Miten pystyn olemaan huoleton kun välit läheiseen on katkolla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hölmö ap, mitä hittoa haluat ikävän/ilkeän ihmisen takaisin? Silloin olet taatusti onnettomanpi kuin nyt, vapaana.

Mulla on ihan hirveä isä, väkivaltainen lapsenhakkaaja ja perheen narsisti kotikiusaaja, koka rääkkäsi koko lapsuuden ja pitkälle aikuisuuteen. Vasts 30v iässä viimein keräsin rohkeuteni ja voimanrippeet ja katkaisin välit. Olis pitäny tehdä päätös paljon aiksisemmin, ukko rääkkäsi mua 30 vuotta.

Välit ollut poikki 15 vuotta. Eivät tule palaamaan ikinä. En päästä tuota ihmishirviötä elämääni.

Lue tämä tarkoin: se mitä nyt kaipast ja kaihoat, ei ole suru siitä että et ole nyt väleissä mulkeron kanssa. Se kaipaus on sitä että et ole väleissä sen haavekuvan kanssa. Oman esimerkin tapaan siis: olen surullinen ja ahdistunut kun en ole isääni väleissä. Mutta en sure oikeasti välien menetystä psykopaatti-isään vaan sellaiseen hasvekuvaisään. Suren siis sitä että mulla ei ole turvallista rakastavaa isää, ei ole ikinä ollutkaan.

Kaikkeen tottuu, puolen vuoden päästä asia ei niin vaivaa, 10v päästä ei vaivaa ollenkaan, on vasn se suru siitä (ideaalista) jota ehkä kaipaa.

Hei kiitos viestistä! Elättelen juurikin toivoa toisen muuttumisesta kun ajattelen että ihminen pystyy muuttumaan _mutta siihen pitäisi olla oma halu _ . Että hankala ihminen itse kokee tarvetta muuttua.

Nimenomaan! Se toinen kun EI muutu. Todennäköisesti ei koe mitään tarvetta muutokseen eikä näe mitenkään että omalla toiminnalla vaikutti välirikkoon. Minunkin hakkaajaisä syyttää kaikesta minua kun olen ”vaikea ja kiittämätön” ja kiistää itse kaiken tapahtuneen. Haukkuu sukulaisille ja kaikin tavoin uskottelee että syy välirikkoon on vain ja ainoastaan aikuinen tytär.

Ihan turha odottaa että toinen alkaisi sua kunnioittamaan ja kohtelemaan hyvin. Se toinen on ”antanut roolin” sulle, eli sillä on sinusta tietty kuva ja sen mukainen malli toimia ja käyttäytyä. Se ei oiken muutu ikinä.

Olet satavarmasti onnellisempi ilman välejä. Nyt vasn selkeesti sulla sekoittuu syyllisyydentunto, toive haaveilluusiosta ja ikävä vielä alkumyllerryksessä. Ajan kanssa selkiytyy. Luovu syyllisyydentunnosta ensin, ja myös siitä että asian korjaaminen on jotenkin sun vastuulla.

Minulla ei ole edes ikävä, en ikävöi yhtään sitä kaikkea. Syyllisyyttä tunnen. Ajattelen että jos hän on masentunut. Ja muut perheenjäsenet vielä vetoaa syyllisyyteeni, että "hänellä on varmasti ikävä" ja "hän itki kun puhui sinusta" on kirjaimellisia lainauksia. Ap

Vierailija kirjoitti:

Tuo välikäden kautta kuulemasi surkuttelu ja itku on aivan suunnitelmallista.

Henkilö tiesi että se välikäsi tulee kertomaan sulle siitä ja odottaakin että sulla alkais omatunto tms kolkuttaa ja antaisit taas tämän henkilön vuodattaa omaa pahaa oloa yms.sinuun.

Vastaa välikädelle topakasti että olette sen henkilön kanssa takaiskujen jälkeen säännöt ja henkilö on tervetullut takaisin jos antamasi ehdot (käytös ?) täyttyvät.

