Yksinäiset ihmiset, luetelkaa asioita, joita kaipaatte tehdä kaverin kanssa

Eniten kaipaan kaveria vaelluksiin, lähdettäisi yhdessä lappiin tai vaikka ulkomaille. Aion kyllä mennä yksin jossain vaiheessa niille ns.eläkeläisten bussimatkoille lappiin, mutta olisi kiva lähteä jonkun oman kaverin kanssa.

Ja festareille tai uimarannalle picnikille.

Yksin käyn paljon lenkillä tai pyöräilemässä ja kaupoilla kiertelykin sujuu yksin, mutta ravintoloihin tai erilaisiin tapahtumiin en kehtaa yksin mennä.

Onneksi työ on sosiaalista että pääsee juttelemaan paljon ihmisten kanssa, muuten ei olisi ketään juttukaveria.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen vähän aikaa sitten eronnut ja huomasin, että enpä ole tullut pitäneeksi huolta ystävyyssuhteistani, vaan ne ovat vuosien vieriessä kadonneet. Lapset ovat jo muuttaneet pois kotoa. Tuntuu todella yksinäiseltä, enkä tiedä miten sosiaalistuisin uudelleen, kun työnikin on yksinäistä puurtamista ja asiat hoidetaan netissä.

Mutta jos olisi kaveri, niin voisi tehdä vaikka mitä; aluksi olisi ihan mukavaa vaikka vaan jutella jonkun muun kuin kaupan kassan kanssa. Aloittaminen on hankalaa, kun jotenkin hävettää olla eronnut.

No. jos lohduttaa nii eronneita on Suomessa verraten  hyvin paljon. Toiseksi ei se, että on eronnut näy yleensä päälle päin.

Itse olen pian 40 vuotta, enkä ole eläessäni asunut tai ollut parisuhteessa niin, että olisimme eläneet yhdessä ja esimerkiksi asuneet saman katon alla ja muodostaneet yhteistalouden.

Toisinaan kirpasee, kun saan kuulla kuiskutteluja ja epäilyjä siihen, että miksi elän ikisinkun elämää. En ole vuosiin ollut minkäänlaisessa parisuhteessa. - Ja osan mielestä en varmasti koskaan. Miten sitä ylipäätään osaa vastata kun joku kysyy, että miksi en ole parisuhteessa tai miksi en ole ollut parisuhteessa? - Kyllä. Kyllä olen varmasti nirso, jos tarkoittaa samaa kuin se, ttä en kelpuuta tai halua ruveta kenen tahansa kanssa parisuhteeseen. Täydellistä ja virheetöntä en vaadi tai hae; enhän ole itsekään. Mutta onneksi -elän toiveissa ja unelmissa tähän kelvottoman ja täydellisen väliin mahtuu aika monta vaihtoehtoa ja varmasti joku on saattanut mennä ohitseni huomaamattani ja tiedostamattanikin.  

Kuule, voit ihan varmasti löytää ystävän, jota ei parisuhdeasiasi kiinnosta yhtään. Mulle on ainakin ihan sama, onko ystäväehdokas suhteessa vai ei. Se on sitten toinen juttu, jos etsit kaikista ihmisistä vain sitä parisuhdetta, etkä välitä muusta seuranpidosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen vähän aikaa sitten eronnut ja huomasin, että enpä ole tullut pitäneeksi huolta ystävyyssuhteistani, vaan ne ovat vuosien vieriessä kadonneet. Lapset ovat jo muuttaneet pois kotoa. Tuntuu todella yksinäiseltä, enkä tiedä miten sosiaalistuisin uudelleen, kun työnikin on yksinäistä puurtamista ja asiat hoidetaan netissä.

Mutta jos olisi kaveri, niin voisi tehdä vaikka mitä; aluksi olisi ihan mukavaa vaikka vaan jutella jonkun muun kuin kaupan kassan kanssa. Aloittaminen on hankalaa, kun jotenkin hävettää olla eronnut.

No. jos lohduttaa nii eronneita on Suomessa verraten  hyvin paljon. Toiseksi ei se, että on eronnut näy yleensä päälle päin.

Itse olen pian 40 vuotta, enkä ole eläessäni asunut tai ollut parisuhteessa niin, että olisimme eläneet yhdessä ja esimerkiksi asuneet saman katon alla ja muodostaneet yhteistalouden.

