Ruotsissa laitettiin merkille, että Suomi ei meinannut auttaa tulipalojen sammuttamisessa. Ruotsin kansan muisti on pitkä.
Vi kommer nog ihåg detta, sanoi mies sanomalehden haastattelussa. Nii-in. Että mitenkäs suu nyt laitetaan? Taisi nousta pala kurkkuun!
Sverker
Kommentit (31)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan jo yli tuhannen vuoden ajan suojeltu Ruotsia Venäjältä. Suomi voisi oikeastaan hyökätä Ruotsiin ja alistaa sen pikkurmeijan ja kiittämättömän paskakansan, kuten he tekivät meille aikoinaan.
Ja oltaisiin vasta tasoissa sitten.
650 vuotta ruotsalaisten alistamista, niin sitten oltaisiin tasoissa.
Porvoolainen Sverker ei ilmeisesti ole lukenut ruotsalaislehtiä, joissa kerrottiin, missä Euroopan maissa roihusivat samaan aikaan tulipalot kuin Ruotsissa. Jutuissa mainittiin yhtenä maana myös Suomi. Ruotsissa on toki myöhemmin myös kerrottu, että Mykkänen on saanut kritiikkiä suomalaisilta liian hitaasta toiminnasta Ruotsin suhteen.
Ruotsi ei lähettänyt yhden yhtä sotilasta avuksi kun meillä oli sota. Se pitää suomalaisten muistaa ikuisesti. Sen lisäksi Ruotsi ei päästänyt Saksan avuksi lähettämiä aseita kulkemaan maansa läpi.
Vierailija kirjoitti:
Ruotsi ei lähettänyt yhden yhtä sotilasta avuksi kun meillä oli sota. Se pitää suomalaisten muistaa ikuisesti. Sen lisäksi Ruotsi ei päästänyt Saksan avuksi lähettämiä aseita kulkemaan maansa läpi.
Mutta sen sijaan se lähetti sotilaita Suomen sisällissotaan joissa ruotsalaiset ryhtyivät etniseen puhdistukseen teloittamalla vain suomenkielisiä ja usein vielä naisia ja tyttöjä.
Ja Suomessa on pantu merkille, että Ruotsissa ei ole katastrofivalmiutta.
Pyydän anteeksi Ruotsilta Suomen kansan puolesta. Teimme suuren virheen.
Maija
Ruotsi riisti Suomea satoja vuosia ja se haitta Suomelle näkyy edelleen ruotsalaisten rasistisissa asenteissa suomalaisiin juntteina epäsivistyneinä ääliöinä.
Ruotsi riisti Suomea monella tavalla. Suomi oli vuosisatoja maailman suurin tervantuottaja joista kertyneet varat hyödyttivät Ruotsia, koska suomalaisten piti myydä terva kuninkaalle. Kuningas sitten myi tervan markkinahintaan ulkomaille.
Tohtori Matti Klinge sanoi että verot laskivat Suomessa kun Suomi liitettiin Venäjään.
http://m.suomi24.fi/node/10562286
Lainaus:
Associate professor Tove Skuttnab-Kangas, (Vähemmistö, kieli ja rasismi, Gaudeamus 1988):
”Sitten katsomme Suomea ja huomaamme, että Ruotsihan on pakottanut oman lainsäädäntönsä, oman kielensä ja omat hallintotapansa Suomelle. Meidän omalla suurella kielellämme, suomella, ja omalla pienemmällä kotimaisella kielellämme, saamella, ei vuosisatoihin ollut juuri minkäänlaista virallista asemaa hallinnossa ja koulutuksessa (kun taas ruotsalaisten kielellä oli virallinen asema Ruotsissa – siinä oli se tasa-arvoisuus).”
Professori Tove Skuttnab-Kangas, (Vähemmistö, kieli ja rasismi, Gaudeamus 1988):
"Kun kuljeskelin Kuninkaallisen Linnan saleissa Tukholmassa tai muissa suurissa julkisissa rakennuksissa, saatoin toisinaan miettiä, miksi meillä ei ollut sellaisia mahtavia rakennuksia Suomessa (tässä vaiheessa tiesin jo ettei niitä ollut). Suomen luonnonvarathan eivät juuri jää jälkeen Ruotsista, ja ahkeria kai olemme aina olleet, ja kauneuttakin rakastamme. Ja sen tapaisista seikoista kai se riippuu? Ensimmäinen selitykseni oli että suomalainen yhteiskuntamme ei ehkä ollut ollut niin tyypillinen luokkayhteiskunta kuin Ruotsi. Kunnes minulle yht'äkkiä rupesi selviämään jossain vaiheessa, että nämä linnat tietysti oli osittain rakennettu minun kansani hiellä, työllä, rahoilla ja osittain myös minun maani raaka aineista. Välähdys tuli lukiessani jotain kaikesta siitä tervasta jota Suomesta oli viety Ruotsiin."
Lainaus päättyi.
Suomen elintaso on täälläkin hetkellä ainoastaan länsimaista Portugalin ja Kreikan yläpuolella. Olemme elintasolla mitattuna hieman Puolan ja monen muun itäblokin maan yläpuolella.
Ilman yhteistä historiaa Ruotsin kanssa meillä olisi jääneet monet hankaluudet pois. Me emme olisi olleet osallisia Ruotsin sodissa ja olisimme säästyneet pakko-otoilta ja ylimääräisiltä veroilta joita Ruotsi kantoi sotien takia. Suomi oli maailman suurin tervantuottaja, mutta olimme pakotettuja myymään tervamme Kuninkaalle, joka möi sen sitten suurella voitolla kansainvälisillä markkinoilla. Niillä rahoilla Ruotsi sitten rakensi yhden maailman suurimmista linnoista ja kävi sotia.
Ilman yhteistä historiaa Ruotsin kanssa olisimme välttäneet sodat, niistä johtuneet suuret verot, pakko-otot, köyhyyden, syrjinnän joka ulottuu vieläkin mm. opiskelupaikkojen jaossa ym. ym.
On naurettavaa väittää että olisimme menettämässä jotain jos emme liittoudu Ruotsin kanssa pakkoruotsin ym. muodossa. Olisimme saavuttaneet paljon enemmän ilman Ruotsia, olemmehan aina olleet ahkerampia ja eläneet köyhemmin, säästäväisemmin, kuin monet naapurimme. Nämä naapurimme vain ovat olleet riistämässä meitä ja siten saaneet osan meidän työmme hedelmistä.
Lomat painaa päälle kirjoitti:
Ja Suomessa on pantu merkille, että Ruotsissa ei ole katastrofivalmiutta.
Ruotsi on itse katastrofi. Niinhän eräs norjalainen toimittaja sanoi ihan muiden asioden yhteydessä että Ruotsi on vaarallinen itselleen.
Vierailija kirjoitti:
Ruotsi ei lähettänyt yhden yhtä sotilasta avuksi kun meillä oli sota. Se pitää suomalaisten muistaa ikuisesti. Sen lisäksi Ruotsi ei päästänyt Saksan avuksi lähettämiä aseita kulkemaan maansa läpi.
Ei Ruotsin valtio lähettänytkään, mutta paljon tuli vapaaehtoisia ruotsalaisia auttamaan sekä Talvi- että Jatkosodassa. Heitä ei saa unohtaa.
Mitäs jos ihan itse vaikka sammuttaisit ne grillauksesta itse sytyttämäsi metsäpalot, kaikista kielloista huolimatta svenskit vaan grillasi vaikka tiesivät riskit.