Minulle sanottiin tasan kaksi vuotta sitten, että syöpäni on parantumaton, eikä hoidot auta, mutta selvisin

Olen pahoillani.

Kenelle?

Onko julkisella? Siellä noin tehdään vähän väliä. Ties kuinka monta parantuisi hoitojen kanssa "parantumattomasta" jos ilmankin osa selviää.

Vierailija kirjoitti:

Onko julkisella? Siellä noin tehdään vähän väliä. Ties kuinka monta parantuisi hoitojen kanssa "parantumattomasta" jos ilmankin osa selviää.

Joo on.

-ap

Suosittelen jotain karsinogeeniä valitukseksi lääkärin kahviin.

Kaksi vuotta oireetonta aikaa ei valitettavasti merkitse välttämättä parantumista.

Viisi vuotta on aika jolloin katsotaan, että on parantunut. Sen jälkeen jos sairastuu, on se uusi syöpä.

Tämä sairaus kun on varsin oikullinen ja arvaamaton. Kukaan maailmassa ei osaa etukäteen ennustaa, miten käy. Ei ole tarkoitukseni pelotella eikä lannistaa. Tämä on raadollinen tosiasia.

Syöpä on pirullinen sairaus eikä sitä kenellekään toivo.

En sitten tiedä, kumpi olisi pahempi: tuo, että tilanne paranee oletusten vastaisesti vai se, että oltaisiin turhan optimistisia parantumisen suhteen? Äkkiseltään tuntuisi, että tuo sinun tilanteesi... Varmasti lääkärit antavat ennusteen parhaan sen hetkisen tietonsa ja todennäköisyyden mukaan. Eivät he mitään ennustajia ole. Kaikkea hyvää sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Onko julkisella? Siellä noin tehdään vähän väliä. Ties kuinka monta parantuisi hoitojen kanssa "parantumattomasta" jos ilmankin osa selviää.

Kysymys on tilastoista ja todennäköisyydestä. Ei kai turhaa toivoakaan kannata antaa, vaan sanoa melko suoraan.

Lääkärit puhuu paljon paskaa. Ollessani osastohoidossa opin että sairaanhoitajalla oli enemmän tietoa ja ymmärrystä tilanteestani kuin osaston johtavall lääkärillä. En valittanut koska tiesin sen olevan täysin turhaa.

Toki on hyviä lääkäreitä ja surkeita hoitajia, ei sillä.

Onko elämäsi enää hoitojen jälkeen laadukasta?

Mitä teit parantuaksesi vai jatkoitko vain kuoleman odottelua?

Siis onko syöpäsi poistunut vai elätkö vaan nyt yli odotetun ajan syöpäsi kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Mitä teit parantuaksesi vai jatkoitko vain kuoleman odottelua?

En tehnyt mitään parantuakseni.

-ap

Tosi upeaa, että selvisit.

Vierailija kirjoitti:

Siis onko syöpäsi poistunut vai elätkö vaan nyt yli odotetun ajan syöpäsi kanssa?

Oireet ovat ainakin vähemmän.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Onko elämäsi enää hoitojen jälkeen laadukasta?

Toinen syövästä selvinnyt vastaa :-)

Useita leikkauksia, sädehoito ja kahden vuoden interferonikuuri (elämäni pahinta aikaa, sillä vaikutti fysiikkaan ja psyykeen voimakkaasti), eikä syöpä ole uusiutunut tai lähettänyt etäpesäkkeitä yli viiteen vuoteen.

Sairastamallani syövällä on tapana uusiutua ja lähettää etäpesäkkeitä pitkänkin ajan kuluttua.

Sairauteni aikana on ollut pakko muuttaa ajatusmaailmaansa ja hyväksyä nopeastikin tapahtuvan kuoleman mahdollisuus. Monilla vakavasti sairastuneilla tämä taitaa tapahtua ja selvityäkseen sairauden orjuudesta (koko elämä pyörii sairauden ympärillä, vertaistukinee. ym) on jollakin tavalla nujerrettava uudelleen sairastumisen pelko ja on uskallettava elää elämää niin kauan kuin se jatkuu.

Kuoleman ajtuksesta on tullut melkeinpä ystävä (vaikeaa kuvailla oikealla sanalla) ja eräässä vaiheessa kun odotin patologin lausuntoja eräästä koepalasta (määritteli kuinka pitkälle syöpä oli edennyt) olin jo varma melko nopeasta poismenostani ja odotin, omaksikin ihmetyksekseni kuolemaa, saadakseni nähdä onko sen rajan takana vielä jotakin nähtävää. Inhottava sairaus, mutta sen kanssa voi elää ja monesti tuntuu kun tätäkin palstaa seurailee, onnellisempana jokaisesta päivästä kuin useimmat meistä :-)

Kävin lääkärissä, eikä mitään löytynyt.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko elämäsi enää hoitojen jälkeen laadukasta?

Toinen syövästä selvinnyt vastaa :-)

Useita leikkauksia, sädehoito ja kahden vuoden interferonikuuri (elämäni pahinta aikaa, sillä vaikutti fysiikkaan ja psyykeen voimakkaasti), eikä syöpä ole uusiutunut tai lähettänyt etäpesäkkeitä yli viiteen vuoteen.

Sairastamallani syövällä on tapana uusiutua ja lähettää etäpesäkkeitä pitkänkin ajan kuluttua.

Sairauteni aikana on ollut pakko muuttaa ajatusmaailmaansa ja hyväksyä nopeastikin tapahtuvan kuoleman mahdollisuus. Monilla vakavasti sairastuneilla tämä taitaa tapahtua ja selvityäkseen sairauden orjuudesta (koko elämä pyörii sairauden ympärillä, vertaistukinee. ym) on jollakin tavalla nujerrettava uudelleen sairastumisen pelko ja on uskallettava elää elämää niin kauan kuin se jatkuu.

Kuoleman ajtuksesta on tullut melkeinpä ystävä (vaikeaa kuvailla oikealla sanalla) ja eräässä vaiheessa kun odotin patologin lausuntoja eräästä koepalasta (määritteli kuinka pitkälle syöpä oli edennyt) olin jo varma melko nopeasta poismenostani ja odotin, omaksikin ihmetyksekseni kuolemaa, saadakseni nähdä onko sen rajan takana vielä jotakin nähtävää. Inhottava sairaus, mutta sen kanssa voi elää ja monesti tuntuu kun tätäkin palstaa seurailee, onnellisempana jokaisesta päivästä kuin useimmat meistä :-)

Miten menee nyt?