Ero 24-vuotiaana. Menikö juna jo?

Tässä on kovaa yritystä, 4/5!

Ja sitten ihan vakavissaan, niin en jaksanut lukea ihan koko marinaa läpi. Sinun ikäisenä kaikki luulee elämän olevan jo ohi, parhaimmillaan saa sen ahaa-elämyksen, että nyt se vasta alkaa.

Itse erosin pitkästä, lopulta väkivaltaisesta suhteesta kun olin 23-vuotias, elin täysillä muutaman vuoden ja tapasin avomieheni juuri kun olin täyttänyt 27. Nyt odottelen uutta pyrähdystä elämässä, jonka voin toteuttaa hänen tukemanaan.

Vaikea uskoa että joku olisi noin lapsellinen. Ei hitto! Jos olisit 75 v nainen, olisi jo syytä huoleen koska siinä iässä on jo kilpailua miehistä: ajattele että seiskakymppisetkin panee!

Mä erosin 40-vuotiaana ja olen erittäin kiihkeässä suhteessa mieheen jonka kanssa asumme yhdessä ja rakastelemme joka päivä, joskus monta kertaa. Mulla on ollut vientiä eron jälkeen hurjasti ja olen suorastaan puhjennut kukkaan. Enimmäkseen pokailevat viiskymppiset mutta mieheni on saman ikäinen kanssani.

Muistan kyllä kun olin 24 v lähes lapsukainen ja menin naimisiin ja halusin lapsia. Ihanaa aikaa sekin oli mutta silloin sentään tajusin olevani nuori ja että maailma on avoinna.

Tähän pitäisi kyetä ja pystyä kirjoittamaan jotain rakentavaa ja kannustavaa.  Minä en ollut ensimmäisessäkään parisuhteessa vielä 24 vuotiaana. Hyvä kun olin pitänyt vastakkaista sukupuolta edustanutta kädestä ja päässyt pussaamaan.....

Äläs nyt viitsi ap... Itse aloitin seurustelun vasta 20-vuotiaana, kun muut ikäiseni oli varmaan jo kokeilleet ties mitä siihen mennessä. Viime viikolla minulla oli asiakkaana noin 75-vuotias mies, joka oli tavannut vaimonsa 8 vuotta sitten (teen hoito- ja avustustyötä opiskelun ohessa). Eli sinuna en huolehtisi.

Ap täällä hei, oli aika yllättävää lukea millaisia vastauksia tuli! Ehkä oma pää on vielä niin sekaisin eron jälkeen että paniikissa tulee mietittyä ja huolittua kaikenlaista. Tuntuu vain hirveän isolta hypyltä tyhjyyteen menettää koko kuuden vuoden aikana rakennettu elämä, mieskin oli hyvä mutta yhteiseen parisuhteeseen meistä on yhtä paljon kuin vaikka minusta ja veljestäni.

Olisi kai pitänyt muotoilla hieman tarkemmin - en ole siis huolissani ettenkö koskaan löytäisi ketään, vaan luotettavan ja hyvän kumppanin, jotka tuntuvat järjestään olevan varattuja. Tällä hetkellä en kyllä rehellisesti sanottuna edes halua parisuhdetta, ehkä kyseessä on vain paniikki siitä että rivarinpätkä+kultainennoutaja+volvo -unelma on nyt ulottumattomissani enkä edes tiedä haluanko sitä.

Hirveän vaikeaa erottaa omat unelmat ja unelmat joita luulin omikseni niin pitkään. Ja tosiaan, olen vielä tosi nuori, ei pitäisi kiirehtiä kymmentä askelta asioiden edelle...

-ap

Tuttuja ajatuksia, aika auttaa. :)

Minä erosin 7 vuoden suhteesta 23-vuotiaana. Siinä suhteessa tosin oli nuo kaikki asunnonostot ja vauvanhankinnatkin tehty ja esikoinen kohta eskaria aloittamassa. Voi luoja miten niitä miehiä pörräsikään kimpussa vaikka olisin vain halunnut olla rauhassa, enkä edes käynyt missään muualla kun kotona, päiväkodilla, kaupassa ja töissä! No lopulta löysin yhden jonka yllättäen itse sitten halusinkin, ja nyt olen 28v, naimisissa ja raskaana.

Vierailija kirjoitti:

Haha!

Palataan asiaan 20-30 vuoden kuluttua. Eikä elämä silloinkaan ole lähelläkään ohi. Puolessa välissä.

Sinä olet ihan lapsi vielä, jonka kirjoituksellasi todistit

Ei ap kyllä enää 20-30 vuoden päästä missään lastentekoiässä ole ja sitähän hän tässä tuntui hakevan...

Kova paikka oli itsellenikin kun poikaystävä jätti minut ollessani 24-vuotias. Ensirakkaus jonka kanssa olin kuvitellut eläväni elämäni loppuun saakka. No enpä sitten elänytkään. Kasvoin henkisesti aikuisemmaksi ihan mielettömästi tuon kokemuksen myötä ja myöhemmin olin paljon, paljon valmiimpi oikeaan, aikuisempaan parisuhteeseen.

Olen 25v enkä ole seurustellut ikinä. Olen kyllä ajatellut että vielä ehtii :D

Koko elämä aikaa löytää kumppani jos sitä haluaa

Jotkut eivät ole 24-vuoden iässä vielä edes aloittaneet mitään... ehdottomasti kaikki on nyt menetetty, valmistaudu yksinäiseen loppuelämään 😉 ei vaan oikeasti, voisitko hankkia jotain suhteellisuudentajua?

Tunnen monia, jotka ovat löytäneet puolisonsa noin 30-vuotiaina. Nyt ehdit elää omaa elämää ja tutustumaan itseesi. Kehittymään- 24 vuoden ikä sopii siihen hyvin! 6 vuotta on pitkä aika, olet ollut teini-iästä parisuhteessa. Nyt voit kehittyä ja tehdä mitä haluat. Oppia paremmin, mitä haluat elämältäsi. Sanotaan vaikka että kuuden vuoden sisällä (eli ennen kuin itse olet 30-vuotias) ehtii tapahtua vaikka mitä! Älä luovu toivosta. Kyllä se joku sopiva osuu eteesi ennen pitkää.

Älä lyö liikaa paineita itsellesi siitä miten elämän tulisi mennä <3

46-vuotiasta tätiä naurattaa tämä aloitus 🙃. Itse olen eronnut 3 vuotta sitten ja minun iässä on vaikea löytää ketään. Sellaista, jonka minä kelpuuttaisin. Sinun ikäisiä on tarjolla vaikka kuinka 😂

Haha, voi että sullahan on elämä vasta alussa ja kaikki vaihtoehdot avoinna kun opinnotkin takana 😂

Heh, minä olen 26 v.kahden lapsen eronnut äiti enkä kyllä epäile yhtään ettenkö löytäisi uutta,ihanaa kumppania. Mikään ei ole ohi. Sulla ei ole edes lapsia jarruttamassa vaan voit tehdä ihan mitä vaan!