Kysymys uskovaisille

Se ei lopu. Usko ihmisiin on valitettavasti mennyt.

Jos maailmassa olisi epätasa-arvoa ja epäreiluja taphtumia, niin en voisi uskoa Jumalaan, einkä ainakaan tämän hyvyyteen ja hyvään tahtoon tai ylipäätään pyrkimykseen oikeudenmukaisuuteen.

En tiedä. Vuosien saatossa uskoni on horjunut ja epäilen ja kilvoittelen sen kanssa säännöllisenepäsäännöllisesti. - Jos tietäsin varman vastauksen niin, ehkä uskoni olisi jo loppunut. On toisaalta hieman hämmentävää kun kerron (ns.) olevani uskovainen tai mielestäni paremmin uskonnollinen, niin osa kokee tai ymmärtää tämän niin, että mm. kokisinn tai tuntisin sekä tekisin valintani ja päätökseni vain ja ainoastaan uskoni kautta. Kuitenkin asia ei ole ihan näin yksinkertainen.    

En tiedä, toivon että usko kestää perille asti.

En uskaltaisi olla uskomatta.

Vierailija kirjoitti:

Jos uskosi Jumalaan loppuisi, niin mikä siihen olisi syynä? Mitä pitäisi tapahtua että lakkaisit uskomasta?

Se on oikeastaan mahdotonta. Uskoni ei riittäisi siihen, että pelkästä aineesta ja energiasta on räjähdyksen seurauksena syntynyt kaikki. Tarvitaan niin paljon vähemmän uskoa siihen, että aineen ja energian lisäksi on ollut informaatiota ja äly, joka käyttää niitä kaiken rakentamiseksi. 

Ja kun on saanut kosketuksen Jumalaan, uskosta lienee myös sen vuoksi mahdoton luopua. Sehän on jo enemmän kuin uskoa. 

Tätä olen itsekin miettinyt. Ei-uskovaisen kanssa vänkäämiset ei auta, vastoinkäymiset ei auta, elämän myötäkäymisiset ei auta, Raamatun lukeminen ei auta, eikä arvostettujen ateistien pilkan tai järkeilyn kuunteleminen auta. En ole uskovaisesta perheestä enkä ole alkanut uskomaan kenenkään ihmisen tai minkään porukan painostuksesta tai tyrkyttämisestä. En ole koskaan tuonut vakaumustani esille ei-uskoville tuttavilleni, mutta tarkkasilmäisimmät ovat joskus arvanneet, enkä ole sitä kieltänyt sitten teini-iän. Minusta on ihan ok uskoa ja minulle sopii, että jos Luoja suo, uskovaisena myös kuolen. 

Paljon vastoinkäymisiä josta ei tunnu selviävän. Kamala elämä

Mulla ainakin jatkuva ahdistus oli yksi vaikuttava asia. Sen jälkeen kun lakkasin uskomasta niin loppui ahdistuskin.

Vierailija kirjoitti:

En uskaltaisi olla uskomatta.

Tämä. Siksi voi vain rukoilla että pysyisi uskossa perille saakka.

Jos saisin miljoonia ja alkaisin palvomaan rahaa ja muuta maallista. Ehkä silloin olisi vaarana unohtaa Jumala ja Jumalan sana.

Jos taas tapahtuu jotain pahaa niin sehän vain laittaa uskomaan ja turvaamaan enemmän Jumalaan.

Ei mikään. Jos kerran on aidosti usko syntynyt, se ei lähde pois.

En usko, että uskoni Jumalaan voi loppua koskaan, kun sen olen jo kerran saanut, mutta rakkauteni Jumalaan voisi kuitenkin hyvinkin sammua, sillä olenhan minä kuitenkin tavallinen pessimistinen suomalainen. Tämä tapahtuisi luultavimmin niin, että masentuneena en enää jaksaisi pitää yhteyttä muihin uskoviin, en jaksaisi rukoilla, enkä näiden myötä enää ajattelisi uskonasoita. Pikkuhiljaa ajautuisin kauas syrjäytyneen ihmisen mielenmaailmaan, ehkä päihteisiin. Toki uskonelämä ja rakkaus saattaisivat sieltä vielä elpyä, jopa vuosien paatumuksenkin jälkeen, näinkin tiedän käyneen, jopa useasti.

