Yövyimme jälleen suomalaisessa kaupungissa vierailtuamme korkealle noteeratussa hotellissa, mutta ne ikuiset haittatekijät:
...Ensinäkin minkä takia on suihkun hanan vedentulosihti "lirularu"-mallistoa eli näitä mukamas vettä säästäviä, josta vettä tulee pienellä paineella. Jälleen kerran en meinannut saada hiukset pestyäni ja hoitoainetta laitettuani hiuksiini sitä hoitoainetta huudeltua kunnolla pois kuin pitkään liruttamalla sitä vettä tukkaani.
Sitten jalkapyyhkeitä ei tässä hotellihuoneessa ollut lainkaan eli taasen piti toinen käsipyyhkeistä ottaa jalkojen pyyhintäpyyhkeeksi suihkun jälkeen lattialle.
Nyt oli onneksi viisastuttu hotellin päiväpeiton suhteen, elikkäs sitä ei ollut, ja vain ainoastaan vuoteen jalkopäässä pienet kaistaleet päiväpeittoa.
Kolmas asia, joka on aina hotellihuoneissa inhottanut, vaikken mikään ylin hygienikko ja bakteeripelkoinen olekkaan, mutta se hotellihuoneen jääkaapin kahva, jota ei taatusti oltu pyyhitty siivouksen yhteydessä pitkiin aikoihin, ties koskaan koko hotellihuoneen olemassa olonsa aikana. Erehdyin nimittäin haistamaan kättäni, kun avasin jääkaapin otettuani kylmää juotavaa kaapista, ja voinette arvata, ettei tuoksu ollut mistään paremmasta päästä, sanotaanko kuvaillen hajun muistuttaneen pillunnesteiden ja munanesteiden tuoksua. YÄKS!
Muuten olikin aivan siistiä.
Sen verran vaan vielä yhteisen buffet-aamiaisen toiminnasta hotellin ravintoloissa, että oletteko koskaan ajatelleet niiden kymmenien eri ottimien ja kauhojen sekä haarukoiden varsia, joihin iskeytyy aamuisin satojen ihmisten eriasteisesti puhtaiden käsien kourat:) - juu ei kannata haistella aamiaisen yhteydessä omia käsiään, eikä syödä sormin mitään hedelmiä tms., mitä ei voi syödä lusikalla ja haarukalla.
Kommentit (68)
Kannattaa olla omat puhdistusliinat, joilla pyyhkii heti alkajaisiksi kaikki kahvat ja kaukosäätimet. Käsidesi aamupalalla pöytään päästyä. Ei muuten kestä tota saastaisuutta.
Minusta kyllä kuulostaa siltä, että ongelma on päässäsi, ei hotellin siisteystasossa. Oikein mässäilet ajatuksella sadoista kourista kähmimässä ruokien ottimia ja ihmiskehon eritteistä jääkaapin kahvassa. Kyllähän niitä bakteereja julkisissa tiloissa on, mutta mitä enemmän asiaa ajattelet, sitä pöpökammoisemmaksi muutut.
Vierailija kirjoitti:
Miksi jalkojen kuivaamiseen pitää olla oma pyyhe?
Monesti hotelleissa on se paksumpi pyyhe joka on tarkoitettu lattialle laitettavaksi suihkun jälkeen imemään vesiroiskeita. Mukavempi kun ei jalat kastu joka kerran kun kylppärissä käy suihkun jälkeen.
Et oo matkustellu sit ollenkaan jos luulet että suomessa ei tule vettä kunnolla..
Ei se kokkikaan jaksa aina käsiä pestä, edes ison hädän jälkeen...
Nimimerkki "Kokemusta on"
AP, uskallatko käydä ruokakaupassa ilman kertakäyttöhanskoja?
Bakteerikammo on yksi neuroosin muoto. Suosittelen puhdistusliinojen käyttöä, ja ellei se auta, niin terapiaa.
Ihan mielenkiinnosta: mitä ihmettä itse teet siellä hotellissa, jos mielikuvissasi on pelkkiä ovisliman ja siemennesteen tahraamia pesemättömiä käsiä.
Unohdit muuten kihomatojen munat, niitä on buffetin ottimissa vaikka muille jakaa.
suomalaisissa hotelleissa ei ole enää ilmastointia uusimmissa hotelleissa vaan automaattinen ilmanvaihto. lämpötila huoneissa tuskainen kun huoneen lämmöksi asetettu 22 astetta eikä ilmastointia joten näillä helteillä lämpötila on yli 30 astetta.
Miettikääpä näitä maksupäätteittä kaupoissa tai huoltoasemilla. Niitä ei pyyhitä taatusti koskaa. Kaikki käyttää nykypäivänä korttia maksuvälineenä. Tai kauppoje ostoskärryn kahvaa. Kuka niide pesun hoitaa?
Vierailija kirjoitti:
Miksi jalkojen kuivaamiseen pitää olla oma pyyhe?
Höh, meillä on kotonakin kylppärissä erillinen jalkapohjien pyyhintäpyyhe, jolla samalla kuivaan laattalattian suihkussa käytyäni, mutta ensin vedän sellaisella kumisella lastalla enimmät vedet viemärikaivoon suihkutilan lattialta ennen pyyhkimistä.
