Mikä kirja sulla on kesken juuri nyt?
Kommentit (12269)
Joel Haahtela, Adèlen kysymys
Aivan juuri ilmestynyt. Mies lähtee Pyreneille luostariin tutkimaan Adèle-pyhimyksen tarinaa ja samalla alkaa matka omaan menneisyyteen. Ihmeellinen rauha ympäröi luostarin veljiä. Voiko ihmeitä tapahtua?
Odotan jo iltaa, että ehdin lukemaan.
Karalonia, Katalonia! Orwellin kuvaus Espanjan sisällisodan ajoilta, kun työväki ja monet vapaaehtoiset kautta Euroopan halusivat nousta taisteluun fasismia, pääomapiirejä ja vanhoillista kirkkoa vastaan. Orwellin oma tarkoitus oli "taistella fasismia vastaan, yleisen kunniallisuuden puolesta".
Kirjassa on mielenkiintoista kuvausta mm. siitä kuinka työläisjoukot järjestivät armeijansa: esimiehiä puhuteltiin vain tovereiksi eikä mitään pokkurointeja, kurinpitoa tai arvoaseman merkkejä ollut. Erimielisyyksien ilmaantuessa vedottiin ensin toveruuteen ja velvollisuuteen täyttää tehtävänsä. Orwell piti aluksi toveriarmeijaa mahdottomana ajatuksena mutta joutui toteamaan sen toimivan yllättävän hyvin.
Työläisten hallitsema Barcelona oli muuttunut radikaalisti: rakennukset oli otettu haltuun, kaikkialla liehuivat punaliput tai anarkistien puna-mustat viirit, kirkot oli vallattu ja tyhjennetty, kaupat ja kahvilat otettu yhteisomistukseen. Tarjoilijat ja kauppa-apulaiset kohtelivat asiakkaita vertaisinaan jopa kengänkiillottajat oli järjestetty kollektiiveiksi. Kaikki nöyristely ja muodollisuudet olivat kadonneet, juomarahan antaminen oli kielletty lailla. Yksityisautoja ei ollut ja varakkaat luokat olivat kadonneet, ihmiset pukeutuivat karkeisiin työläisvaatteisiin tai univormuihin.
Orwell kuvasi tapahtunutta oudoksi, koskettavaksi ja osin käsittämättömäksi, mutta ehdottomasti sellaiseksi jonka puolesta kannattaa taistella.
Myöhemmin Orwell myös kertoo yksityiskohtaisesti siitä kun hän haavoittui luodin mennessä läpi hänen kaulastaan ja kuinka hän luuli kuolevansa muutamassa minuutissa ja paljon muustakin harmista ja kärsimyksestä mitä joutui kokemaan.
Florian Huberin Lupaathan tappaa itsesi. Saksalaisten siviilien ahdingosta puna-armeijan vallatessa
kyliä ja kaupunkeja.
Eleanorille kuuluu ihan hyvää. Tarina erakoituneesta nuoresta naisesta ja siitä, miten hän vähitellen opettelee kohtaamaan yksinäisyyteensä johtaneen lapsuudentrauman.
Harkimo - tarina likaisesta Harrysta. Tiedän ainakin mitä puoluetta en äänestä Kokoomuksen ja Keskustan lisäksi.
Vierailija kirjoitti:
Karalonia, Katalonia! Orwellin kuvaus Espanjan sisällisodan ajoilta, kun työväki ja monet vapaaehtoiset kautta Euroopan halusivat nousta taisteluun fasismia, pääomapiirejä ja vanhoillista kirkkoa vastaan. Orwellin oma tarkoitus oli "taistella fasismia vastaan, yleisen kunniallisuuden puolesta".
Kirjassa on mielenkiintoista kuvausta mm. siitä kuinka työläisjoukot järjestivät armeijansa: esimiehiä puhuteltiin vain tovereiksi eikä mitään pokkurointeja, kurinpitoa tai arvoaseman merkkejä ollut. Erimielisyyksien ilmaantuessa vedottiin ensin toveruuteen ja velvollisuuteen täyttää tehtävänsä. Orwell piti aluksi toveriarmeijaa mahdottomana ajatuksena mutta joutui toteamaan sen toimivan yllättävän hyvin.
Työläisten hallitsema Barcelona oli muuttunut radikaalisti: rakennukset oli otettu haltuun, kaikkialla liehuivat punaliput tai anarkistien puna-mustat viirit, kirkot oli vallattu ja tyhjennetty, kaupat ja kahvilat otettu yhteisomistukseen. Tarjoilijat ja kauppa-apulaiset kohtelivat asiakkaita vertaisinaan jopa kengänkiillottajat oli järjestetty kollektiiveiksi. Kaikki nöyristely ja muodollisuudet olivat kadonneet, juomarahan antaminen oli kielletty lailla. Yksityisautoja ei ollut ja varakkaat luokat olivat kadonneet, ihmiset pukeutuivat karkeisiin työläisvaatteisiin tai univormuihin.
