Mikä kirja sulla on kesken juuri nyt?

Juliane Hielscher: Äiti, katso pingiviinikaloja. Ihana kirja jota luen silloin tällöin uudelleen.

Camilla Läckbergin Leijonankesyttäjä

Elena Ferranten Hylkäämisen päivät

En osaa päättää, pidänkö vai enkö. Jotenkin pimeä mutta kiehtova. 

Enni Mustosen Sotalesken sain melkein vuoden jonottamsen jälkeen. Pari mukavaa lukupäivää tiedossa. Mustonen on aina hyvä.

Juuri sain loppuun Chigozie Obioman Kalamiehet.

Tarkkanäköinen, kiehtova ja vähän karmivakin. Pidin kovasti.

Anna-Leena Härkösen Kenraaliharjoitus

Muumipapan urotyöt!

Ihana!

Iikka Kiven Menisit ennemmin terapiaan. Alku on ainakin ihan sitä mitä esipuheessa luvattiin. Eli kirjan virallinen oppi paljastetaan jo nimessä. Sen jälkeen alkaa tykitys.

Elena Ferrante: hylkäämisen päivät. Tosi raastava mutta kauniisti kirjoitettu kirja jätetyksi tulemisesta pitkän suhteen jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pelle Miljoona, Aquariuksen poika

Kun pääsee alkujakson ohi Suomen sodanjälkeisiin vuosiin ja tapahtumiin, alkaa kirjan imu voimistua ja tarina muuttuu mielenkiintoiseksi. Pelle Miljoonan tyyli on omintakeinen, puhekielisyyksiä ja slangia, lyhyitä lauseita ja tosi nopeasti eteneviä kohtauksia. Olen yllättynyt, en ole aikaisemmin Miljoonan kirjoja lukenut. Aina kannattaa mennä pois omalta ladulta umpimetsään.

Jos tykästyit tyyliin, niin suosittelen myös kirjaa "Jumala kuoli Al Rezassa". Mulla vähän kesti päästä sinuiksi tuon tyylin kanssa, mutta tuon perusteella voisin lukea muutakin häneltä. Puoliso suosittelee varmaan kaikkia Miljoonan kirjoja, mutta erityisesti elämäkerran ("Elossa ja potkii! The elämäkerta") hän on lukenut jo ties montako kertaa:'D

Mulla on nyt kesken Baudelairen "Välähdyksiä" ja "Alaston sydämeni" yhteisnide. Kumpikaan ei ole varsinainen valmis teos, vaan enemmänkin muistiinpanoja ja luonnoksia, joita runoilija ei koskaan ehtinyt viimeistellä. Kiinnostava näkökulma, ja suomentajan kommentit avaavat vielä hieman lisää, kun itse en todellakaan tunnista kaikkia 1800-luvun lopun Pariisin kirjallisuusseurapiiriviittauksia yms.

Vierailija kirjoitti:

Elly Griffiths - Käärmeen kirous

Poikkeuksetta luen englanninkieliset kirjat aina alkukielellä, mutta tämä oli viimeksi kirjastossa näkyvällä paikalla ja on yksi niistä kolmesta Ruth Galloway -kirjasta, joka minulla on vielä lukematta, joten nappasin kirjan mukaani. Nyt olen vajaassa puolessavälissä ja siihen se jää. Kirjassa ei mitään vikaa, mutta suomennoksessa on, ja laitoin juuri alkuperäisteoksen Vaski-kirjastojen varaukseen, sillä haluan toki tietää, miten tarina loppuu.

Miten nuori täytyy suomentajan olla, jotta ei osaa lukea alkuperäistekstin you-pronominista, onko se sinä vai te? Tiedän, että Ruotsissa kaikki sinuttelevat toisiaan (paitsi kuninkaallisia, mutta heitä ei edes teititellä, vaan kysytään, mitä kuningatar ajattelee siitä ja tästä, vaikka Silvia on ihan nenän edessä ja häneltä kysytään), mutta Suomessa ei olla noin pitkällä ja vielä vähemmän Britanniassa. Mutta kirjassa paikallinen lordi kohtaa suht korkean poliisiviranomaisen (niin, DCI on ylikomisario eikä komisario, suomentaja Anna Lönnroth, detective chief inspector) ensimmäistä kertaa elämässään ja molemmat heti iloisesti sinuttelevat toisiaan. Samainen lordi tapaa ammatti-ihmisen eli forensisen arkeologin ja alkaa totta kai sinutella tätäkin ilman sinunkauppojen erillistä tekemistä. Kun em. poliisiviranomainen tapaa murhatun ihmisen perheen ensi kertaa näiden kodissa, muodollinen tilanne vaatii tietysti kaikilta osapuolilta sinuttelua, sillä voihan olla, että teitittelystä menisi vielä enemmän shokkiin. Tuohon perheen kohtaamiseen minä muuten lopetin lukemisen, meni jo niin överiksi. Suomennoksen tyyli on kokonaisuudessaankin kömpelöä suomen kieltä.