Toisinaan kirpasee, kun saan kuulla kuiskutteluja ja epäilyjä siihen, että miksi elän ikisinkun elämää. En ole vuosiin ollut minkäänlaisessa parisuhteessa. - Ja osan mielestä en varmasti koskaan. Miten sitä ylipäätään osaa vastata kun joku kysyy, että miksi en ole parisuhteessa tai miksi en ole ollut parisuhteessa? - Kyllä. Kyllä olen varmasti nirso, jos tarkoittaa samaa kuin se, ttä en kelpuuta tai halua ruveta kenen tahansa kanssa parisuhteeseen. Täydellistä ja virheetöntä en vaadi tai hae; enhän ole itsekään. Mutta onneksi -elän toiveissa ja unelmissa tähän kelvottoman ja täydellisen väliin mahtuu aika monta vaihtoehtoa ja varmasti joku on saattanut mennä ohitseni huomaamattani ja tiedostamattanikin.  

Kuule, voit ihan varmasti löytää ystävän, jota ei parisuhdeasiasi kiinnosta yhtään. Mulle on ainakin ihan sama, onko ystäväehdokas suhteessa vai ei. Se on sitten toinen juttu, jos etsit kaikista ihmisistä vain sitä parisuhdetta, etkä välitä muusta seuranpidosta.

Nyt taisin tulla tahtomattani tulla ymmärretyksi väärin. olen onnekas. On minulla kavereita ja jokunen hyvin läheinen ja erinomaisen tärkeä ystävä, jotka osaavat antaa arvon minulle sinkkuudestani piittaamatta tai välittämättä.

En missään tapauksessa odota tai vaadi, että jokainen kiinnostavalta vaikuttavat (tai vaikuttanut), jota yritän tai olen yrittänyt lähestyä tulisi olla mahd. minulle "se" oikea, tai siis muodostaa kanssani toiveitteni ja unelmieni parisuhde.

Mutta kyllä; aina toisinaan pariutumisenkin mahdollisuus vielä häivähätää mielessäni. On kuitenkin asioita, jota minusta kuuluvat vain ja ainoastaan parisuhteeseen, eikä ystävyyteen.

Tiedän kyllä, että on ihmisiä joilla on esim. ns seksikavereita, joiden kanssa harrastavat vain ja ainoastaan seksiä, eivätkä välttämättä mitään muuta. itse taas en moisia seksisuhteita harrasta.  - Mutta kukin tyylillään.

- Mennä äijä porukalla baariin

- Iskee mukaan joku naiskolmikko

- Mennä kämpille harrastaa joukkokivaa samalla kun rockmusiikki soi taustalla

Vierailija kirjoitti:

Eniten kaipaan kaveria vaelluksiin, lähdettäisi yhdessä lappiin tai vaikka ulkomaille. Aion kyllä mennä yksin jossain vaiheessa niille ns.eläkeläisten bussimatkoille lappiin, mutta olisi kiva lähteä jonkun oman kaverin kanssa.

Ja festareille tai uimarannalle picnikille.

Yksin käyn paljon lenkillä tai pyöräilemässä ja kaupoilla kiertelykin sujuu yksin, mutta ravintoloihin tai erilaisiin tapahtumiin en kehtaa yksin mennä.

Onneksi työ on sosiaalista että pääsee juttelemaan paljon ihmisten kanssa, muuten ei olisi ketään juttukaveria.

Täällä 37 vee mies joka on ollut kolmella "eläkeläisten Lapin-reissulla" siinä mielessä että olen osallistunut Turun Ladun syysvaelluksille. Reissut ovat olleet vähän ristiriitaisia kokemuksia koska minkäänmoista omanikäistä seuraa ei ole ollut mutta porukka on ollut silti pääosin ihan symppistä, maisemat upeita ja reissun hinta erittäin edullinen. Vaellukset ovat olleet mielestäni tasapainoisia: matkaa taitetaan joka päivä tietyn verran ja mukaan mahtuu tarpeeksi rentoutumista, esim. iltaisin voi usein valita lähteekö vielä leiristä tutustumaan ympäristöön vai haluaako levätä.

Vierailija kirjoitti:

-kun on taas paha olo henkisesti, voisi jollekin sanoa asiasta. Nyt oli esimerkiksi kun mies paljasti omaavansa sosiopaattisia piirteitä paljon. Tuli äärettömän paha olo.