Orwell kuvasi tapahtunutta oudoksi, koskettavaksi ja osin käsittämättömäksi, mutta ehdottomasti sellaiseksi jonka puolesta kannattaa taistella.
Myöhemmin Orwell myös kertoo yksityiskohtaisesti siitä kun hän haavoittui luodin mennessä läpi hänen kaulastaan ja kuinka hän luuli kuolevansa muutamassa minuutissa ja paljon muustakin harmista ja kärsimyksestä mitä joutui kokemaan.
Mäpä tiedän, mitä luen seuraavaksi! Kiitos vinkistä!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Joel Haahtela, Adèlen kysymys
Aivan juuri ilmestynyt. Mies lähtee Pyreneille luostariin tutkimaan Adèle-pyhimyksen tarinaa ja samalla alkaa matka omaan menneisyyteen. Ihmeellinen rauha ympäröi luostarin veljiä. Voiko ihmeitä tapahtua?
Odotan jo iltaa, että ehdin lukemaan.
Luettu. Pieni ja nopeasti luettava kirja, mutta ei kannata lukea nopeasti, vaan niin kuin runokirjaa, nautiskellen. Kirjassa on paljon pohdintaa, munkit kertovat jumalakäsitystään ja mies saa rauhan, jotenkin, ehkä. Pieni helpotus omiin aviomurheisiin ja pojan ahdistukseen saadaan. Oma lapsuudentrauma, äidin kuolema, selittää paljon. Ihmeitä ei ehkä ole.
Haahtelan kirjat ovat viisaita ja samalla surullisia, mutta jotenkin niin lohdullisia samalla. Erikoista.
Heather Morrisin Auschwitzin tatuoija ja Katja Kärjen Jumalan huone olivat hyviä, Juha Itkosen Ihmettä kaikki ja Joel Haahtelan Adèlen kysymys puhuttelevia, mutta Sisko Savonlahden Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu ja Laura Lindtstedin Ystäväni Natalia surkeita. Kaikki ovat uusia, jotkut kuukausi sitten ilmestyneitä. Ihmettelen tätä valtavaa hajontaa, aivan kuraa ja sitten helmiä. Tietysti makunsa kullakin. Onneksi kaikille löytyy jotain.
Carlos Ruiz Zafon: Tuulen varjo. Luen toistamiseen, mitä tapahtuu todella harvoin. Tämä kirja on helmi!
Vierailija kirjoitti:
C.J. Tutorin Liitu-ukko, joka on kohta luettu. Hyvä kirja, välillä hiukan karmiva.
Minullakin tämä juuri kesken, hyvältä vaikuttaa. Toki olen aika alussa, 130 sivua takana.
Margaret Atwoodin Orjattaresi. Meinasin alkaa katsomaan The Handmaid's Tale -sarjaa, mutta päätin sitten kuitenkin että haluan lukea tämän kirjan ensin ennen kuin katson sen perusteella tehdyn sarjan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Karalonia, Katalonia! Orwellin kuvaus Espanjan sisällisodan ajoilta, kun työväki ja monet vapaaehtoiset kautta Euroopan halusivat nousta taisteluun fasismia, pääomapiirejä ja vanhoillista kirkkoa vastaan. Orwellin oma tarkoitus oli "taistella fasismia vastaan, yleisen kunniallisuuden puolesta".
Kirjassa on mielenkiintoista kuvausta mm. siitä kuinka työläisjoukot järjestivät armeijansa: esimiehiä puhuteltiin vain tovereiksi eikä mitään pokkurointeja, kurinpitoa tai arvoaseman merkkejä ollut. Erimielisyyksien ilmaantuessa vedottiin ensin toveruuteen ja velvollisuuteen täyttää tehtävänsä. Orwell piti aluksi toveriarmeijaa mahdottomana ajatuksena mutta joutui toteamaan sen toimivan yllättävän hyvin.
Työläisten hallitsema Barcelona oli muuttunut radikaalisti: rakennukset oli otettu haltuun, kaikkialla liehuivat punaliput tai anarkistien puna-mustat viirit, kirkot oli vallattu ja tyhjennetty, kaupat ja kahvilat otettu yhteisomistukseen. Tarjoilijat ja kauppa-apulaiset kohtelivat asiakkaita vertaisinaan jopa kengänkiillottajat oli järjestetty kollektiiveiksi. Kaikki nöyristely ja muodollisuudet olivat kadonneet, juomarahan antaminen oli kielletty lailla. Yksityisautoja ei ollut ja varakkaat luokat olivat kadonneet, ihmiset pukeutuivat karkeisiin työläisvaatteisiin tai univormuihin.
