Miten käsittelette häpeäntunnetta, esim. oma tyhmyys

Riippuu asiasta. Välillä ahdistun. Ajattelen itsetuhoisesti, mutta menee ohi.

Elämäni on ollut sellainen nolojen tilanteiden kavalkadi, että en enää jaksa ahdistua. Alkoi helpottamaan tuossa neljänkympin rajapyykillä.

En tiedä möläytyksistä, sellaisia ei minulle oikeastaan tapahdu, mutta kommelluksiin ja ajatusvirheisiin, joita sattuu tällaiselle älykölle käytännön asioissa usein, suhtaudun nauramalla makeasti itselleni, myös muiden kuullen. 

Kyllä se on ainakin aikanaan lujille ottanut. Sitten aloin vähän tottumaan siihen, ja ottamaan ilon irti: alan nauramaan möhläykselleni ja väännän koko vitsin vielä paremmaksi.

Sekin on aittanut kun olen opetellut olemaan harkitsevaisempi: mietin ennen kuin sanon tai teen. Mitä nuorempi olin sitä impulsiivisempi olin. Samoin sellainen läsnäolo, skarppina pysytteleminen - vaikka luontainen taipumukseni on haaveilla vähän poissaolevana, ja silloinkos sattuu ja tapahtuu.

Moni on niin keskittynyt omiin mokiinsa ja niistä stressaamisiin, ettei pidä sua muita pöllömpänä tyyppinä, vaikka välillä vähän möhläätkin - etenkin jos kehität jutun vitsiksi, jolle voitte kaikki nauraa yhdessä. Päinvastoin saatat olla just hyvä tyyppi!

No mutta sellaiset möläytykset on just parhaita. Muuten jokainen luulisi olevansa se ainoa tyhmä :)

Jos tulee häpeällinen muisto niin en ala mitenkään analysoimaan sitä, pysäytän sen tulemasta ajatuksiin. Yritän keksiä keinoja miten voisin olla fiksumpi ja tuntea itseni fiksummaksi, se helpottaa.

Olen myöntänyt että voi tulla black-out-juttuja.

Puhu vähemmän niin ei tuu niin helposti möläytettyä.

Mitenkö käsittelen?

En sitten niin mitenkään, en osaa! Paljon on tähän mennessä jäänyt juttuja tekemättä ja kokematta, kun olen vältellyt koko tilanteeseen joutumista syyllä "nolaisin kuitenkin itseni".

Olen 25 ja alkanut vasta pikkuhiljaa pääsemään esim. peruskouluaikaisista noloiluista yli...

Yritän tehdä jotain hyödyllistä tai fiksua joko samassa tai jossain muussa asiassa, ja keskityn siihen. Näin en ehdi ahdistua ja sitäpaitsi oikeastikin kokonaisuus jää plussan puolelle.

En mä ny tiedä käsittelenkö. Jos, niin huonosti. Ahdistaa välillä niin, että se tuntuu koko kehossa. Ehkä vähän helpottaa tieto siitä, että muillakin on samanlaista ylireagointia omaan nolouteen. Kai pitäisi vain tajuta, etten ole niin "tärkeä", että noloudellani olisi mitään väliä. Eipä mulla ole paljon hävittävää, esim. hyvää mainetta, joten oikeastaan ihan sama. Tällainen rento asenne kun näkyisi vielä oikeassakin elämässä, niin hyvä olisi.

Jotkut asiat, kuten yllätyksen pilaaminen/paljastaminen sille kenelle se on tarkoitus olla yllätys TAI

oman sivistymättömyyden paljastuminen on kyllä pitkäaikaisia vitsauksia omassa mielessä. Olen toki koittanut ajatella kevyesti, huumorilla jne. Mutta silti, jatkossa olisi kiva kun olisi olemassa joku kaava, mikä olisi paras tapa korjata / reagoida juuri siinä hetkessä. Minimoida se jähmettävän ärsyttävä hetki, kun jäätyy sen oman typeryyden edessä. -ap