Lue keskustelun säännöt.
Toipuminen pettämisestä (Toinen nainen osa 2)
01.08.2018 |
Haluaisin viedä aiemman aloitukseni toisille urille ja siirtyä draaman spekuloinnista selviytymiseen.
Olen saanut nyt jo hyviä ohjeita,joissa kehoitetaan hellimään itseä ja elämään hetki kerrallaan. Pohtimaan asioita itsestä käsin ja tekemään uudenlaisesta elämästä pienillä asioilla siedettävää.
Tuntuisi kuitenkin lohduttavalta kuulla lisää tapoja ja keinoja selviytyä uuden arjen edessä.
Olen itse tällä hetkellä tilanteessa,jossa jatkan elämääni suhteen ollessa "tauolla" , pettämisen selviämisestä on vielä niin vähän aikaa. Ainoa päätös tulevaisuuden suhteen on, että minä jatkan asumista kotona jota olemme 15v asuttaneet yhdessä ja mies siirtyy tänään toiseen osoitteeseen.
Mitään lopullista eroa emme ole tehneet, minun tahdostani elämme kuitenkin erillämme toistaiseksi, ehkä lopullisesti. Sen näyttää aika.
Mies haluaisi jatkaa suhdettamme, hän on alun (ensimmäisen päivän) jatkuvan pommittamisen jälkeen onneksi hieman rauhoittunut.
Ajattelen tänä aamuna, että naiseuteni ei sinänsä ole kokenut suurta kolausta,uskon olevani edelleen viehättävä. Tunnen vain kipeää tekevää riittämättömyyttä lapsettomuuden vuoksi, mies kun oli hetken suhteessa äiti-ihmisen kanssa.
En tiedä olenko jotenkin sekaisin ajatellessani, että itse suhdetta ja seksiä pahempaa on se, että nainen on äiti.
Jotenkin kirpeältä tuntuvaa on juuri se fakta, että tämä toinen on osaksi sitä mitä itse en voi olla.
Olen itse pitänyt elämäämme hyvänä. Tulemme taloudellisesti hyvin toimeen, harrastamme paljon yhdessä. Meillä on yhteisiä projekteja. Pidämme samanlaisista asioista. Olemme olleet toistemme parhaimmat ystävät ja tehneet paljon asioita yhdessä,matkustaneet ja nähneet maailmaa. Onnistuneet työelämässä molemmat omalta osaltamme ja varmasti kyllä myös hukuttaneet lapsen menetystä ja lapsettomuutta siihen osa-alueeseen elämässä.
Tuntuu hyvin oudolta nukkua yöt erillään ja olla toisesta kaukana, se on 15v aikana ollut hyvin harvinaista. Joitain satunnaisia matkoja tai sukulaisissa piipahtamisia lukuunottamatta.
Miten tästä eteenpäin, päivä kerrallaan kai.
Tiedän pärjääväni, mutta ymmärrän jo nyt ettei tästä tule helppoa.
Kommentit (445)
Voi kuulkaa ihmiset. Ette tiedäkään kuinka paljon on pariskuntia, jotka kesken julmimman riidan tai elämänsä kaksoiselämän keskeyttävät sen siksi ajaksi kun tulee vieraita tai itse mennään vierailulle tai juhliin.
Pommeja ja miinoja ja on ihan varmaan kaikissa juhlissa, niitä vain ei näytetä tai aavista kun ovat niin raudqnlujasti oppineet ne pitämään piilossa.
Mutta tuttuja on myös julkiset riidat ja kuohahdukset, tosiaan jos myös alkoholia on nautittu.
Välttämättä julkisesti ei sanota itse pääasiaa, mutta verhotaan riita koskemaan vähemmän palonarkaa aihetta.
Toki joskus leimahtaa liekkeihin se takana oleva aihekin.
Monesti pariskuntien naljailu ja piikittely kumpuaa jostain isommasta taustalla olevasta suuttumuksesta. Vaikkapa uskottomuus.
Sitä ei sillä hetkellä haluta paljastaa ulkopuolisille, mutta toisen naama ärsyttää ja paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskoakseni varsin harva - jos kukaan - ihminen pystyy aloittajan kaltaiseen viileään ja rationaaliseen asioiden tarkasteluun jos uskottomuus erosta tosiaan vasta muutama päivä. Ja tuli täysin yllätyksenä.
Ja totta myös, että tässä tilanteessa elämä ei kummallakaan vain solahda joustavasti *erilleen elämiseen*.Suurissa tunnekuohuissa tuskin myöskään kykenee menemään - todellisuudessa - johonkin sukujuhliin häihin.