Orwell kuvasi tapahtunutta oudoksi, koskettavaksi ja osin käsittämättömäksi, mutta ehdottomasti sellaiseksi jonka puolesta kannattaa taistella.
Myöhemmin Orwell myös kertoo yksityiskohtaisesti siitä kun hän haavoittui luodin mennessä läpi hänen kaulastaan ja kuinka hän luuli kuolevansa muutamassa minuutissa ja paljon muustakin harmista ja kärsimyksestä mitä joutui kokemaan.
Mäpä tiedän, mitä luen seuraavaksi! Kiitos vinkistä!
Ap
Eipä kestä! Mutta varoitukseksi on siinä aika puisevia osuuksia tuon ajan Espanjan poliittisen tilanteen (joka oli erittäin sekava) selvittelyistä. Orwell itsekin kehoittaa lukijaa harppaamaan yli jos aihepiiri ei kiinnosta.
Yleisesti ottaen Orwell on yksi niitä kirjailijoita jonka en tiedä kirjoittaneen huonoja kirjoja.
Mielenkiintoinen on myös Orwellin esikoisteos "Puilla paljailla Pariisissa ja Lontoossa", köyhäilykuvaus joka alkaa siitä kun Orwell vie hienot pukunsa ja kenkänsä kaniin ja saa niistä muutaman vaivaisen lantin uuden köyhänasunsa taskunpohjalle...
Michelle Obaman Minun tarinani.
Vierailija kirjoitti:
Stephen Kingin Tohtori Uni. On siis Hohdon jatko-osa. En ainakaan kymmeneen vuoteen ole lukenut Kingiä, filmatisointeja kyllä katsonut. Luen kirjoja laidasta laitaan Kerouacista Mustoseen, harvemmin kuitenkaan kunnon kauhua. Sadan sivun jälkeen on todettava että kirja on todella hyvä, kauhealla tavalla mukaansatempaava.
Onko tämä kirja Stephen Kingin itsensä kirjoittama vai hänen poikansa tai jonkun muun kirjoittama, vaikka kannessa on Stephen Kingin nimi?
Renate Dorresteinin Kivisydän. Kertoo lapsuudenperheen tragediaa työstävästä naisesta. Hyvä kirja!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Stephen Kingin Tohtori Uni. On siis Hohdon jatko-osa. En ainakaan kymmeneen vuoteen ole lukenut Kingiä, filmatisointeja kyllä katsonut. Luen kirjoja laidasta laitaan Kerouacista Mustoseen, harvemmin kuitenkaan kunnon kauhua. Sadan sivun jälkeen on todettava että kirja on todella hyvä, kauhealla tavalla mukaansatempaava.
Onko tämä kirja Stephen Kingin itsensä kirjoittama vai hänen poikansa tai jonkun muun kirjoittama, vaikka kannessa on Stephen Kingin nimi?
Onpa outo kysymys.
Raymond E. Feistin King of Ashes fantasiasta plus kasa erityyppistä romantiikkaa tai pornoa, miten nyt itse kukainenkin noita luokittelisi.
Huvitto selaillessa jokunen sivu muiden lukemisua, jopa täällä kaikki omaavat tasan sellaisen "hienon sivistyneen maun" :D
Kukaan ainakaan kehtaa muuta mainita. Pitää jonkun edes ;)
Itselläni on tämä sama kesken englanninkielisenä äänikirjana. On kyllä viihdyttävä, ei mitenkään mullistava tähän mennessä, mutta ihan fiksun kuuloinen ja kyllä tästä jotain uuttakin oppii.
Luettavana on Dmitri Gluhovskin Metro 2033, joka on jo jonkinlainen scifiklassikko, vaikka on ilmestynyt vasta 2007. Tämä ei nyt oikein meinaa upota. Hyvässä scifissä on oman aikansa heijastelua ja kritiikkiä. Esim. Frankesteinin hirviö sai innoitusta aikansa uskomuksista, että pian elämää voidaan luoda keinotekoisesti, ja H.G. Wellsin Aikakoneessa oli luokkaerojen arvostelua, ja Margaret Atwoodin kirjoissa on paljonkin mm nykyajan ympäristöongelmista. Metro 2033:sta en oikein tunnista, että kuinka se heijastelisi nykyaikaa, mutta osittain voi olla kyse siitä, että se puhuttelee paremmin nykyvenäjää, jota en tunne tarpeeksi hyvin. Lisäksi päähenkilö on jotenkin ontto.