Tässäkin hotellihuoneessamme oli kyllä niin moderni erillinen ns. suihkutila varustettuna erillisellä lasisella ovella, kuten suihkukaapeissa on, mutta silti kaipasin astuttuani suihkukopperosta ulos sitä jalkapyyhettä, koska märäthän ne jalkapohjat ovat suihkutilasta poistuessasi. Mutta se suihkuhanan iso ja leveä lirularu-möttänä sihti oli kaiken huippu!!!! Eikä se mitään vettä säästänyt, kun minä ja mieheni suihkuttelimme aamuin illoin tämän helteen aiheuttamaa hikeä hipiältä pois. Päinvastoin piti vaan kauemmin olla vettä lasettelemassa suihkussa, kun ei edes paineella suihkuttanut ja kunnolla, kuten meillä kotona.
AP.
Vierailija kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta: mitä ihmettä itse teet siellä hotellissa, jos mielikuvissasi on pelkkiä ovisliman ja siemennesteen tahraamia pesemättömiä käsiä.
Unohdit muuten kihomatojen munat, niitä on buffetin ottimissa vaikka muille jakaa.
hahaahahaaaa... Ja juurikin noita kihomatoja ajatuksissani ajattelinkin...yäks, yäks!!!!!!
Toisaalta onhan niitä kaikenlaisia uhkia hotelleissa muutoinkin, kuten esim. lutikat ja torakatkin, jotka eivät katso hotellien tähtiskaalan määrää, sillä niitähän saattaa löytyä mistä vaan luksuslk:n hotellihuoneista.
AP.
Vierailija kirjoitti:
Miettikääpä näitä maksupäätteittä kaupoissa tai huoltoasemilla. Niitä ei pyyhitä taatusti koskaa. Kaikki käyttää nykypäivänä korttia maksuvälineenä. Tai kauppoje ostoskärryn kahvaa. Kuka niide pesun hoitaa?
Onneksi kaupoissa voi käyttää tiettyyn maksurajaan saakka ns. hipaisua kortilla maksaessaan,ja eikä tarvitse koskeakkaan niihin maksupäätelaitteisiin.
Vierailija kirjoitti:
Ei se kokkikaan jaksa aina käsiä pestä, edes ison hädän jälkeen...
Nimimerkki "Kokemusta on"
:D ;) niin mutta vessapaperillahan sitä kakkaa pyyhitään persereiästä eikä paljan käsin, eli onhan siinä sentään persereiän ja sormien välissä vessapaperia.
Itse kylläkin pesen kädet wc-toiminnan jälkeen aina.
Vierailija kirjoitti:
Eikö olisi helpointa vain jäädä kotiin, jos noin vaikealta tuntuu?
Juuh, mutta tykkään lähteä välillä kodistani "tuulettumaan" ja katselemaan muita maisemia ja tapaamaan ihmisiä muualle.
Matkailu aina avartaa, vaikkakin kotimaassakin. Ja mukavaa mennä tapaamaan ystäviä ja sukulaisia muualla Suomessa. Kaikki sukulaiset ja ystävät kun eivät asu omalla tämän hetkisellä kotipaikkakunnalla.
Ap, olen hotellien puutteiden osalta osin samaa mieltä. Tosin en tulkitse kaikkea likaa ovislimoiksi tms. ruumiin eritteiksi - mutta likaa on, ja se pitää julkisissa tiloissa kuten hotelleissa vain sietää. Tai pysyä kotona.
Mutta sinun kirjoituksesi on suorastaan kammottavaa luettavaa virheellisen kieliopin ja puutteellisen oikeinkirjoituksen takia. Et osaa omaa äidinkieltäsi juuri lainkaan!
Jo otsikossa sekoilet lauseenvastikkeen kanssa. Otsikon mukaan ensin yövyit "korkealle noteeratussa hotellissa" ja sitten sen jälkeen yövyitte suomalaisessa kaupungissa (missä, jos ette siinä hotellissa). Käytät sanaa "vierailtuamme", mikä tarkoittaa "sen jälkeen kun olimme vierailleet". Oikea muoto olisi: "Yövyimme korkeatasoisessa suomalaishotellissa, jossa törmäsimme ikuisuusongelmiin"
Oikeasti!
Jos oma äidinkielen osaaminen on tuota laatua, ei kannata narista minkään palvelun tasosta.

Miten kielioppi ja palvelun taso liittyvät toisiinsa?
Vierailija kirjoitti:
AP, uskallatko käydä ruokakaupassa ilman kertakäyttöhanskoja?
Bakteerikammo on yksi neuroosin muoto. Suosittelen puhdistusliinojen käyttöä, ja ellei se auta, niin terapiaa.
Uskallan käydä kaupassa ilman kertakäyttöhanskoja.
Käytän toki välillä käsien puhdistamiseen käsidesiä tai savetteja, jos olen kierrellyt pitkän matkan jossain kauppakeskuksessa kauppojen tavaroita kähmien ja katsellen.
Enkä ole mielestäni sen neuroottisempi ja bakteereja en edes ajattele, kun desifioin käteni kauppareissun jälkeen viimeistään autossa ennen kuin lähden ajelemaan kotiin ja kotona ensimmäiseksi menen kylpyhuoneeseen pesemään saippualla kädet, jos ja kun tulen jostakin kaupoilta tai muualta yleisölle tarkoitetuista paikoista, tai jos olen kätellyt kohtaamiani ihmisiä reissuillani ja erinäisissä juhlissa.
Miksi jalkojen kuivaamiseen pitää olla oma pyyhe?