Jos tarina on totta uskottomuus ei tullut täysin yllätyksenä tai sitten pariskunnan tunteet eivät todellisuudessa olleet enää vahvat.
Itse en tässä kuvatussa tilanteessa edes miettisi mitään häihin menoa yhdessä juuri julkitulleen pettäjän kanssa.
Sukulaiset saisivat ajatella poisjäännistä ihan mitä haluavat.
En jaksaisi olla siellä yksinkään, olisin niin väsynyt, itkuherkkä, räjähdysherkkä ja ajatukset muissa asioissa, että en olisi mitenkään *kelvollinen* häävieras.
Muutenkin toisten häät ja häähymistely olisi aivan liikaa kestettäväksi.Miten kestäisi sen ajan siellä pakotettuna hymyilemään ja juttelemaan kepeästi muiden kanssa, ei millään.
Me ihmiset olemme erilaisia. Minä olen käynyt läpi tuon ja pystyin siihen. Vahvat ihmiset kestävät ja pystyvät.
Ei se ole vahvuutta. Vaan surullista, säälittävää ylpeyttä ja kulissien pitoa.
No itke sinä mascarat poskilla ja kerjää sympatiaa kaikilta, jotka suostuvat kuuntelemaan säälittävää nyyhkytystäsi kun räkä ja luomivärit valuu juhlamekollesi. Anna aitojen tunteiden näkyä kun roikut tanssilattialla miehesi kaulassa ja kännissä huudat bändiä soittamaan teidän biisin, "kuuletko Jami, meidän biisi tulee, eikö se merkinnyt sinulle mitään". Sitten vähän brandya käsilaukusta ja heilut alusvaatteillasi kesken morsiamen isän puheen "kato Jami mitä sinä menetät!!! Tämän kaiken!!! Pane mua!!!"
Niin no, joskus kannattaa pitää surullisen säälittävät kulissit yllä ja käyttäytyä kuin olla aidon säälittävä ja surullinen.
Kuule, mä jättäisin ihan ne bileet ja heilumiset välistä. Samoin kuin sen pikkurilli pystyssä pönöttämisen ja teennäisen hymyilyn, "Ai kuinka ihanaa. Juuri me Janinkin kanssa tulimme New Yorkista. "
Vierailija kirjoitti:
Tuolla *minä pydtyn itllä menemään* asenteella ei ole mitään tekemistä ihmisen henkisen vahvuuden kanssa.
Vahva ihminen kykenee ja pystyy näyttämään sen, että on myös välillä heikko.Luuisin, että ne ihmiset pystyvät asioihin juuri noiden kulissien takia, koska pitävät niitä itsensä takia pystyssä, menemään yhdessä vaikka missä tilanteessa, puhumaan pakotettua small talkia, hymyilemään pakotetusti ja näyttelemäån ulospäin jotain roolia.
Koska rooliahan se silloin juuri on.
Vanhat rutiinit ja kulissit ovat tukipilareina, ei kerro mitään itse ihmisen vahvuudesta.Vahvat ihmiset eivät tarvitse, välitä tai edes halua mitään *näytelmää* muita ihmisiä varten.
He ovat niin itsenäisiä ja suoraselkäisiä, että eivät edes halua ulospäin näytellä avioliittoa tai suhdetta jota jota ei ole.Silloin tulee kieltämättä mieleen oliko koko avioliitto jotain kulissia ja statuksen pönkitystä? Silloinhan ei pettäminen ymäårettävästi koskekaan niin paljon kuin sitä ihmistä joka oli aivan muilla motiiveilla parisuhteessa ja tuli petetyksi?
Ihmiset ovat tosiaan erilaisia. Tunteella ja syvästi elävä tuntee loppuun saakka, viileä, ehkä pinnallisesti elävä voi ja haluaakin vetää roolia loppuun asti.
Ei se ole vahvuutta vaan opeteltu malli, jolla selviää.
Tai luulee selviävänsä.
Mustaa ja valkoista, harmaana vastaan. Menetkö vai et juhliin kriisissä niin ei ole varma indikaattori oletko vahva ihminen, tai heikko. Minulla asian ratkaisi, että pystyn hillitsemään itseni ja ajattelin enemmän morsiusparia kuin itseäni tai pettänyttä miestäni. Me olemme molemmat heille tärkeitä niin molemmat osallistuimme häihin ja hillitsimme itsemme. Syy oli jonkun toisen tilanteen asettaminen oman tilanteemme eteen.