Komppaan tätä, noin ne toimivat. Nyt vaan pitää sille välikätenä toimivalle läheiselle ilmoittaa selvästi ja painokkaasti että jos hän ei älyä jättää asiaa rauhaan ottaa ap etäisyyttä myös häneen. Ja sitten jos ei usko niin sitten tipautetaan sekin läheinen ympyröistä. Mitä tulee alkuperäiseen huonosti käyttäytyvään, en suositele ap:ta päästämään takaisin kontaktiin koska sama rumba alkaa sitten uudelleen. Eihän sillä tapauksella ole mitään syytä miettiä käytöstään jos sille annetaan lisää tilaisuuksia.

ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hölmö ap, mitä hittoa haluat ikävän/ilkeän ihmisen takaisin? Silloin olet taatusti onnettomanpi kuin nyt, vapaana.

Mulla on ihan hirveä isä, väkivaltainen lapsenhakkaaja ja perheen narsisti kotikiusaaja, koka rääkkäsi koko lapsuuden ja pitkälle aikuisuuteen. Vasts 30v iässä viimein keräsin rohkeuteni ja voimanrippeet ja katkaisin välit. Olis pitäny tehdä päätös paljon aiksisemmin, ukko rääkkäsi mua 30 vuotta.

Välit ollut poikki 15 vuotta. Eivät tule palaamaan ikinä. En päästä tuota ihmishirviötä elämääni.

Lue tämä tarkoin: se mitä nyt kaipast ja kaihoat, ei ole suru siitä että et ole nyt väleissä mulkeron kanssa. Se kaipaus on sitä että et ole väleissä sen haavekuvan kanssa. Oman esimerkin tapaan siis: olen surullinen ja ahdistunut kun en ole isääni väleissä. Mutta en sure oikeasti välien menetystä psykopaatti-isään vaan sellaiseen hasvekuvaisään. Suren siis sitä että mulla ei ole turvallista rakastavaa isää, ei ole ikinä ollutkaan.

Kaikkeen tottuu, puolen vuoden päästä asia ei niin vaivaa, 10v päästä ei vaivaa ollenkaan, on vasn se suru siitä (ideaalista) jota ehkä kaipaa.

Hei kiitos viestistä! Elättelen juurikin toivoa toisen muuttumisesta kun ajattelen että ihminen pystyy muuttumaan _mutta siihen pitäisi olla oma halu _ . Että hankala ihminen itse kokee tarvetta muuttua.

Nimenomaan! Se toinen kun EI muutu. Todennäköisesti ei koe mitään tarvetta muutokseen eikä näe mitenkään että omalla toiminnalla vaikutti välirikkoon. Minunkin hakkaajaisä syyttää kaikesta minua kun olen ”vaikea ja kiittämätön” ja kiistää itse kaiken tapahtuneen. Haukkuu sukulaisille ja kaikin tavoin uskottelee että syy välirikkoon on vain ja ainoastaan aikuinen tytär.

Ihan turha odottaa että toinen alkaisi sua kunnioittamaan ja kohtelemaan hyvin. Se toinen on ”antanut roolin” sulle, eli sillä on sinusta tietty kuva ja sen mukainen malli toimia ja käyttäytyä. Se ei oiken muutu ikinä.

Olet satavarmasti onnellisempi ilman välejä. Nyt vasn selkeesti sulla sekoittuu syyllisyydentunto, toive haaveilluusiosta ja ikävä vielä alkumyllerryksessä. Ajan kanssa selkiytyy. Luovu syyllisyydentunnosta ensin, ja myös siitä että asian korjaaminen on jotenkin sun vastuulla.

Minulla ei ole edes ikävä, en ikävöi yhtään sitä kaikkea. Syyllisyyttä tunnen. Ajattelen että jos hän on masentunut. Ja muut perheenjäsenet vielä vetoaa syyllisyyteeni, että "hänellä on varmasti ikävä" ja "hän itki kun puhui sinusta" on kirjaimellisia lainauksia. Ap

Heivaa syyllisyys ja vaienna nämä läheiset. Ei se hlö ole masentunut, sitä vaan ketuttaa kun luikertelet vallan alta veks.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hölmö ap, mitä hittoa haluat ikävän/ilkeän ihmisen takaisin? Silloin olet taatusti onnettomanpi kuin nyt, vapaana.

Mulla on ihan hirveä isä, väkivaltainen lapsenhakkaaja ja perheen narsisti kotikiusaaja, koka rääkkäsi koko lapsuuden ja pitkälle aikuisuuteen. Vasts 30v iässä viimein keräsin rohkeuteni ja voimanrippeet ja katkaisin välit. Olis pitäny tehdä päätös paljon aiksisemmin, ukko rääkkäsi mua 30 vuotta.

