Lue keskustelun säännöt.
Mitä ajattelet jos tuntemasi ikisinkku löytää yhtäkkiä vuosien päästä miehen/naisen?
14.07.2018 |
Kaverin suusta olen ainakin muiden kohdalla kuullut vähän sellaista halveksunnansekaista sääliäkin äänessä juoruillessaan että "Tomppakin on sitten viimein saanut naisen" - miksihän näin?
Itsekin tällainen ikisinkku, toivottavasti kohta jo entinen mutta en tiedä miten kertoa tästä kavereille näiden kommenttien jälkeen...
Kommentit (18)
Eri ihmisiä kiinnostavat eri asiat.
Minä en haluaisi olla viiden lapsen yksinhuoltaja, mutta osa todella mukavista naisista on. Mies osoittautuikin alkoholistiksi ja huolehtiminen lapsista jäi äidille. Elämä on arvaamatonta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minua ei ainakaan voisi vähempää kiinnostaa. Ikisinkku olen.
Musta tuntuu että just parisuhteelliset tällaisia mulle voivottelevatkin, ikisinkulle. En voi olla miettimättä ajatteleeko samalla tavalla minusta :(
Ihmetellään, että tuollaisen miehen tai naisen sitten otti.
Ja että lapsetkin jäivät tekemättä iän takia - ei edes olisi kannattanut avioitua, kun ei voi enää saada lapsiakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ei ainakaan voisi vähempää kiinnostaa. Ikisinkku olen.
Musta tuntuu että just parisuhteelliset tällaisia mulle voivottelevatkin, ikisinkulle. En voi olla miettimättä ajatteleeko samalla tavalla minusta :(
Mitä väliä mitä ne ajattelee?
Olen tyytyväinen, ettei ole enää yksin. Kaksin aina kaunihimpi, no ainakin jonkun aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Usein varmaan ajatellaan, että epätoivoiset löysivät toisensa, tai että ikisinkku laski rimaansa niin alas, että löytyi joku joka lopulta hänet huoli. Eihän se aina paikkaansa pidä, ja mitä sitä toisten mielipiteistä välittämään.
En ymmärrä, että miksi ihminen on jotenkin muiden ihmisten silmissä säälittävä, jos hän ei seurustele ja huoli ihan ketä tahansa, kuten niin monet muut ihmiset tekevät? Tällaisia sarjaseurustelijoita on kuulunut lähipiiriini jo vuosia, naiset tätä tykkäävät harrastaa oikein urakalla. Kun edellisestä miehestä on erottu vasta tyyliin muutama viikko sitten, on jo uusi kainalossa ja he hehkuttavat löytäneensä suuren rakkauden. Nämä suhteet eivät kestä kuin muutamia kuukausia, toisinaan jopa vuoden ja taas sama kuvio toistuu. En ymmärrä tällaisia aikuisia ihmisiä, jotka eivät osaa olla yhtään yksin. Eihän se ole herkkua olla yksin aina ja iankaikkisesti, mutta tällainen ihmisten kohtelu kuin kierrätystavarana ja totaalinen epäitsenäisyys, kummastuttaa minua suuresti.
Itse olen introvertti ja omissa oloissani viihtyvää sorttia, oma rauha ja yksityisyys on hyvin tärkeää minulle. Tykkään puuhastella omia juttujani, enkä kaipaa seuraa 24/7. Itseasiassa, jos olen paljon ihmisten seurassa, stressaannun ja väsyn hyvin nopeasti. Kaipaan kaikkien sosiaalisten kanssakäymisten jälkeen paljon yksinoloa palautumiseen. Hassua kuinka mieleeni tuli eräs tapaus vuosia sitten, kun eräs narkkariksi tiedetty mies säälivästi ilmoitti minulle ääneen, kuinka se olisi hyvä että minullekin löytyisi joku. Olisi tehnyt mieli tokaista kyseiselle miehelle, että onko hänen suhteensa narkki/alkoholistinaisen kanssa jokin unelmien täyttymys vai?