Vahvuutta oli itsehillintä ja toisen onnen ajatteleminen oman epäonnen keskellä, rakkauden tunteminen läheisiin kun oma rakkaus on murentunut, ystävällisyyden osoittaminen pettäneelle miehelle kun tietää että yhteinen liitto ei jatku mutta yhteistä aikaa on oltu yhdessä useita vuosia, petoksen unohtaminen yhdeksi päiväksi muiden hyvän tuulen ja onnen vuoksi koska juhlitaan toisten onnea, kyyneleiden nieleminen kun kaikki on rakkautta, pessimisten ajatusten torppaaminen koska et halua olla ilon pilaaja jne. joskus muut asiat ovat tärkeämpiä kuin sinä itse.
Aitous voi olla itsekkyyttä, maailma seis koska minulla on kriisi. Aitous voi olla myös sitä, että kyllä maailmaan mahtuu iloa ja surua, jatkan suremista huomenna, tänään olen iloinen. Minä pystyn säätelemään tunnetilojani koska tiedän, että nyt tunnen näin ja huomenna voi tilanne olla toisin, kokemus ja ymmärrys, tunteet ovat kemiaa.
Minusta on paskapuhetta, että aito ihminen on aina syvästi tunteva, itsekkäimmät ihmiset, jotka olen tavannut ovat olleet omien sanojensa mukaan aitoja ja eläneet tunteella - draamaqueeneja, kieroja, itsekeskeisiä ja juonittelevia tyyppejä, kääntävät aina asiat niin, että ne tulevat kulloistakin omaa mielipidettä ja valehtelevat itselleenkin. Taas viileät ihmiset kun lopulta luottavat toiseen ihmiseen osoittautuvat syvästi ajatteleviksi ja tunteviksi ihmisiksi mutta he eivät ole auki kenelle tahansa pintapuoliselle hipille. Ja sitten on kaikki muut ihmiset, meitä on moneksi.
Jokainen ihminen tekee omat valintansa, joten en mene syyttelemään ketään siitä pystyykö aito ihminen juhlimaan surun keskellä. Minun elämässäni koskettavimmat hetket ovat olleet naurua kyynelten läpi, elämä koskettaa, iloa ja surua suhteessa, jota en ole aina toivonut tai pyytänyt. Elämä on.
Mikään mahti ei pakota minua vetämään mascaroita naamaan ja menemään johonkin juhliin keskellä henkilökohtaista kriisiä.
Ei kuule fiksut ihmiset juhlissa paru räkäisenä meikit naamalla.
He ovat kotonaan.
Jaa juuri siksi ovatkin, etteivät halua parkua juhlissa.
On ihan hyväksyttävää joskus ilmoittaa ettei pääse juhliin. Syitä ei tarvitse selitellä.
Miksi edes joku haluaisi mennä juhlimaan ja esimerkiksi pakottaa itsensä olemaan itkemättä? Tai pelätä koko ajan, että itsehillintä pettää? Tai pakottaa itsensä olemaan jonkun ihmisen seurassa joka on loukannut sinua?
Siitä on minun mielestäni kyllä juhliminen kaukana.
Juhlitaan vasta silloin kun on itse juhlatuulella.
Ystävällisyyde näyttäminen miehelle joka on pettänyt sinua muutamaa päivää aikaisemmin on kyllä jalouden huippu!
Ja tarpeetonta sillä hetkellä.
Jos mies on vähänkään järjissään hän kyllä ymmärtää sen ettei kumppani jaksa tai pysty olemaan ystävällineniin siinä tilanteessa.
Ystävyys ja ystävällisyyden osoitukset tulevat myöhemmin jos on tullakseen ja katsotaan tarpeelliseksi, mutta ei tällä hetkellä.
Eikä sitä itseltään tarvitse vaatia nyt.
Katsoin, että tapaus huoltoasema oli 30.7.
Ja nyt on 3.8. Alle viikko?
Tosi outoa, että näin nopeasti ollaan tässä pisteessä *toipumisessa*.
*Sekasortoinen olo pettämisestä* olisi ollut uskottavampi otsikko.
Toipuminen ja selviäminen on vaatii pitkän prosessin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskoakseni varsin harva - jos kukaan - ihminen pystyy aloittajan kaltaiseen viileään ja rationaaliseen asioiden tarkasteluun jos uskottomuus erosta tosiaan vasta muutama päivä. Ja tuli täysin yllätyksenä.
Ja totta myös, että tässä tilanteessa elämä ei kummallakaan vain solahda joustavasti *erilleen elämiseen*.Suurissa tunnekuohuissa tuskin myöskään kykenee menemään - todellisuudessa - johonkin sukujuhliin häihin.