Tosi harmi, että sut on vankilan uhalla pakotettu olemaan tuollaisen miehen kanssa.

Moni ei muuten pidä parisuhteessa olevaa yksinäisenä. Joo joo, tulet varmaan sanomaan, että parisuhteessa voi tuntea itsensä myös yksinäiseksi. No, mitäpä jos sitten eroaisit, niin et olisi niin yksinäinen?

Huomenna on luvassa tukalaa 30 asteen hellettä tänne Helsingin keskustaan. Täytyypä muistaa avata ikkunat, että asunto vähän jäähtyisi. Työpäivän jälkeen on mukava tulla hyvin tuuletettuun ja raikkaseen kotiin. :D

Kaveriksi esim vaatekaupoille, kirppareille ja Lintsille.

Olen varmasti hieman estynyt vastaamasta tähän keskusteluun koska vaikka elän yksin, niin vain harvoin koen itseän sanan varsinaisessa merkityksessä itseäni yksinäiseksi. Mutta niinä hetkinä, jolloin koen, niin se -pelkistäen- on kaipuuta ja toivetta siitä, että voisi jakaa asioita. mitä milloinkin yhdessä toisen, tai toisten kanssa. Toisinaan kyllä hieman ärsyttää kun osa ei ymmärrä sinkkuuden ja yksinäisyyden eroa.   

Käydä syömässä jossain toisen kanssa, eikä aina yksin.

Lenkillä olisi kiva käydä jonkun kanssa.

Haluaisin käydä Seilin saarella, siihen ainakin olisi kaveri kiva.

Että olisi joku, jonka kanssa tavata ja mennä tapahtumiin, baariin tai jokirantaan ravintolaan tai rannalle istumaan. Joku, joka kutsuisi minut bileisiin, mökille tai juhliin, viettämään iltaa.

Tunnen oloni näin kesäiltoina aivan erityisen surkeaksi ylijäämäihmiseksi. En halua olla vaan kotona kaikkia elämäni päiviä, mutta kokemuksesta tiedän ettei mun oikein kannata itsekseni ihmisten ilmoille tupata. Olen joskus lähtenyt kesken kaiken kotiin kun on ollut niin pohjattoman ankea ja itkettävä fiilis. Ei riitä, että ei ole yksin, jos olo on edelleen yksinäinen ja ulkopuolinen.

Eniten toivoisin, että ne kaverit (3) joita on olisivat aloitteellisempia minun suuntaani. Tuntuu raskaalta, että jos haluaa toisen seuraa ja jotain yhteistä tekemistä, niin sen ehdotuksen pitää tulla minulta.

Vierailija kirjoitti:

Olen varmasti hieman estynyt vastaamasta tähän keskusteluun koska vaikka elän yksin, niin vain harvoin koen itseän sanan varsinaisessa merkityksessä itseäni yksinäiseksi. Mutta niinä hetkinä, jolloin koen, niin se -pelkistäen- on kaipuuta ja toivetta siitä, että voisi jakaa asioita. mitä milloinkin yhdessä toisen, tai toisten kanssa. Toisinaan kyllä hieman ärsyttää kun osa ei ymmärrä sinkkuuden ja yksinäisyyden eroa.   

Sinä olet mielestäni asian ytimessä (t. 25). Hämmästyttävän moni ei tiedä yksin olemisen ja yksinäisyyden eroa.

Luin aikanani kirjan nimeltään Colin Mortlock - The Adventure Alternative, jossa seikkailu-urheiluohjaaja mm. kertoi kokemuksistaan soolovaelluksilta. Hän mainitsi että yksin liikkeellä ollessa sekä hurmion huiput että masennuksen syvyydet ovat intensiivisempiä kuin seurassa liikkuessa. Enpä tiedä... Oman kokemuksen perusteella sanoisin sanoisin että yksin koetut masennukset ovat syvempiä ja jaetut ilot hienompia.

Vierailija kirjoitti:

Eniten toivoisin, että ne kaverit (3) joita on olisivat aloitteellisempia minun suuntaani. Tuntuu raskaalta, että jos haluaa toisen seuraa ja jotain yhteistä tekemistä, niin sen ehdotuksen pitää tulla minulta.

Itse olen myös löytänyt itseni monesti, voiko sanoa promoottorin (järjestäjän) roolista. Eli kavereista ei kuulu aloitteita juuri lainkaan, vaan odottavat, että minä (tai joku muu) järjestää tai toteuttaa.

