Isovanhemmat eivät halua koskaan ottaa lasta ilta- tai yökylään
Kuinka usein teillä on lapset isovanhemmillaan yötä? Meillä on neljävuotias lapsi, isovanhempiensa ainoa lapsenlapsi, emmekä ole lapsen syntymän jälkeen olleet kertaakaan miehen kanssa kahdestaan illanvietossa, saati viettäneet kahdenkeskeistä yötä. Nyt syksyllä meillä tulee 7-vuotispäivä, ja mies varovasti kysyi vanhemmiltaan, voisiko lapsemme olla joku viikonloppu yhden yön hoidossa että voisimme jotenkin juhlistaa vuosipäiväämme, mutta kuulosti todella nihkeältä.
Ovat erittäin aktiivia ja hyväkuntoisia, matkustelevat ja kesät viettävät mökillään n. 100 km päässä. Eivät ole enää työelämässä. Asuvat muuten muutaman kilometrin päässä meitä. Haluavat kuulemma olla siellä mökillään nyt kaikki viikonloput, ja sitten on heillä omia reissuja kuulemma. Ok, tämä oli eka kerta kun kysyimme mutta eipä tulla jatkossa kysymään.
Meidän on toki oletettu viettävän kaikki juhlapäivät heidän kanssaan, heidän mökillään, heidän perinteidensä mukaisesti. Tuntui olevan valtava loukkaus, kun viime kesänä halusimme viettää juhannuksen oman porukan kesken. Tulevasta joulusta emme ole vielä uskaltaneet edes sanoa, että vietämme sen omassa kodissamme, ja alamme luoda omia jouluperinteitämme.
Isovanhempia on näköjään monenlaisia. Tuttavallani on 4 lasta ja hänen sisarellaan myös, ja lähes joka viikonloppu on jomman kumman lapset isovanhemmillaan yötä, vaikka mummo on vielä työelämässäkin. Tuntuu ihan ihmeelliseltä että noinkin ison perheen vanhemmat saavat kuukausittain vapaita viikonloppuja! Itselleni riittäisi yksi yö kerran vuodessa, mutta näköjään saamme tätä odotella siihen asti kunnes lapsi pärjää yksinään. Onneksi nautitaan itse kovasti oman lapsen seurasta ja tehdään perheenä yhdessä kivoja asioita viikonloppuisin.
Kommentit (3)
Miksi tämä sama aihe toistuu joka viikko?
Tämän saman kirjoituksen olen lukenut ennenkin tai ainakin hyvin samanlaisen.
No kumminkin, ei isovanhempien tarvitse ottaa lasta hoitoon, jos eivät tunne siihen halua. Antakaa heidän olla.
Eikö teillä ole ketään muuta ihmistä, jonka luona lapsi voisi olla yhden yön? Sisaruksia? Toisen vanhemman vanhemmat? Joku lapsenlikka hoitamassa lasta sillä aikaa kun olette juhlimassa? Millaisia ystäviä teillä on, eikö joku heistä olisi sellainen, joka voisi hoitaa lasta?
Jos ketään ei yksinkertaisesti ole, niin odottakaa sitten vain niin kauan, kunnes lapsi on sen ikäinen, että hän voi mennä jo vaikka kaverilleen yökylään. Viettäkää nyt sitä laatuaikaa keskenänne koko perheenä. Yllättävän nopeasti sekin aika koittaa, että saatte ollakin sitten vain kahden kesken, jollette sitten tee lisää lapsia. Ja elämä on pitkä, ainakin vielä teidän nuorten ihmisten kohdalla.
Harmittava tilanne, mutta ei isovanhemmilla ole velvollisuutta hoitaa lasta yön yli. Voihan olla, että he eivät uskalla ottaa lasta yöksi, pelkäävät että jotain sattuu tms. Syitä voi olla monia. Yrittäkää löytää joku muu sukulainen tai ystävä, joka voisi joskus hoitaa lasta teillä kotona, niin pääsisitte tuulettumaan kahden kesken?