Jos tarina on totta uskottomuus ei tullut täysin yllätyksenä tai sitten pariskunnan tunteet eivät todellisuudessa olleet enää vahvat.
Itse en tässä kuvatussa tilanteessa edes miettisi mitään häihin menoa yhdessä juuri julkitulleen pettäjän kanssa.
Sukulaiset saisivat ajatella poisjäännistä ihan mitä haluavat.
En jaksaisi olla siellä yksinkään, olisin niin väsynyt, itkuherkkä, räjähdysherkkä ja ajatukset muissa asioissa, että en olisi mitenkään *kelvollinen* häävieras.
Muutenkin toisten häät ja häähymistely olisi aivan liikaa kestettäväksi.Miten kestäisi sen ajan siellä pakotettuna hymyilemään ja juttelemaan kepeästi muiden kanssa, ei millään.
Me ihmiset olemme erilaisia. Minä olen käynyt läpi tuon ja pystyin siihen. Vahvat ihmiset kestävät ja pystyvät.
Ei se ole vahvuutta. Vaan surullista, säälittävää ylpeyttä ja kulissien pitoa.
No itke sinä mascarat poskilla ja kerjää sympatiaa kaikilta, jotka suostuvat kuuntelemaan säälittävää nyyhkytystäsi kun räkä ja luomivärit valuu juhlamekollesi. Anna aitojen tunteiden näkyä kun roikut tanssilattialla miehesi kaulassa ja kännissä huudat bändiä soittamaan teidän biisin, "kuuletko Jami, meidän biisi tulee, eikö se merkinnyt sinulle mitään". Sitten vähän brandya käsilaukusta ja heilut alusvaatteillasi kesken morsiamen isän puheen "kato Jami mitä sinä menetät!!! Tämän kaiken!!! Pane mua!!!"
Niin no, joskus kannattaa pitää surullisen säälittävät kulissit yllä ja käyttäytyä kuin olla aidon säälittävä ja surullinen.
Kuule, mä jättäisin ihan ne bileet ja heilumiset välistä. Samoin kuin sen pikkurilli pystyssä pönöttämisen ja teennäisen hymyilyn, "Ai kuinka ihanaa. Juuri me Janinkin kanssa tulimme New Yorkista. "
:D
-"Jani rakas, toisitko minullekin lasillisen viiniä?" ("Hyi helvetti en kestä tuota paskaa")
- "Totta kai" ("Ehkä tämä vielä tästä, suhde lämpenee")
Jokaisella ihmisellä on oikeus terveeseen itsekkyyteen vaikeassa elämäntilanteessa.
Se on jopa suositeltavaa.
Ihmisellä on joskus myös oikeus ajatella itseään, laittaa oma jaksaminen etusijalle.
Se ei ole epäkohteliaisuutta tai huonoainakin käytöstä.
Muiden ajatteleminen on tärkeää, mutta itse en vaatisi, loukkaantuisi tai edes haluaisi, että joku pakottaa itsensä minun juhliini tai minun takiani, vaikka ei jaksaisi tai se vaatii kovia ponnisteluja, että pystyy olemaan läsnä.
Minä jopa kunnioittaisin sitä ihmistä, joka rehellisesti sanoisi, että nyt elämäntilanne on sellainen, että parempi jäädä kotiin.
Kuin valehdella, että kaikki on hyvin.
Vielä suurimmalla syyllä jos olisi minun ystäväni, niin miksi ei uskaltaisi sitä minulle sanoa?
Tuntisin itseni huonoksi ystäväksi, jos minulle ei pysty sanomaan tai täytyy minun silmissäni täytyy näytellä muuta tai jotain kuin on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ystävällisyyde näyttäminen miehelle joka on pettänyt sinua muutamaa päivää aikaisemmin on kyllä jalouden huippu!
Ja tarpeetonta sillä hetkellä.
Jos mies on vähänkään järjissään hän kyllä ymmärtää sen ettei kumppani jaksa tai pysty olemaan ystävällineniin siinä tilanteessa.
Ystävyys ja ystävällisyyden osoitukset tulevat myöhemmin jos on tullakseen ja katsotaan tarpeelliseksi, mutta ei tällä hetkellä.
Eikä sitä itseltään tarvitse vaatia nyt.Katsoin, että tapaus huoltoasema oli 30.7.
Ja nyt on 3.8. Alle viikko?Tosi outoa, että näin nopeasti ollaan tässä pisteessä *toipumisessa*.
*Sekasortoinen olo pettämisestä* olisi ollut uskottavampi otsikko.