Erikseen ovat sitten he, jotka soittavat aina silloin kun ovat erikseen vailla jotain.  Voisitko tulla ripustamaan lampun meille kattoon, tai sitten käyttävät omaa ammattiosaamistani hyväkseen soittavat ja loittavat, että kuinka heillä olisi tällainen pieni kysymys että kertositko, tai vaiva voisitko kattoo tota tai tätä, määrätä tai antaa niin ei tarvitsisi erikseen.. "Öö"  -Kyllä autan mielelläni, jos ja voin ja pystyn, mutta kai tiedät, että pyydät nyt "ammattilaisen apua" e. jos teen niin tain noin, niin minusta on välillä vähän kiusaantunut olo tällaisita pyynnöistä, vaikka kaikki eivät ole tietävinään.

Paitsi sen kerran, kun olen onnistunut sanomaan tai antamaan väärän vastauksen, eikä se mitä olen sanonut tai tehnut ole poistanut "ongelmaa" välittömästi, vaan on kaivannut myöhempiä toimia.  Tai kun olen yksinkertaisesti kieltäytynyt toimimasta. Oma lukunsa on sitten se, onnekseni pieni joukko, jotka olettavat minun sinkkuna aina päivystävän ja olevan valmis, ajallisesti milloin tahansa ja  mihin ikinä he sitten keksivätkään ehdottaa. - Saattavat soittaa pitkän väliajan jälkeen esimerkiksi lauantai aamupäivällä, että kuule sain tänään vapaata puolisosta ja lapsista, että mennään yhdessä terassille, shoppaileen what ever.

Vastaat sitten kohteliassti mutta päättäväisesti, että kiitos ei. - minulle ei sovi tänään... niin ennen kuin ehdit lauseesi loppuun niin saattavat alkaa tivaamaan, että mikä nyt on kun ei sovi. Kun ei olla pitkään aikaan kuultu ja/ tai nähty ...

Mitä tuohon sitten pitäisi vastata?

(Näinkö:) Joo tässä aattelinkin perua kaiken sen, mitä olin ajatellut tehdä, kun vasta tuota pari vuotta odottelinkin, että jos vaikka joskus sinäkin keksisit soittaa ja samalla kertoen, mitä minun pitää tehdä.

Jos vaikka tässä välissä, olisit jonkun kerran soittanut vain kysyäkseni kuulumisiani sen sijaan, että olisit nyt niin kovin ehdottoman vakuuttunut ettei minulla ole muuta tekemistä  kuin rynnistää tai ennen sitä ainakin aloittaa valmistelut lähteäkseni tai tehdäkseni sitä mitä nyt satuit ehdottamaan, korjaan vaatimaan.        

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen varmasti hieman estynyt vastaamasta tähän keskusteluun koska vaikka elän yksin, niin vain harvoin koen itseän sanan varsinaisessa merkityksessä itseäni yksinäiseksi. Mutta niinä hetkinä, jolloin koen, niin se -pelkistäen- on kaipuuta ja toivetta siitä, että voisi jakaa asioita. mitä milloinkin yhdessä toisen, tai toisten kanssa. Toisinaan kyllä hieman ärsyttää kun osa ei ymmärrä sinkkuuden ja yksinäisyyden eroa.   

Sinä olet mielestäni asian ytimessä (t. 25). Hämmästyttävän moni ei tiedä yksin olemisen ja yksinäisyyden eroa.

Luin aikanani kirjan nimeltään Colin Mortlock - The Adventure Alternative, jossa seikkailu-urheiluohjaaja mm. kertoi kokemuksistaan soolovaelluksilta. Hän mainitsi että yksin liikkeellä ollessa sekä hurmion huiput että masennuksen syvyydet ovat intensiivisempiä kuin seurassa liikkuessa. Enpä tiedä... Oman kokemuksen perusteella sanoisin sanoisin että yksin koetut masennukset ovat syvempiä ja jaetut ilot hienompia.

