Perusturvallisuuden tunne puuttuu. En luota ihmisiin. Kohtalotovereita?

Vierailija kirjoitti:

Mitä tuolla ihmisiin luottamisella tarkoitetaan? Olen mäkin sikäli kyyninen että olen oppinut että aika suuri osa ihmisistä on vähintään hetkittäin aika mulkeroita. Mutta vaikuttaako tuo jotenkin mun elämääni?

Ei vaikuta, koska perusluottamuksesi on kaiketi kunnossa, eli tulet toimeen itsesi kanssa, osaat rauhoitella itseäsi ja uskot että elämä aina kantaa. Silloin ei haittaa vaikka kohtaisi kusipäitä. Toisilla taas on sikäli tarve luotettaviin ihmisiin, ettei heitä ole ollut saatavilla silloin kun persoonaan olisi pitänyt rakentua nuo yllämainitut elementit.

Mutta eihän elämä aina kanna - fakta. Sairastutaan, nuollaan, kenelläkään ei ole onnellista loppua. Kun muistelemme historiaa, on ihminen ollut aina paha ja vietävissä. Joka päivä raiskataan, myös lapsia. Sellainen ihminen on, ei lainkaan luotettava otus.

Minä aina oletan, että ihmiset eivät pidä minusta/inhoavat/vihaavat minua. Siis tuntemattomista ja monesti myös tutuista ihmisistä, vaikka he olisivat olleet minulle ystävällisiä. Tämä johtuu tietysti lapsuuden kokemuksista, koska en ikinä saanut hyväksyntää ja rakkautta vanhemmiltani enkä sisaruksiltani. Seitsemän vuotta terapiaakaan ei ihan hirveästi auttanut, edelleen koen olevani epämiellyttävä, inhottava ja paska ihminen.

Eli en luota siihen, että ihmiset haluavat mulle hyvää, mutta luotan kyllä ihmisiin, jos he lupaavat jotain.

Minullakin on lapsuusajan traumojen takia luottamuspula ja toisinaan ihmisinho.

Pitäisi kai mennä ammattilaiselle puhumaan, mutta rahallinen menoreikä sekin on.

Perusturvallisuuden puute (sisäinen turvattomuuden tunne) on usein paniikkihäiriöiden taustalla  (muitakin syitä toki on, mm kemiallinen syy, aistien ylikuormitus, jne)

Kun omaa itsetuntoa aletaan vahivistamaan ja rakentamaan kuntoon, panikointi usein poistuu koska sisäinen turvallisuudentunne tulee kuntoon ja luotetaan taas siihen itseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä päätin, että en kyllä enää ”luota” enkä yritä ystävystyä kenenkään kanssa.

Lapseni kummitäti petti luottamuksen kertomalla asioitani eteenpäin, vaikka luottamuksella kerroin. Nyt sitten puoli sukua tietää.

Kirsikka kakussa - meidän suvussa on sattunut traaginen tapahtuma. Fiksu ihminen ei tätä ota esille, mutta tämä muija alkoi kysellä ja vihjailla kaikkea...

Eli se siitä. En puhu enää hänelle.

Miksi traagisista tapahtumista ei voisi puhua? Meidän suvussa monelle on tapahtunut vähän sitä sun tätä, samoin kavereille ja on huojentavaa keskustella tapahtumista.

Olisikin hienoa, jos suvussa puhuttaisiin asioista, ilman nälvintää, mustamaalausta, syrjintää, selän takana juoruamista ja tapahtuman värittämistä. Meillä on niin sairasta sakkia suvussa, että jos joku kohtaa elämässään vastoinkäymisiä, leimaavat juoruakat hänet lähes "spitaaliseksi". Spitaalisairauden aiheuttaa ero, työttömyys, opiskeluun heti pääsemättömyys, työttömyys, väärä ilme naamalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä päätin, että en kyllä enää ”luota” enkä yritä ystävystyä kenenkään kanssa.

Lapseni kummitäti petti luottamuksen kertomalla asioitani eteenpäin, vaikka luottamuksella kerroin. Nyt sitten puoli sukua tietää.

Kirsikka kakussa - meidän suvussa on sattunut traaginen tapahtuma. Fiksu ihminen ei tätä ota esille, mutta tämä muija alkoi kysellä ja vihjailla kaikkea...

Eli se siitä. En puhu enää hänelle.

Miksi traagisista tapahtumista ei voisi puhua? Meidän suvussa monelle on tapahtunut vähän sitä sun tätä, samoin kavereille ja on huojentavaa keskustella tapahtumista.

Olisikin hienoa, jos suvussa puhuttaisiin asioista, ilman nälvintää, mustamaalausta, syrjintää, selän takana juoruamista ja tapahtuman värittämistä. Meillä on niin sairasta sakkia suvussa, että jos joku kohtaa elämässään vastoinkäymisiä, leimaavat juoruakat hänet lähes "spitaaliseksi". Spitaalisairauden aiheuttaa ero, työttömyys, opiskeluun heti pääsemättömyys, työttömyys, väärä ilme naamalla.