Toipuminen ja selviäminen on vaatii pitkän prosessin.
Tarkennan, että minä, joka kommentoin olleeni ystävällinen minua pettäneelle miehelleni EN ole ap, ihan eri nainen. Pettäminen oli tullut tietooni muutamaa kuukautta ennen sisarukseni häitä ja en joutunut saman viikon sisään juhlimaan. Tosin se ei olisi muuttanut tilannetta, olimme exmieheni kanssa 17 vuotta yhdessä ennen pettämistä, joten yhteisellä ajalla oli suurempi merkitys kuin pettämisellä. Pettäminen ei vienyt pois yhdessä vietetyn ajan arvoa tai kummankaan ihmisarvoa.. vaan kertoi selvästi, että yhteinen aikamme oli lopussa. Olimme molemmat pahoillamme, että romanttista rakkautta ei enää ollut mutta emme lakanneet arvostamasta toisiamme ihmisinä. Totta kai erosta meni aikaa muutamia vuosia, että en halunnut pitää yhteyttä mutta nykyään kohdatessamme sattumalta on helppo nähdä ja vaihtaa kuulumisia. Rakastumisia, pettämisiä, eroja nyt tulee matkan varrella, varsinkin jos on menty nuorena yhteen. En pidä käytöstämme säälittävänä surullisena kulissina vaan kahden ajattelevan ja elämää sekä ihmisluonnetta ymmärtävän ihmisen käytöksenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävällisyyde näyttäminen miehelle joka on pettänyt sinua muutamaa päivää aikaisemmin on kyllä jalouden huippu!
Ja tarpeetonta sillä hetkellä.
Jos mies on vähänkään järjissään hän kyllä ymmärtää sen ettei kumppani jaksa tai pysty olemaan ystävällineniin siinä tilanteessa.
Ystävyys ja ystävällisyyden osoitukset tulevat myöhemmin jos on tullakseen ja katsotaan tarpeelliseksi, mutta ei tällä hetkellä.
Eikä sitä itseltään tarvitse vaatia nyt.Katsoin, että tapaus huoltoasema oli 30.7.
Ja nyt on 3.8. Alle viikko?Tosi outoa, että näin nopeasti ollaan tässä pisteessä *toipumisessa*.
*Sekasortoinen olo pettämisestä* olisi ollut uskottavampi otsikko.
Toipuminen ja selviäminen on vaatii pitkän prosessin.Tarkennan, että minä, joka kommentoin olleeni ystävällinen minua pettäneelle miehelleni EN ole ap, ihan eri nainen. Pettäminen oli tullut tietooni muutamaa kuukautta ennen sisarukseni häitä ja en joutunut saman viikon sisään juhlimaan. Tosin se ei olisi muuttanut tilannetta, olimme exmieheni kanssa 17 vuotta yhdessä ennen pettämistä, joten yhteisellä ajalla oli suurempi merkitys kuin pettämisellä. Pettäminen ei vienyt pois yhdessä vietetyn ajan arvoa tai kummankaan ihmisarvoa.. vaan kertoi selvästi, että yhteinen aikamme oli lopussa. Olimme molemmat pahoillamme, että romanttista rakkautta ei enää ollut mutta emme lakanneet arvostamasta toisiamme ihmisinä. Totta kai erosta meni aikaa muutamia vuosia, että en halunnut pitää yhteyttä mutta nykyään kohdatessamme sattumalta on helppo nähdä ja vaihtaa kuulumisia. Rakastumisia, pettämisiä, eroja nyt tulee matkan varrella, varsinkin jos on menty nuorena yhteen. En pidä käytöstämme säälittävänä surullisena kulissina vaan kahden ajattelevan ja elämää sekä ihmisluonnetta ymmärtävän ihmisen käytöksenä.
Aika kiinnostavaa.... miten pystyit vielä arvostamaan miestäsi? Mulla ainakin se arvostus miestä kohtaan oli se, joka romahti. Tosin tunteeni ennen sitä eivät olleet kyllä hiipuneet, romanttista rakkautta oli ja se romahti kerralla. Jotenkin kylmenin täysin. Vasta vuosia myöhemmin pystyin näkemään mieheni ihmisenä, jolla oli omat syynsä toimintaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitään lopullista eroa emme ole tehneet, minun tahdostani elämme kuitenkin erillämme toistaiseksi.
Minun mielestä tämä lause aloituksessa paljasti provon. Eli sinä toimittaja, mikäli vielä luet ketjua, niin tee provosi paremmin seuraavalla kerralla. Mieluiten älä tee ollenkaan.