Välit ollut poikki 15 vuotta. Eivät tule palaamaan ikinä. En päästä tuota ihmishirviötä elämääni.

Lue tämä tarkoin: se mitä nyt kaipast ja kaihoat, ei ole suru siitä että et ole nyt väleissä mulkeron kanssa. Se kaipaus on sitä että et ole väleissä sen haavekuvan kanssa. Oman esimerkin tapaan siis: olen surullinen ja ahdistunut kun en ole isääni väleissä. Mutta en sure oikeasti välien menetystä psykopaatti-isään vaan sellaiseen hasvekuvaisään. Suren siis sitä että mulla ei ole turvallista rakastavaa isää, ei ole ikinä ollutkaan.

Kaikkeen tottuu, puolen vuoden päästä asia ei niin vaivaa, 10v päästä ei vaivaa ollenkaan, on vasn se suru siitä (ideaalista) jota ehkä kaipaa.

Hei kiitos viestistä! Elättelen juurikin toivoa toisen muuttumisesta kun ajattelen että ihminen pystyy muuttumaan _mutta siihen pitäisi olla oma halu _ . Että hankala ihminen itse kokee tarvetta muuttua.

Nimenomaan! Se toinen kun EI muutu. Todennäköisesti ei koe mitään tarvetta muutokseen eikä näe mitenkään että omalla toiminnalla vaikutti välirikkoon. Minunkin hakkaajaisä syyttää kaikesta minua kun olen ”vaikea ja kiittämätön” ja kiistää itse kaiken tapahtuneen. Haukkuu sukulaisille ja kaikin tavoin uskottelee että syy välirikkoon on vain ja ainoastaan aikuinen tytär.

Ihan turha odottaa että toinen alkaisi sua kunnioittamaan ja kohtelemaan hyvin. Se toinen on ”antanut roolin” sulle, eli sillä on sinusta tietty kuva ja sen mukainen malli toimia ja käyttäytyä. Se ei oiken muutu ikinä.

Olet satavarmasti onnellisempi ilman välejä. Nyt vasn selkeesti sulla sekoittuu syyllisyydentunto, toive haaveilluusiosta ja ikävä vielä alkumyllerryksessä. Ajan kanssa selkiytyy. Luovu syyllisyydentunnosta ensin, ja myös siitä että asian korjaaminen on jotenkin sun vastuulla.

Minulla ei ole edes ikävä, en ikävöi yhtään sitä kaikkea. Syyllisyyttä tunnen. Ajattelen että jos hän on masentunut. Ja muut perheenjäsenet vielä vetoaa syyllisyyteeni, että "hänellä on varmasti ikävä" ja "hän itki kun puhui sinusta" on kirjaimellisia lainauksia. Ap

Se syyllisyys tulee sulle noiden sukulaisten painostamisesta ja syyllistämisestä. Käskeniiden lopettaa.

Mulla myös äiti ja sisarukset varmaan pari ekaa vuotta syyllisti ja keksi tetraalisia syyllistyksiä. Esim ”isä on niin loukkaantunut että sydämestä ottaa, pian ehkä kuolee!” Tai sitten vetosivat omaan mukavuudenhaluun ”meillä muilla on nyt niin vaikeeta kun et suostu iälle puhuman”.

Nää syyllistäjät oikeesti aattelee vain itseään. Niille itselleen ois helpompaa jos välirikkoa ei olis.

Minä lopetin sit tuon syyllustävän ulinan sillä että sanoin: asia on minun ja X:n välinen, ei kuulu sulle. Äidilleni jouduin jopa sanomaan että jos et lopeta niin ne on kohta väkit sinuunkin poikki. Johan lopetti.

Manipuloivat sua, tai yrittävät ainakin. Seuraavan kerran, kun joku käskee sinun "tulla vastaa", niin sano että olet puolimatkassa odottamassa sen toisen vastaantuloa. Hiukan pitäisi toisenkin yrittää, jos kerran muka niin itkee ja ikävöi. 

Onko tää lähisukulainen (vanhempi, sisarus) vai joku kaukaisempi?

Äitisi itki helpotuksesta, kun pääsi sinusta eroon.