toiselle.

Totta kai ihmiset kohtaavat syvällisesti. Sitten, kun tuntevat hieman paremmin ja on yhteistä aikaa ja taivalta takana. Miten tähän koskaan pääsisi, jos ei ensin aloita sillä "mitä kuuluu"-osaston jutuilla keskustelua?

Aikani yritin pitää yllä suhteita joissa olisi muutakin kuin pintaraapaisu, mutta turhaan. Ihmisillä on ne omat pinnalliset kotkotukset, työt perheet harrasteet, ei löydy aikaa eikä kiinnostusta muun miettimiselle. Nykyään en itse enää välitä keskustella kuin pintajutuista, ne syvälliset mietin itsekseni.

Minulle ihmiset avautuvat helposti lapsuudenperheen traumoistaan, huonoista parisuhteistaan yms. Toivoisin helppoja ja nopeita kohtaamisia ihmisten kanssa tällaisten sijasta.

Vierailija kirjoitti:

Aikani yritin pitää yllä suhteita joissa olisi muutakin kuin pintaraapaisu, mutta turhaan. Ihmisillä on ne omat pinnalliset kotkotukset, työt perheet harrasteet, ei löydy aikaa eikä kiinnostusta muun miettimiselle. Nykyään en itse enää välitä keskustella kuin pintajutuista, ne syvälliset mietin itsekseni.

Ja tästä yrityksestäsi vedit johtopäätöksen, että ihmiset ovat pinnallisia?

Kävikö mielessäsi, että ehkä itse epäonnistuit?

Vierailija kirjoitti:

Aikani yritin pitää yllä suhteita joissa olisi muutakin kuin pintaraapaisu, mutta turhaan. Ihmisillä on ne omat pinnalliset kotkotukset, työt perheet harrasteet, ei löydy aikaa eikä kiinnostusta muun miettimiselle. Nykyään en itse enää välitä keskustella kuin pintajutuista, ne syvälliset mietin itsekseni.

No kyllä aika monet ainakin omista syvällisemmistä ajatuksistani liittyvät juuri työhön, perheeseen tai harrastuksiin. Ne ovat keskeisiä elämän osa-alueita ja tiiviisti sidoksissa siihen, kuka olen ihmisenä. Millä tavalla nuo ovat sinun mielestäsi pinnallista kotkotusta ja mitä sitten tarkoitat syvällisillä aiheilla? Minusta sellaisissa arkisissa asioissa nimenomaan on yleensä hyvinkin syviä ja isoja ulottuvuuksia.

Ihmiset, joiden kanssa olen ikäni istunut perhepäivällisillä ja syntymäpäiväkutsuilla, eivät tunne minua. Ystäväni, yläasteelta asti, ei tunne minua.

Olen niin läheisriippuvainen ja miellyttämishaluinen ja sosiaalisia tilanteita jännittävä, että kaikki kohtaamiset jäävät pintapuoliseksi esittämiseksi. Tunnen oloni yksinäiseksi tämän takia. Minua kuvaillaan rauhalliseksi ja hyväksi kuuntelijaksi. Kukaan ei oikeasti tunne minua.