Miksikö tuo lause paljasti provoksi? No, jos kiinnijäämisestä on vain muutama päivä, niin miten voi kirjoittaa "elämme kuitenkin erillämme toistaiseksi"? Ikään kuin mies olisi vaivatta tuosta noin vain saanut jostain mieluisan ja sopivan omistus- tai vuokrakämpän, ilman mitään vaikeuksia, ihan muutamassa päivässä. Ei sanaakaan muuttohässäkästä tai muusta.
Poismuutto vaatii melko paljon, vaikka olisikin väliaikaista. Tuo "elämme erillämme" - lause vaatii jo viikkojen ja kuukausien aikaa sitä erillään elämistä, että voi tuota lausetta käyttää.
Tuossa vaiheessa olisi vielä muutto ja pakkaus päällä, itse asiassa tuossa vaiheessa mies olisi jossain kaverin nurkissa etsimässä sitä asuntoa itselleen.
Toimittajan olisi pitänyt kirjoittaa, että "mies muuttaa toiseen asuntoon, tällä hetkellä majailee kaverinsa / äitinsä / tuttavansa luona etsien väliaikaista vuokrakämppää, koska en voi sietää häntä silmissäni".
Tarkkuutta!
Jo ensimmäisen ketjun ensimmäinen viesti oli sellaista "harlekiinia", etten sen jälkeen uskonut tarinaan laisinkaan. Siinä vaiheessa kun elämä tai parisuhde hajoaa pirstaleiksi, on kaunokirjallinen tekstin tuottaminen kaukana todellisuudesta. Oikean elämän hätä, tuska ja ahdistus puuttuivat ap:n teksteistä täysin. Noloa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävällisyyde näyttäminen miehelle joka on pettänyt sinua muutamaa päivää aikaisemmin on kyllä jalouden huippu!
Ja tarpeetonta sillä hetkellä.
Jos mies on vähänkään järjissään hän kyllä ymmärtää sen ettei kumppani jaksa tai pysty olemaan ystävällineniin siinä tilanteessa.
Ystävyys ja ystävällisyyden osoitukset tulevat myöhemmin jos on tullakseen ja katsotaan tarpeelliseksi, mutta ei tällä hetkellä.
Eikä sitä itseltään tarvitse vaatia nyt.Katsoin, että tapaus huoltoasema oli 30.7.
Ja nyt on 3.8. Alle viikko?Tosi outoa, että näin nopeasti ollaan tässä pisteessä *toipumisessa*.
*Sekasortoinen olo pettämisestä* olisi ollut uskottavampi otsikko.
Toipuminen ja selviäminen on vaatii pitkän prosessin.Tarkennan, että minä, joka kommentoin olleeni ystävällinen minua pettäneelle miehelleni EN ole ap, ihan eri nainen. Pettäminen oli tullut tietooni muutamaa kuukautta ennen sisarukseni häitä ja en joutunut saman viikon sisään juhlimaan. Tosin se ei olisi muuttanut tilannetta, olimme exmieheni kanssa 17 vuotta yhdessä ennen pettämistä, joten yhteisellä ajalla oli suurempi merkitys kuin pettämisellä. Pettäminen ei vienyt pois yhdessä vietetyn ajan arvoa tai kummankaan ihmisarvoa.. vaan kertoi selvästi, että yhteinen aikamme oli lopussa. Olimme molemmat pahoillamme, että romanttista rakkautta ei enää ollut mutta emme lakanneet arvostamasta toisiamme ihmisinä. Totta kai erosta meni aikaa muutamia vuosia, että en halunnut pitää yhteyttä mutta nykyään kohdatessamme sattumalta on helppo nähdä ja vaihtaa kuulumisia. Rakastumisia, pettämisiä, eroja nyt tulee matkan varrella, varsinkin jos on menty nuorena yhteen. En pidä käytöstämme säälittävänä surullisena kulissina vaan kahden ajattelevan ja elämää sekä ihmisluonnetta ymmärtävän ihmisen käytöksenä.
Aika kiinnostavaa.... miten pystyit vielä arvostamaan miestäsi? Mulla ainakin se arvostus miestä kohtaan oli se, joka romahti. Tosin tunteeni ennen sitä eivät olleet kyllä hiipuneet, romanttista rakkautta oli ja se romahti kerralla. Jotenkin kylmenin täysin. Vasta vuosia myöhemmin pystyin näkemään mieheni ihmisenä, jolla oli omat syynsä toimintaansa.