Suomentajan inkompetenssia ihmetellessäni tuli mieleen vielä erikoisempi huomio. Eikö kustantajilla (tässä tapauksessa Kustannusosakeyhtiö Tammi) ole enää käytössään kustannustoimittajia tai muita ammatti-ihmisiä, jotka osaisivat huomauttaa suomen kielen ja vieraiden kulttuurien käytännöistä, jos suomentaja on itse liian nuori asian ymmärtääkseen? Vai ovatko mahdolliset ammatti-ihmiset itsekin jo tätä mä-ja-sä-porukkaa, jotka eivät enää mitään mistään tiedä? Eikä tämä huonous ja ymmärtämättömyys jää pelkästään kirjoihin, Downton Abbeyn DVD:t ensimmäistä kautta lukuun ottamatta ovat järjestään täynnä sinuttelu- ja teitittelyvirheitä. Niitä katsoessa on pakko vaihtaa tekstityskieli englantiin tai poistaa tekstitys kokonaan.

Joku tietysti taas tulee narisemaan "mitä välii", mutta se osoittaa vain sen. että ongelma todellakin on olemassa.

Miksi oletat, että syynä olisi suomentajan ikä? Ja mitä ihmettä tarkoitat mä- ja sä-porukalla? Ihan yhtä hyviä puhekielen pronomineja kuin mie ja sie ja vastaavat.

Siinä olet oikeassa, että ongelmia on ja paljon. Kääntämisestä ei haluttaisi maksaa juuri mitään (varsinkaan dekkareista, nuorten kirjoista yms.) ja valmista pitäisi olla eilen. Laatu on sitten sen mukaista.  

Jotain DVD-tekstityksiä teetetään jäätävällä aikataululla ja orjapalkalla opiskelijoilla, joskus jopa niin, että kääntäjällä on käytössä pelkkä ääniraita. Myös vakiintuneet kääntäjät saavat ihan käsittämättömiä tarjouksia, järkevimmät tietysti vaihtavat alkaa, kuten esimerkiksi MTV3 tekstittäjien tapauksessa.

Kirjallisuuspuolella tuttu suomentaja totesi, että yleensä joutuu kääntämään tusinatavaraa kiireellä, jos haluaa voita leivän päälle. Kustantaja voi vaikka ilmoittaa, että tämä historiallinen seikkailuromaani pitää nyt saada joulumarkkinoille, käännä sinä sivulle 350 ja X kääntää loput, yrittäkää katsoa, ettei henkilöiden nimet vaihdu kesken. Joskus sitten pääsee tekemään itseä oikeasti kiinnostavan teoksen huolellisesti. Nettikaupasta jos ostat romaanin, niin voit saada konekäännetyn version, kuvia esim. täällä: http://pjarvinen.blogspot.com/2019/05/moby-dick-ja-google-translator-ei…

Myös asiatekstipuolella jotkut hölmöt kuvittelevat, että käännöksestä tulee parempi, jos ensin tehdään umpisurkea konekäännös. (Jotkut vielä hölmömmät lähettävät asiakkaalle konekäännöksen ja luulevat, että menee läpi.)

Oikoluku alkaa olla katoavaa kansanperinnettä. Muistan vielä, miten joskus sanottiin, että Helsingin Sanomista voi ottaa mallia oikeinkirjoitukseen. No eipä enää, räikeät virheet hyppivät silmille joka uutisessa. Käsittääkseni kielentarkastus on sielläkin koneellistettu.

Ongelma ei ole toimittajan, kääntäjän tai kirjailijan ikä tai murrealue. Ongelma on se, että määrä korvaa laadun, ja kaikki pitäisi saada ilmaiseksi. 

(Pahoittelut ohiksesta, ap.)

MInua ei todellakaan häiritse sinuttelut / teitittelyt tai väärät poliisin tittelit, koska dekkareissa keskityn juoneen. Jos haluan jotain yhteiskunnallista syväanalyysia, luen alkuperäiskielellä enkä mitään dekkareita.

Toisekseen, täytyy ihmetellä mistä joku tietää esim. englannin teitittelyt? Kun kielessä ei edes ole teitittelyä niin kuin suomen kielessä, miksi pitää aina olettaa kaikkien teitittelevän?

