Laihdutus mysteeri: miksi paino putooa niin kovasti?
Olen 170 cm nainen ja havahduin kaksi viikkoa sitten siihen, että mulla on pallovatsa ja läskiä kertynyt vähän sinne ja tänne. Paino 71 kg. Mun paino oli vielä vuosi sitten melkein 10 kg vähemmän.
Ensimmäisenä lopetin 16.7. kaiken alkoholin käytön. Saatoin juoda illassaan parikin annosta alkoholia viininä, oluena tai joskus drinkkinä.
Olen vähentänyt hiilareita ja lisännyt kasviksia ja proteiinia. Kalorit vähensin n. 1200. Nyt lasken mitä syön, aikaisemmin söin mututuntumalla.
Aamupala on proteiinipitoinen ja rasvaakin on. Saan siitä n. 400-500 kaloria ja pötkin sillä reilusti yli puolenpäivän ilman mitään näläntunnetta. Lounas aikaan syön vähän pakosta, ei ole vielä nälkä. Viimeisen kerran ruokailen klo 18 paikkeilla ja silloinkaan ei yleensä ole nälkä.
Juon vähintään 2.5 litraa vettä päivässä. Olen aina juonut. Lisäksi kahvi ja tee.
Liikuntaa on ehkä tavallista vähemmän, kun on niin kuuma. Olen enemmmän hyötyliikkuja.
Nyt paino tänä aamuna oli 68 kg. Lasku on ollut tasaista päivittäin, 100-300 g. Yksi hyppäys oli tosi iso, 400 g ja se ei tullut edes seuraavien päivien aikana takaisin.
Onko alkoholi kerännyt nestettä näin paljon mun kudoksiin? Läskiä tämä kaikki ei tosiaankaan ole.
Yritän pitää nämä päivät mielessä, kun paino alkaa jumittaa. On ollut ilo mennä puntarille ja huomata että housut ei enää kiristä vyötäröltä samalla tavalla.
Kommentit (9)
Ei ole mikään mysteeri vaan ihan normaali ilmiö. Hiilarit sitoo nestettä ja nyt kun olet vähentänyt niitä, nesteitä poistuu.
Kaksi asiaa:
Hiilarien vähentäminen johtaa nesteiden poistumiseen ,koska sokerit sitovat soluihin osmoottisesti enemmän solunestettä
Myös liikunnan väheneminen saattaa tilapäisesti pudottaa painoa, varsinkin jos liikunta on ollut lihasta kasvattavaa lajia. Lihakset kun kasvaa niin, että niihin tulee mikrovaurioita, joiden korjaantuessa lihas sitten suurenee ja vahvistuu. Niin kauan kuin noita mikrovaurioita on, eli kun lihasmassa kasvaa, nestettä on kropassa tavanomaista enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mikään mysteeri vaan ihan normaali ilmiö. Hiilarit sitoo nestettä ja nyt kun olet vähentänyt niitä, nesteitä poistuu.
Kiitos, tämä oli hyvä vastaus. En osannut hiilareita ajatella tällä tavalla. Musta on ihana todeta, että en sitten ihan oikeasti ollutkaan yli 70 kg vaan pienellä muutoksella sain nesteet liikkumaan.
Nesteitä voi sun kokoisesta ihmisestä lähteä 2-3 kg ihan hyvin, ilman että varsinaisesti on laihtunut (siis rasva vähentynyt) yhtään. Alkoholin lopetus ja hiilarien vähentäminen poistaa nesteitä. Mutta tosiaan, nesteen poistuminen ei ole laihtumista. Toki jos syöt 1200 kcal päivässä se rasvakin vähitellen vähenee.
Vierailija kirjoitti:
Kaksi asiaa:
Hiilarien vähentäminen johtaa nesteiden poistumiseen ,koska sokerit sitovat soluihin osmoottisesti enemmän solunestettä
Myös liikunnan väheneminen saattaa tilapäisesti pudottaa painoa, varsinkin jos liikunta on ollut lihasta kasvattavaa lajia. Lihakset kun kasvaa niin, että niihin tulee mikrovaurioita, joiden korjaantuessa lihas sitten suurenee ja vahvistuu. Niin kauan kuin noita mikrovaurioita on, eli kun lihasmassa kasvaa, nestettä on kropassa tavanomaista enemmän.
Kiitos tästäkin. Mun pitäisi pitää lihaskunnosta parempi huoli, olen enemmän tällainen kävelijä ja työmatkapyöräilijä. En usko, että lihaksista on juurikaan hävinnyt sillä en tee juurikaan painoharjoittelua. Se olisi sitten seuraava tavoite, varmaan jonkilaisella kotitreenillä.
Vierailija kirjoitti:
Nesteitä voi sun kokoisesta ihmisestä lähteä 2-3 kg ihan hyvin, ilman että varsinaisesti on laihtunut (siis rasva vähentynyt) yhtään. Alkoholin lopetus ja hiilarien vähentäminen poistaa nesteitä. Mutta tosiaan, nesteen poistuminen ei ole laihtumista. Toki jos syöt 1200 kcal päivässä se rasvakin vähitellen vähenee.
Nyt mun pitää kysyä: onko tämä neste siis hyvästä vai pahasta? Siis joka soluissani luurailee alkoholin ja hiilihydraattien ansiosta? Pitäisikö mun nyt sitten pyrkiä takaisin tähän tilanteeseen?
Käyn vessassa riittävästi, virtsa on vaaleaa, lähes veden väristä. Juon vähintään 2.5 litraa vettä ja kahvi & tee päälle.
Onko kroppani nyt siis terveempi vai sairaampi ennen kuin tein muutoksia?
Kokeilen vielä jos palstan terveystietäjät kommentoisivat.