Koska pettäminen vauhditti päätöstä irtaantua löysästä hirrestä, rakkaus oli haihtunut ja jäljellä oli tottumus. Meillä oli jopa hauskaa yhdessä mutta en rakastanut miestäni, hän oli lähinnä kaverini. Minä kai lakkasin rakastamasta ensin ja hän tiesi sen, haki huomiota muualta, ei uskonut kipinän enää palaavan. Minä ymmärsin, hyväksyin, erottiin. Menimme hyvin nuorina yhteen ja näin vain kävi. Oli vaikea sanoa hyvästi hyvälle ystävälle mutta ettei tulisi kamalaa tunnesolmua emme ole pitäneet yhteyttä kuin sattumalta. Olemme molemmat jo uusissa avioliitoissa, emme menneet exäni kanssa edes naimisiin kun se ei vain tuntunut siltä. Tämmöinen tarina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitään lopullista eroa emme ole tehneet, minun tahdostani elämme kuitenkin erillämme toistaiseksi.
Minun mielestä tämä lause aloituksessa paljasti provon. Eli sinä toimittaja, mikäli vielä luet ketjua, niin tee provosi paremmin seuraavalla kerralla. Mieluiten älä tee ollenkaan.
Miksikö tuo lause paljasti provoksi? No, jos kiinnijäämisestä on vain muutama päivä, niin miten voi kirjoittaa "elämme kuitenkin erillämme toistaiseksi"? Ikään kuin mies olisi vaivatta tuosta noin vain saanut jostain mieluisan ja sopivan omistus- tai vuokrakämpän, ilman mitään vaikeuksia, ihan muutamassa päivässä. Ei sanaakaan muuttohässäkästä tai muusta.
Poismuutto vaatii melko paljon, vaikka olisikin väliaikaista. Tuo "elämme erillämme" - lause vaatii jo viikkojen ja kuukausien aikaa sitä erillään elämistä, että voi tuota lausetta käyttää.
Tuossa vaiheessa olisi vielä muutto ja pakkaus päällä, itse asiassa tuossa vaiheessa mies olisi jossain kaverin nurkissa etsimässä sitä asuntoa itselleen.
Toimittajan olisi pitänyt kirjoittaa, että "mies muuttaa toiseen asuntoon, tällä hetkellä majailee kaverinsa / äitinsä / tuttavansa luona etsien väliaikaista vuokrakämppää, koska en voi sietää häntä silmissäni".
Tarkkuutta!
Niin sulle ei sitte käynyt, että mies meni sinne heidän yhteiselle kesämökille?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitään lopullista eroa emme ole tehneet, minun tahdostani elämme kuitenkin erillämme toistaiseksi.
Minun mielestä tämä lause aloituksessa paljasti provon. Eli sinä toimittaja, mikäli vielä luet ketjua, niin tee provosi paremmin seuraavalla kerralla. Mieluiten älä tee ollenkaan.
Miksikö tuo lause paljasti provoksi? No, jos kiinnijäämisestä on vain muutama päivä, niin miten voi kirjoittaa "elämme kuitenkin erillämme toistaiseksi"? Ikään kuin mies olisi vaivatta tuosta noin vain saanut jostain mieluisan ja sopivan omistus- tai vuokrakämpän, ilman mitään vaikeuksia, ihan muutamassa päivässä. Ei sanaakaan muuttohässäkästä tai muusta.
Poismuutto vaatii melko paljon, vaikka olisikin väliaikaista. Tuo "elämme erillämme" - lause vaatii jo viikkojen ja kuukausien aikaa sitä erillään elämistä, että voi tuota lausetta käyttää.
Tuossa vaiheessa olisi vielä muutto ja pakkaus päällä, itse asiassa tuossa vaiheessa mies olisi jossain kaverin nurkissa etsimässä sitä asuntoa itselleen.
Toimittajan olisi pitänyt kirjoittaa, että "mies muuttaa toiseen asuntoon, tällä hetkellä majailee kaverinsa / äitinsä / tuttavansa luona etsien väliaikaista vuokrakämppää, koska en voi sietää häntä silmissäni".
Tarkkuutta!
Jo ensimmäisen ketjun ensimmäinen viesti oli sellaista "harlekiinia", etten sen jälkeen uskonut tarinaan laisinkaan. Siinä vaiheessa kun elämä tai parisuhde hajoaa pirstaleiksi, on kaunokirjallinen tekstin tuottaminen kaukana todellisuudesta. Oikean elämän hätä, tuska ja ahdistus puuttuivat ap:n teksteistä täysin. Noloa!