Toinen tapa, mikä saattaisi johtaa luopumukseen, olisi se, että hurahtaisin johonkin  Jumalan tahdon vastaiseen asiaan, kuten järjetön rikkauden tavoittelu, sairaalloinen viha jotain ihmisryhmää kohtaan, liika ulkonäkökeskeisyys, menestyskeskeisyys, ts halu olla joku/korottaa itseni. Näissä tilanteissahan ihmisille helposti käy niin, että he jopa luulevat vielä olevansa uskovia, mutta eivät enää uskokaan Raamatun Jeesukseen, vaan johonkin omaan versioonsa hänestä. Tyyliin "minun Jumalani haluaa tehdä ihmisistä rikkaita"- tai "Jumala vihaa homoja!"-tyylisiä vääristymiä, jotka juontavat juurensa ihan muualta kuin Jeesuksen opetuksista. Tällaista tuntuu olevan erityisesti Jenkeissä. Rukoilen Jumalalta päivittäin voimia pysyä Hänessä, ei se aina helppoa ole, mutta eipä Raamattu ole meille helppoa tietä luvannutkaan. 

Minäkään en koskaan lakkaa uskomasta, olenhan jo pienestä tiennyt että Jeesus elää.

Kaikkien koulukiusaamisten, vanhempien eron, yksinäisyyden, ja muuten rankan elämänkään jälkeen en ole voinut lakata uskomasta Jeesukseen.

Mutta, mietin kyllä sitä, pystynkö pysymään uskollisena Jumalan sanalle, ja elämään loppuelämän seuraten vain Jeesusta.

Olen varma että mun elämässä vaikeudet ei tule loppumaan, mutta tiedän kestäväni ne tulevatkkin vaikeudet, jos vain pysyn lähellä Jeesusta.

Mutta helppoa ei tule varmasti olemaan.

Usein rukoilessa pyydänkin, että saisin rakastaa Jeesusta koko sydämestä, Hän voi antaa sitä rakkautta mun sydämeeni. Ja myös sinunkin sydämeen jos vain tahdot.

En usko uskoni Jumalaan loppuvan koskaan. Se on jo niin monessa liemessä keitetty ja koeteltu.

Jos jotain olen epäillyt niin sitä millainen Jumala on ja miten hän toimii. ja mikä on hänen tahtonsa suhteessa ihmiseen missäkin tilanteessa. Mutta Jumalan olemassaoloa en usko kieltäväni koskaan.

Se on niin monessa käytännössä koettu.

Vierailija kirjoitti:

Minäkään en koskaan lakkaa uskomasta, olenhan jo pienestä tiennyt että Jeesus elää.

Kaikkien koulukiusaamisten, vanhempien eron, yksinäisyyden, ja muuten rankan elämänkään jälkeen en ole voinut lakata uskomasta Jeesukseen.

Mutta, mietin kyllä sitä, pystynkö pysymään uskollisena Jumalan sanalle, ja elämään loppuelämän seuraten vain Jeesusta.

Olen varma että mun elämässä vaikeudet ei tule loppumaan, mutta tiedän kestäväni ne tulevatkkin vaikeudet, jos vain pysyn lähellä Jeesusta.

Mutta helppoa ei tule varmasti olemaan.

Usein rukoilessa pyydänkin, että saisin rakastaa Jeesusta koko sydämestä, Hän voi antaa sitä rakkautta mun sydämeeni. Ja myös sinunkin sydämeen jos vain tahdot.

