Mökkiläinen väitti, että saastutimme kaivonsa karjanlannalla
Läheinen mökkiläinen väitti pari viikkoa sitten, että olimme pilanneet hänen kaivonsa lietteenlevityksellä. Hän oli ollut monta päivää mahataudissa, perheen lapsilla oli ihottumaa ja juomavesi haisi ulosteelta. Vähän ihmettelimme, koska lietettä levittänyt urakoitsija oli tietoinen varoalueista ja omakin kaivo oli samalla suunnalla, vedessä ei vikaa.
Kunnan ympäristösuojelusihteeri halusi kaivot välittömään käyttökieltoon ja oikeusprosessin alkamaan, mutta minä ehdotin ensin vesinäytteiden ottamista. Ne otettiin ja eilen saatii tulokset: ei mitään lannan saastuttavaan vaikutukseen viittaavaa (coli-bakteereja, nitraatteja jne.). Sen sijaan mökkiläisen kaivovedessä oli hurjia määriä mangaania, mikä viittasi siihen, että hän ei ole itse huomannut puhdistaa kaivoaan säännöllisesti.
Äsken mökkiläinen soitti ja ilmoitti, että kaivon puhdistus on meidän tehtävämme. Hän oli soittanut mökin edelliselle omistajalle, joka oli kertonut, että naapurit ovat ennenkin auttaneet siinä työssä, nyt olisi kuulemma taas hyvä hetki tulla apuun.
Vastasin, että meillä on nyt muita kiireitä, mutta kaupungista löytyy kyllä asiansa osaavia ammattilaisia. ne eivät kuulemma käy, koska maksavat.
Kommentit (4)
Meillä kävi juuri rengaskaivon puhdistaja. Kustansi vajaa 800 eur.
(Ei oltu vuosikymmeniin puhdistettu.)
Mutta joo, mangaani on yleinen tietyillä alueilla Suomessa. Ei lähde puhdistamalla. Vaatii suodattimen.
Se on vissiin porakaivo eikä rengaskaivo? Jos kaivolle ei tee mitään 40 vuoteen, niin siellä alkaa olla eläimiä, likaa, rautamössöä ja humuksesta tulevaa mustaa mönjää. Esimerkiksi korkean ruostepitoisuuden huomaa silloin, kun veden annetaan seistä astiassa ja astiaan jää rantu.
Ammattilaiset asialle, eipä kannata sotkeentua naapurin hommiin, ei se kannettu vesi kaivossa pysy.
Eihän mangaaani erityiesti viittaa siihen, että kaivo olisi puhdistamatta. Sitä on maaperässä ja vedessä, jos on, eikä se kaivoa puhdistamalla mihinkään häviä, vaan se pitää suodattaa pois.