Yksin naimisissa?

Alkaa mennä hermot tilanteeseen. Ollaan oltu naimisissa useita vuosia ja nyt alkaa tulla mitta täyteen. Olen aina ajatellut, ettei ero ole vaihtoehto, mutta tuntuu, ettei mies edes yritä. Elämme seksittömässä suhteessa ja mies käyttää kaiken vapaa-aikansa pelaamiseen. Seksittömyys johtuu erektio-ongelmista, joihin mies haki apua, mutta ei koskaan alkanut käyttämään siihen saatuja lääkkeitä. En halunnut painostaa ja odotin, että hän tekisi aloitteen, mutta sitä aloitetta ei koskaan tullut (nyt muutama vuosi tästä). Avioliittomme oli seksitön jo ennen liittoa molempien vakaumuksen vuoksi ja olen sitä pitänyt hyvänä asiana, mutta nyt alkaa palaa käpy, kun ongelmat jatkuvat ja mies ei edes yritä, vaan pelaa. Ehkä siinä on osin syy ja seuraus pelaamiselle. Mies väittää, että syy ei ole minussa, mutta voihan se silti olla tai sitten suhteemme ristiriitojen selvittämättömyys on aiheuttanut tai jokin muu syy miehen seksihistoriassa.

Parin viikon päästä on tarkoitus lähteä yhdessä road tripille Suomessa, mutta ärsyttää, jos sekin menee vain riitelemiseksi. Mies ei kestä läsnäoloani, vaan ärsyyntyy helposti ja olo on hyvin yksinäinen. Tuntuu, että puitteet hyvälle suhteelle on kunnossa, mutta jotenkin ollaan vaan mokattu tämä. Häät oli ihanat, eka vuosi oli hyvä, mutta sen jälkeen yhteys toiseen on koko ajan enemmän ja enemmän katoamassa. Olen luonteeltani sellainen, että välttelen ristiriitatilanteita, enkä ota niitä mielelläni esille. Mies taitaa olla samanlainen tässä suhteessa, joten kun kumpikaan ei ota asioita esille, ei muutosta niihin tapahdu. Tätä myötä vaan alkaa tuntua siltä, että jos näin jatkuu, on helpompi erota ja jatkaa yksin vaikka loppuelämänsä. Harmi vain, että mies ei suostunut avioehtoon eli jos erosta tulisi vaihtoehto, haluaisin kyllä jonkinlaiset ehdot/sopimukset ennen sitä: typerää, jos minun säästämäni ja vanhemmiltani saama rahallinen tuki ensiasunnon ostoa varten menisivät puoliksi erossa. Niin tosiaan, säästän asuntoon yksin, sillä mieheni ei siihenkään halua osallistua. Jos olisin tämän kaiken tiennyt, en välttämättä olisi naimisiin edes mennyt hänen kanssaan. Kiva katsella, kun muut avioparit harrastavat yhdessä ja näyttävät suhteellisen tyytyväisiltä.

Olen tästä kerännyt jo ylipainoakin, kun aiemmin olen ollut normaalipainoinen. Lihomisesta en syytä miestäni, vaan nämä käsittelemättömät ongelmat ja yksinäisyys on aiheuttanut sen, että ruuasta on saanut edes jotain lohtua. Ystävistä ei ole kukaan sellainen, jolle voisin tästä avautua, joten olen pohtinut jopa terapiaa asian käsittelyn avuksi.

Neuvoja/ajatuksia?