Hyvä veli. Jumala sanoo, että Hän on heikossa vahva. Pistäpä merkille, että ne jotka eniten puhuvat kilvoittelusta ja asettavat tarkkoja sääntöjä käytännönkin tasolle, miten pitäisi elää, jakavat niitä auliisti muille ohjeiksi. Älä mieti sitä, pystytkö olemaan uskollinen Jumalan Sanalle, se johdattaa sinut väärien neuvonantajien luo, jotka jakavat ohjeita, joita itsekään eivät voi noudattaa. Me kaikki horjahdamme uskossakin. Pidät vain sydämesi auki Kristukselle, jos huomaat rukoilevasi kuin mantrana rutiinilla, voit väillä ja milloin tahansa rukoilla ääneti, melkein missä tahansa, jopa tätä kirjoittaessa, tunnet Hänen Henkensä läsnäolon. Lepää Kristuksessa, älä mieti tekoja ja kompastuksetkin pyyhkiytyvät armon mereen saman tien. Jumala on tehnyt polut suoriksi, ihmiset tekevät niihin turhia mutkia, usein jopa toiset ihmiset. 

Vierailija kirjoitti:

Jos maailmassa olisi epätasa-arvoa ja epäreiluja taphtumia, niin en voisi uskoa Jumalaan, einkä ainakaan tämän hyvyyteen ja hyvään tahtoon tai ylipäätään pyrkimykseen oikeudenmukaisuuteen.

Kyllä. Olisi paradoksaalista uskoa hyvään kaikkivaltiaaseen sellaisessa maailmassa missä joku joutuisi kokemaan kärsimystä.

Olen miettinyt mitä uskolle tapahtuu, jos sairaus tms. joskus vie muistot kokonaan tai muuttaa persoonallisuuttani.

Mutta herran haltuun, kyllä hän minut tuntee paremmin kuin itse tunnen.

Hmm. En usko että sellaista on. Miten voisin olla uskomatta? Vaikeuksillakin on tarkoituksensa.

Vierailija kirjoitti:

Jos uskosi Jumalaan loppuisi, niin mikä siihen olisi syynä? Mitä pitäisi tapahtua että lakkaisit uskomasta?

Mä olen enemmän huolissaan siitä, mitä kaikkea sitten tekisin. Tämä voi olla vaikea ymmärtää, mutten ymmärrä yhtään, miksi sitten pitäisi toimia missään asiassa ikinä oikein. Kaikkea voisi tehdä kuin jäisi kiinni.

Radikaali esimerkki: En ymmärrä, miksi tappaminen olisi väärin. Toki tajuaisin, ettei niin kannata tehdä, jos jää kiinni, koska siitä saa rangaistuksen. Se ei kuitenkaan olisi kenenkään sielun riistämistä vaan ainoastaan muutos yhdessä biologisessa tapahtumassa ja mun logiikan mukaan luonnonlakien mukaista. Eli vahvempi yksilö pärjää heikomman kustannuksella.

En myöskään näkisi mitään väärää pelata ihmisten tunteilla tai huijata rahaa vaikkapa vanhuksilta. Jos he ovat niin hyväuskoisia tai heidän sukulaisensa ovat jättäneet heidät huijaajien armoille, voisin hyödyntää heitä surutta. En uskoisi siihen, että paha kostautuu tai kuoleman jälkeen saisin rangaistuksen.

En tarkoita, että ei-uskovat ihmiset eivät omaisi etiikkaa. Sanon vain uskovani, että itse toimisin todella julmasti sen jälkeen, kun luopuisin uskosta. En näe mitään pointtia olla ystävällinen (paitsi jos hyötyy itse), osoittaa rakkautta (paitsi jos uskoo saavansa sitä takaisin ja hyötyvänsä), antaa tukea kenellekään (jossei se hyödytä), välttää pahan tekemistä (jos tietää, ettei jää kiinni, koska en tietty rangaistusta halua). Nyt voitte dianosoida mut sosiopaatiksi, mutta usko Jeesukseen ja jumalanpelko on osasyynä siihen, etten halua toimia noin ja toivoisin voivani olla hyvä ihminen itselleni ja lähimmäisilleni.