Sama juttu..

Ja joo, elämässä sattuu kaikenlaista mutta he joilla perusluottamus on, vaikuttavat kokevan että vastoinkäymisistäkin selviää. Se on sitä elämän kantamista, eli oikeastaan itse kykenee kantamaan itsensä kun joku on opettanut miten, ja luonut ylipäätään sisäisen suhteen itseen vs sisäinen tyhjyys. Kuoleman jälkeen nyt ei ole edes mitään murehdittavaa itsellä joten ei se ole siinä mielessä vastoinkäyminen.

Vierailija kirjoitti:

Perusturvallisuuden puute (sisäinen turvattomuuden tunne) on usein paniikkihäiriöiden taustalla  (muitakin syitä toki on, mm kemiallinen syy, aistien ylikuormitus, jne)

Kun omaa itsetuntoa aletaan vahivistamaan ja rakentamaan kuntoon, panikointi usein poistuu koska sisäinen turvallisuudentunne tulee kuntoon ja luotetaan taas siihen itseen.

Toivon kovasti, että vielä joskus saavutaan tällaisen luottamuksen itseeni, toisiin ihmisiin ja siihen, että elämä kantaa.

Vierailija kirjoitti:

Minä aina oletan, että ihmiset eivät pidä minusta/inhoavat/vihaavat minua. Siis tuntemattomista ja monesti myös tutuista ihmisistä, vaikka he olisivat olleet minulle ystävällisiä. Tämä johtuu tietysti lapsuuden kokemuksista, koska en ikinä saanut hyväksyntää ja rakkautta vanhemmiltani enkä sisaruksiltani. Seitsemän vuotta terapiaakaan ei ihan hirveästi auttanut, edelleen koen olevani epämiellyttävä, inhottava ja paska ihminen.

Eli en luota siihen, että ihmiset haluavat mulle hyvää, mutta luotan kyllä ihmisiin, jos he lupaavat jotain.

Mitä terapiasta jäi käteen?

.

Sama. Joskus jopa mennyt niin pahaksi että jos joku kävelee vastaan jossain syrjäisemmässä paikassa, esim lenkkipolulla, niin ensimmäisenä ajattelen että nyt tulee puukosta

Minä taas ajattelen jo ulos mennessä että mitä teen jos tulee puukosta, päiväsaikaankin. Tai rakennuksissa mitä teen jos tulee tulipalo, terrori isku, tai uimassa moottoriveneen kuski voi seota ja ajaa päälleni.

Vierailija kirjoitti:

Minä taas ajattelen jo ulos mennessä että mitä teen jos tulee puukosta, päiväsaikaankin. Tai rakennuksissa mitä teen jos tulee tulipalo, terrori isku, tai uimassa moottoriveneen kuski voi seota ja ajaa päälleni.

Minä olen joskus ollut niin ahdistunut, että se on saanut spontaanisti oksentamaan (julkisella paikalla). Aika usein on jännityksen takia vatsa muutenkin sekaisin. En ole oikein oppinut kunnolla rauhoittelemaan itseäni.

On ihan oikein, että ei ilman muuta oleta toisen ihmisen olevan rehellinen. Ihmiset lähes kaikki ovat sellaisia, että he tavoittelevat jotain hyötyä itselleen koko ajan ja mistäpä sen hyödyn muuten kehittäisi ellei se olisi joltakin toiselta pois tai jonkun toisen tekemä palvelus.

Ihmiset elävät keskenään ja tämä yhteiskunta edellyttää toimiakseen ihmisten työpanosta. Homma on kuitenkin hoidettava siten, että sovitaan etukäteen, jotta mitä kukakin saa palkakseen tai hyödykseen, kun jokin asia yhteisvoimin toteutetaan.

Vierailija kirjoitti:

On ihan oikein, että ei ilman muuta oleta toisen ihmisen olevan rehellinen. Ihmiset lähes kaikki ovat sellaisia, että he tavoittelevat jotain hyötyä itselleen koko ajan ja mistäpä sen hyödyn muuten kehittäisi ellei se olisi joltakin toiselta pois tai jonkun toisen tekemä palvelus.

Ihmiset elävät keskenään ja tämä yhteiskunta edellyttää toimiakseen ihmisten työpanosta. Homma on kuitenkin hoidettava siten, että sovitaan etukäteen, jotta mitä kukakin saa palkakseen tai hyödykseen, kun jokin asia yhteisvoimin toteutetaan.

Tämä kommentti siirtää aihetta yksilö- ja tunnetasolta yhteiskunnalliselle ja järjen tasolle. Näinhän se on, mutta tämä on jo ihan toinen aihe. Yksilön elämässä voimakas epäluottamus toisiin ihmisiin aiheuttaa paljon ongelmia. Ihmissuhteista tulee todella vaikeita, jos aina ensimmäiseksi epäilee muista pahaa.

.