Yleensä täällä pidetään tatuoituja yhäreitä pohjasakkana ja yhtäkkiä mainittiin, että hän on kaunis tatuoitu nainen lapsineen. Tatuointejahan ap:kin saa lapsia helpommin (en kyllä itse suosittelisi).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta taas noissa pettämiskuvioissa yleensä asioita setvitään jopa viikkoja. Aika harvoin on mitään kunnollisia päätöksiä tehty parissa päivässä, pahimman tunnekuohun aikana.
Jos ihminen on tullut petetyksi hän saa parkua, olla räkäisenä, huutaa ja vihata.
Mutta ei julkisella paikalla, tai saa tietysti sielläkin, mutta itselle ja lähimmäisille parempi vaihtoehto on kotona tai vaikka metsässä.
Joku vain tarinassa on sellainen, tai juurikin sen puute, että tosiaan se todellisuuden tuntu puuttuu.
Vaikka aloittaja on mielestään kertomuksessaan kovinkin syvällinen, sellainen todellisen elämän tuskan kokemisen syvällisyys puuttuu.
Pikemminkin nuo lauseet ja fraasi ovat pinnallista ulkokohtaista kerrontaa.
Ihan kuin ulkopuolisena kirjoittaisi romaania, kuinka tämä asia pitäisi fiksusti hoitaa.
Juuri sellainen tunne tulee, että ei ole tämän ihmisen omakohtainen kokemus vaan tarina pettämisestä.
Ei voi vain mitään, että näin tunnen. Liika *yliymmärtäminen* ja *yliyrittäminen* sen ehkä tekee?
Toisaalta, kun tilanne on tarpeeksi traumaattinen/järkyttävä, ihminen dissosioi itsensä siitä ja kerronta voi olla juuri sitä, että se "tapahtui ikään kuin jollekin toiselle" ja sitä vain kuvaillaan.
Voi mielessään ajatella, että tapahtui jollekin toiselle.
Mutta tuskin pystyy kirjoittamaan monena päivänä pikkutarkasti eriteltyä kahta pitkää ketjua ilman ettei putoaisi maan pinnalle ja käsittäisi, että tämä tosiaan tapahtui minulle.
Koska tarinan tyyli on pysynyt samana alusta tähän saakka, niin se juuri tekee sen epäuskottavaksi.
Ensin ihminen asettaa itsensä ulkopuolelle, ymmärtäisin tyylin tarinan alussa, mutta tässä ketjun edetessä tai ainakin osa kakkosessa olisi jo ehtinyt tosielämän realismi astumaan kuvaan.
Pitäisikö kirjallisuuspiirin ihmisten siirtyä ketjuun "Mitä kannattaa huomioida kirjoittaessaan uskottavaa tarinaa" koska tämä ketju on "Toipuminen pettämisestä" jos ette ole kiinnittäneet erityisemmin huomiota otsikkoon. Tehoilunne, etenkin itsekorostuksenne, on jokseenkin rasittavaa.
Olen itse kokenut lapsettomuuden ja sen tuskan. Tiedän myös mitä lapsettomuus tekee parisuhteen seksille.
Tästä syystä jotenkin ymmärrän miestäsi, vaikken hänen tekoaan mitenkään hyväksy ja osaan hyvin kuvitella miten hirveälle sinusta pettäminen tuntuu.
Lapsettomuushoidot vaikuttavat monella tavalla parin seksuaalisuuteen. Seksistä tulee suorittamista, vaikka miten tätä yrittäisi välttää ja kumppaniaan rakastaisi. Myönnän itsekin haaveilleeni keskellä lapsettomuushoitoja seksistä ilman mitään odotuksista. Ihan vaan toisen kehosta nauttimisesta ja unohtaen vauva-haaveet. Oman parin kanssa vauva-jutut tulivat mieleen seksissä, halusi tai ei. Meistä ei kuitenkaan kumpikaan pettänyt silloin toisiaan ja lopulta viiden vuoden yrittämisen jälkeen saimme lapsen. Seksuaalisuuden palaaminen normaaliurille vei kuitenkin vielä monta vuotta lapsen syntymän jälkeen. Myönnän halunneeni seksiä jonkun muun kuin mieheni kanssa, vaikken olisi koskaan halunnutkaan hänestä erota tai häntä loukata.
Tästäs syystä miettisin vielä haluatko oikeasti erota miehestäsi? Miehesi teki ehdottomasti väärin. Olisitteko kuitenkin voineet olla onnellisia yhdessä, jos et olisi koskaan saanut suhteesta tietää? On ihan eri harrastaa seksiä, kuin rakentaa jonkun ihmisen kanssa elämää yhdessä.
:'D