Ahdistaa, olen alkanut leikkimään ihmisten tunteilla

Tausta lyhyesti: olen parisuhteessa ja kamalan rakastunut mieheeni, mutta meillä on ollut isoja ongelmia. Mies on omaa epävarmuuttaan suhteemme alussa lytännyt itsetuntoani, kontrolloinut tapojani ja tekojani, ilkeillyt ja arvostellut ulkonäköäni ja elintapojani jne. Tämä on jättänyt syvät arvet itseluottamukseeni ja perusturvallisuus suhteessamme on kokenut kolauksen, vaikka sittemmin mies onkin tullut järkiinsä ja olemme käsitelleet asiaa hyvin perusteellisesti (mistä johtui, mikä oli oikeana syynä jne.) ja käyneet jopa pariterapiassa. Mies on teoillaan ja käytöksellään osoittanut nyt myöhemmin, että kyllä hän oikeasti rakastaa minua ja tekee kokoajan kaikkensa jotta oppisi rakastamaan entistä paremmin. Mies on ollut myös loputtoman kärsivällinen minun suhteen ja antanut paljon myös minulle anteeksi. Tiedän, ettei hän ole koskaan loukannut minua pahuuttaan vaan siksi, että on ollut itse ns. hukassa ja tiedostamaton hölmö.

Nykytilanne: Kaikki on periaatteessa ihan hyvin, mutta huomaan että olen viimeisten kuukausien aikana alkanut käyttäytymään epävarman ja ihailua vailla olevan ihmisen tavoin. En koskaan ennen mitenkään erityisesti tarvinnut muiden huomiota (vaikka tottakai se aina jossain määrin imartelee ja tuntuukin mukavalta jos joku kehuu) mutta nyt ikään kuin janoan jatkuvasti sitä vallan tunnetta ja palvottuna olemista muilta miehiltä, näin suoraan sanottuna. En ole saanut sitä suhteessamme sillä tasolla kuin olisin tarvinnut, joten egoni on ottanut minussa nyt vallan ja nautin salaa siitä, kun saan uusia ihmisiä ihastumaan itseeni ja "päihdyn" siitä että huomaan minulla olevan muihin paljon viehätysvoimaa. Käytän alkoholia paljon enemmän kuin ennen, käytän ulkonäköön valtavasti aikaa ja käyn vain paikoissa joissa "saan kenet vain haluan". Pahinta on, että eräs oikeasti kiltti ja vilpitön mies on ilmeisesti ihan oikeasti nyt ihastunut minuun ja ottanut flirttini vakavasti. Leikin hänen tunteillaan enkä osaa lopettaa, vaikka tiedän että teen väärin ja kohtelen kaikkia osapuolia epäreilusti. Miehelleni olen kuitenkin rehellinen, ja olen avoimesti kertonut mitä olen tehnyt ja mistä syistä. Olen puhunut myös syyllisyydestäni avoimesti ja pyytänyt tältä vieraalta mieheltä anteeksi. Omatunto kolkuttaa, kaduttaa, ahdistaa. En halua olla tällainen ihminen, en halua käyttäytyä kuin kusipää. Tiedostan, että ikään kuin kostan oman mieheni mokia täysin viattomiin ulkopuolisiin ihmisiin. Hävettää edes kirjoittaa tätä.

Miten ihmeessä saan itsetuntoni takaisin ja lopetettua tällaisen turhanpäiväisen pelleilyn? Tiedän sisimmissäni, ettei mikään määrä ihailua muilta tule täyttämään tätä sisäistä tyhjiötäni. Vaikka koko muu maailma haluaisi minua, se ei riitä jos en itse riitä itselleni tai omalle miehelleni. Olen ilmeisesti aika läheisriippuvainen ja itsetuntoni on laskenut (ainakin näennäisesti?) hyvästä suhteemme aikana näin epätoivoiselle/huonolle tasolle. Onko kellään mitä tahansa vinkkejä, neuvoja, myötätuntoa? Onko kukaan muu mokaillut tällä tavalla tai ajautunut vastaavaan kierteeseen? Mikä tämän katkaisee, miten hoitaa sitä itse syytä oireiden sijasta?