Onko muita jotka ei halua elämäänsä yhtäkään uutta ihmistä enää?

On. Ihan tarpeeksi on jo läheisiä ja tuttuja naamoja.

Mä taas haluaisin 11 vuoden yksinäisyyden jälkeen edes muutaman ihmisen elämääni. Tällä hetkellä elämässäni vain iskä, äiti, veli ja mummo.

Kävin treffeillä. Mies oli ihan mukava, komeakin.

Sovittin toiset treffit.

Parin päivän päästä peruin ne, kun totesin itselleni etten halua/jaksa alkaa tutustua enää kehenkään uuteen ihmiseen.

Vietän hellepäivää nytkin yksin kotosalla. Illalla uimaan, kun vähän viilenee. Yksin.

Sitten kirkkokonserttiin, yksin.

En edes halua soittaa ketään 'seuraksi'. :)

Do you know where hell is?

Hell is in 'hello!'

Heaven is 'goodbye forever'

It's time for me to go

:)

Minä olen. Ei ainuttakaan. Kymmenen vuotta tulin hyväksikäytetyksi, nyt riittää ihmisyys - kaikissa muodoissaan.

Minä! Olen tekemisissä käytännössä vain vanhojen vanhempieni kanssa, ehkä kerran kuussa. Töissä toki pakko jutella ihmisille, mutta sielläkin puhun vain töistä, en yksityisasioista. En kaipaa ihmissuhteita käytännössä ollenkaan enkä niitä harrasta. 

Mä taas en koskaan etsi uusia ihmisiä, koska niitä on jo ympärillä sopivasti. Silti mulle käy jotenkin niin, että aina löydän jonkun. En mistään Tinderistä tms missä väkisin haetaan kontakteja, vaan jostain isoista (suku)juhlista jonkun kahden avioliiton kautta sukua olevan, kahvilasta, kirjastosta, lenkiltä, opontojen parista... Kotisohvalta sentään ei muakaan ole kukaan tullut hakemaan, mutta kun tapaan jonkun joka kolahtaa, en minä sano ei.

En ole aikoihin halunnut ketään uutta ihmistä elämääni.Siihen kuuluu nyt kaikki tarpeelliset...äiti, isäpuoli, ja lapseni avopuolisoineen... Ketä muuta siihen tarvitsisin? Kavereita?... nauravat ja pilkkaavat selän takana. Miestä? Ainoa  mies jonka halusin elämääni on kuollut ja muut ei kiinnosta yhtään. Mun on hyvä näin!