Kiitos palautteestasi. - Ja kenties mielenkiintoisesta uudesta kirajtuttavuudesta. - Itse olen kansssasi samaa mieltä siitä, että jaetut ilot ovat varasti hienoiimpia. Sen sijaan masennuksesta minulla onnekkaalla ei ole kokemusta. Kyllä minullakin on ollut kausia ja hetkiä jolloin olen ollut todella maassa, mutta että oikeaa masennusta, niin ei, en ihan niin alamaissa, mutta lähellä. En tiedä olenko jotenkin ysinäinen susi, kun luulen silti, että voimakas ja intensiiivinen masenuksen tunne seurassa saattaisi itselleni olla vaikeampaa tai kuten nykyään kai kuuuisi sanoa haastavampi kohdattava seurassa kuin yksin ollessa. -Ovatko ne edes täysin vastakkaiset. Toivottavasti en tai emme joudu ja päädy kummankaan kohteeksi. 

-Yöelämän harrastaminen, keikat ja baareilut yms.

-Luonnossa retkeily ja vaeltaminen

-Tyttöjen illat

-Liikunnallisiin tapahtumiin osallistuminen

-Festarit

-Kokkailu- ja peli-illat tai jotain vastaavaa

-Mökkeily

Vierailija kirjoitti:

Että olisi joku, jonka kanssa tavata ja mennä tapahtumiin, baariin tai jokirantaan ravintolaan tai rannalle istumaan. Joku, joka kutsuisi minut bileisiin, mökille tai juhliin, viettämään iltaa.

Tunnen oloni näin kesäiltoina aivan erityisen surkeaksi ylijäämäihmiseksi. En halua olla vaan kotona kaikkia elämäni päiviä, mutta kokemuksesta tiedän ettei mun oikein kannata itsekseni ihmisten ilmoille tupata. Olen joskus lähtenyt kesken kaiken kotiin kun on ollut niin pohjattoman ankea ja itkettävä fiilis. Ei riitä, että ei ole yksin, jos olo on edelleen yksinäinen ja ulkopuolinen.

Samaistuin tähän viestiin 100% Nykyään yritän itsekseni vain kaikkea tehdä. Mutta viimeksi noin pari viikkoa sitten oli pakko lähteä kotiin kesken päivän koska koin olevani niin ulkopuolinen. Joka puolella jokirantaa pariskuntia, porukoita iloisen näköisenä. Siinä kohtaa vaan miettii että mikä meni omalla kohdallaan pieleen? Nuorempana olin melko suosittu mutta pikkuhiljaa ihmiset vain kaikoi ympäriltä. Onneksi löytyy edes pari hyvää ystävää, mutta heidänkin kanssaan harvemmin tekemisissä koska on jo lapset ja kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Käydä syömässä jossain toisen kanssa, eikä aina yksin.

Lenkillä olisi kiva käydä jonkun kanssa.

Tämä on jotenkin nurinkurista ja ihmiselon suurimpia mysteereitä. Moni asia, jonka näennäisesti tekee usein aivan samalla tavalla yksin ollessaan niinkuin seurassa; niin silti se on paljon miellyttvämpää tehdä tai tekemisen jälkeen kun voi tai on voinut tehdä sen yhdessä jonkun tai joidenkin toisten kanssa. Esimerkiksi juuri hyvä ruoka maistuu paremmalta jaettuna kuin yksin. Tai usein käveleminen niin, että toinen (läheinen)  kulkee rinnalla vaikkei kävelyn aikana tapahtusi muuta kuin se, että toinen kulkisi ja olisi rinnalla. Ruokaillessa saattaa olla hynkin riemukasta vaikka kavereita olisi samalla ertaa tusinan verran saman pöydän / aterian ääressä.

Sen kävelyä taas en miellä "joukkue lajiksi." Tarkemmin kun mietin, niin on liikuntaa, jossa oikeasti nautin kun voin tehdä sitä itsekseni. Kun taas sitten on lajeja, joissa on kiva että on seuraa, vaikkei seuran oleminen olisi välttämätöntä siksi, ettei liikunta (/"peli") onnistuisi ilman toista/ muita.

Tykkään tehdä monia asioita yksin, esim. pyöräily on just parasta yksin. Tai treenaaminen salilla jonkun kanssa tuntuisi häiritsevältä. Kaipaan keskustelua. Mielellään sellaista, jossa molemmat tuntevat olonsa niin turvalliseksi, että voi olla aito ja teeskentelemätön. Ehkä se on psyykkistä läheisyyttä, mitä kaipaan. En kaipaa small talk-keskusteluja - teen sitä vieraiden ihmisten kanssa päivittäin.