Lene Kaaberbøl: Vildhäxa - Eldprovet

Ruotsinkielinen käännös tanskalaisen (varhais)nuorten fantasiasarjan ekasta osasta. Päätin pitkästä aikaa verestää passivoituneita ruotsin taitojani ja tämä on riittävän ohut (170 s.) ja nopeasti etenevä kertomus, että tuskin ehdin tuskastua, jos pitää jonkun verran tarkistaa sanoja sanakirjasta. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pelle Miljoona, Aquariuksen poika

Kun pääsee alkujakson ohi Suomen sodanjälkeisiin vuosiin ja tapahtumiin, alkaa kirjan imu voimistua ja tarina muuttuu mielenkiintoiseksi. Pelle Miljoonan tyyli on omintakeinen, puhekielisyyksiä ja slangia, lyhyitä lauseita ja tosi nopeasti eteneviä kohtauksia. Olen yllättynyt, en ole aikaisemmin Miljoonan kirjoja lukenut. Aina kannattaa mennä pois omalta ladulta umpimetsään.

Jos tykästyit tyyliin, niin suosittelen myös kirjaa "Jumala kuoli Al Rezassa". Mulla vähän kesti päästä sinuiksi tuon tyylin kanssa, mutta tuon perusteella voisin lukea muutakin häneltä. Puoliso suosittelee varmaan kaikkia Miljoonan kirjoja, mutta erityisesti elämäkerran ("Elossa ja potkii! The elämäkerta") hän on lukenut jo ties montako kertaa:'D

Mulla on nyt kesken Baudelairen "Välähdyksiä" ja "Alaston sydämeni" yhteisnide. Kumpikaan ei ole varsinainen valmis teos, vaan enemmänkin muistiinpanoja ja luonnoksia, joita runoilija ei koskaan ehtinyt viimeistellä. Kiinnostava näkökulma, ja suomentajan kommentit avaavat vielä hieman lisää, kun itse en todellakaan tunnista kaikkia 1800-luvun lopun Pariisin kirjallisuusseurapiiriviittauksia yms.

 

Kiitos vinkistä! Aion kyllä lukea lisää Miljoonaa. Ollaan samanikäisiä, niin on tuttua historiaa.

Markus Ahonen: Sieluttomat. Viides Markku Isaksson -sarjan romaani. Vetävä juoni ja syvällisesti rakennetut henkilöhahmot. Kaunista kieltä. Suosittelen.

Vierailija kirjoitti:

MInua ei todellakaan häiritse sinuttelut / teitittelyt tai väärät poliisin tittelit, koska dekkareissa keskityn juoneen. Jos haluan jotain yhteiskunnallista syväanalyysia, luen alkuperäiskielellä enkä mitään dekkareita.

Toisekseen, täytyy ihmetellä mistä joku tietää esim. englannin teitittelyt? Kun kielessä ei edes ole teitittelyä niin kuin suomen kielessä, miksi pitää aina olettaa kaikkien teitittelevän?

Mielestäni voi olla ihan perusteltua jättää teitittelyt pois käännettäessä kieleen, jossa niitä harvoin käytetään. Suomen kielessä teitittelevä poliisi vaikuttaisi muodolliselta ja etäiseltä, vaikka alkuperäiskielellä hän vain puhuisi niin kuin hänen odotetaan.

Kääntäessä joutuu tekemään valintoja ja kompromisseja, jos sitä ei hyväksy, kannattaa pysyä alkuperäiskielessä.

Työkaverin vinkistä tartuin C.J. Tudorin Liitu-ukkoon, se jonkun verran pelottaa ja paljon koukuttaa. Saunan jälkeen jatkan taas sen kimpussa. 

Esittelytekstistä: Vangitseva jännitysromaani lapsuudenleikistä, joka menee pahasti pieleen. Trilleri jossa jännitys ei kumpua yksinomaan tapahtumista vaan ihmismielen syvimmistä syövereistä.

Kristiina Vuori, Viipurin valtiatar

Ehkä rakkaus oli totta - Sadie Jones

Aloin lämmetä tälle kirjalle vasta n. sadan sivun jälkeen. Hyvä lukuromaani, sijoittuu 60-70 -luvuille ja kertoo päähenkilöiden, Luken ja Ninan kannalta heidän teatterin ympärille sijoittuvasta elämästään (en uskalla tämän enempää kertoa etten spoilaa). En tiedä mistä tämän romaanin itselleni hankin, mutta onneksi ei ollut vikatikki niin kuin muutama muu viimeaikana lukemani (kuten Mario Vargas Llosan Tuhma tyttö, blah)... Jotenkin teatteri on itselleni vieras aihe, joka ei ole hirveästi kiinnostanut, mutta tässä romaanissa se ei ole kuitenkaan haitannut. Voin suositella. :)

Dorian Grayn muotokuva