Paljon useammin on seurustelevissa näitä joille "kaikki menee" ja kumppania etsitään hampaat irvessä. Epätoivoisuus paistaa tällaisista ihmisistä kilometrien päähän. Haluanko minä olla suhteessa että kunhan on vain suhde, ihan kenen kanssa tahansa? En todellakaan. Jännä, kuinka erilainen näkökulma taas minulla on tästä asiasta. Minulle luuseriutta edustaa tällainen lammasmainen laumamentaliteetti yhdistettynä sairaalloiseen miellyttämisen haluun ja konformistisuuteen. Olen yksinäinen susi, oman tieni kulkija. Muiden kotkotukset eivät minua hetkauta pätkääkään, lähinnä huvittaa sössötykset mistään suhteista, ellei kyseessä ole sen oman kaksoisliekin/sielunkumppanin löytämisestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
N24 kirjoitti:
En ymmärrä, että miksi ihminen on jotenkin muiden ihmisten silmissä säälittävä, jos hän ei seurustele ja huoli ihan ketä tahansa, kuten niin monet muut ihmiset tekevät? Tällaisia sarjaseurustelijoita on kuulunut lähipiiriini jo vuosia, naiset tätä tykkäävät harrastaa oikein urakalla. Kun edellisestä miehestä on erottu vasta tyyliin muutama viikko sitten, on jo uusi kainalossa ja he hehkuttavat löytäneensä suuren rakkauden. Nämä suhteet eivät kestä kuin muutamia kuukausia, toisinaan jopa vuoden ja taas sama kuvio toistuu. En ymmärrä tällaisia aikuisia ihmisiä, jotka eivät osaa olla yhtään yksin. Eihän se ole herkkua olla yksin aina ja iankaikkisesti, mutta tällainen ihmisten kohtelu kuin kierrätystavarana ja totaalinen epäitsenäisyys, kummastuttaa minua suuresti.
Itse olen introvertti ja omissa oloissani viihtyvää sorttia, oma rauha ja yksityisyys on hyvin tärkeää minulle. Tykkään puuhastella omia juttujani, enkä kaipaa seuraa 24/7. Itseasiassa, jos olen paljon ihmisten seurassa, stressaannun ja väsyn hyvin nopeasti. Kaipaan kaikkien sosiaalisten kanssakäymisten jälkeen paljon yksinoloa palautumiseen. Hassua kuinka mieleeni tuli eräs tapaus vuosia sitten, kun eräs narkkariksi tiedetty mies säälivästi ilmoitti minulle ääneen, kuinka se olisi hyvä että minullekin löytyisi joku. Olisi tehnyt mieli tokaista kyseiselle miehelle, että onko hänen suhteensa narkki/alkoholistinaisen kanssa jokin unelmien täyttymys vai?
Paljon useammin on seurustelevissa näitä joille "kaikki menee" ja kumppania etsitään hampaat irvessä. Epätoivoisuus paistaa tällaisista ihmisistä kilometrien päähän. Haluanko minä olla suhteessa että kunhan on vain suhde, ihan kenen kanssa tahansa? En todellakaan. Jännä, kuinka erilainen näkökulma taas minulla on tästä asiasta. Minulle luuseriutta edustaa tällainen lammasmainen laumamentaliteetti yhdistettynä sairaalloiseen miellyttämisen haluun ja konformistisuuteen. Olen yksinäinen susi, oman tieni kulkija. Muiden kotkotukset eivät minua hetkauta pätkääkään, lähinnä huvittaa sössötykset mistään suhteista, ellei kyseessä ole sen oman kaksoisliekin/sielunkumppanin löytämisestä.
Hyvä kommentti :) Itse olen samantyyppinen mies. Kerran olen ollut pitkässä suhteessa. Kun se loppui, niin ei ole ollut mitään kiirettä löytää uutta ja hehkuttaa heti uutta onnea. Se tuntuisi oudolta. Toki jotain kiinnostumisia ja kevyitä tapailuja on ollut, mutta kyllä se pitää kolahtaa, että ryhtyy kunnon parisuhteeseen. Oman tieni kulkija ja introvertti tunnen minäkin olevani.
M39
Omassa tuttavapiirissäni nämä ovat niitä liittoja jotka kestävät. Sitten on niitä joilla on takana useita pitkiä suhteita, mutta ikinä ei ole päästy edes naimisiin asti. Miten jollain voi kestää viisi vuotta tajuta että on väärän ihmisen kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aluksi olin onnellinen kaverin puolesta. Mutta surullista, ettei hän enää sen jälkeen pitänyt yhteyttä :(. Jäi yksipuoliseksi. Hän sai ilmeisesti parempia kavereita miehensä kautta. Sitä ennen olimme parhaat ystävykset 30 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Omassa tuttavapiirissäni nämä ovat niitä liittoja jotka kestävät. Sitten on niitä joilla on takana useita pitkiä suhteita, mutta ikinä ei ole päästy edes naimisiin asti. Miten jollain voi kestää viisi vuotta tajuta että on väärän ihmisen kanssa?
Sen tajuaa nopeasti, mutta eivät uskalla lähteä suhteesta. Lähtevät yleensä kun löytyy uusi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta se on vain luonnollista. Suurin osa löytää elämänkumppanin jossain vaiheessa, jotkut aiemmin, jotkut myöhemmin :)
Minä olin kaveripiiristäni se vika joka löysi miehen. Etenimme nopeasti, ja lopulta naimisissa ollaan oltu lähes saman verran kuin kauemman aikaa jahkaavat, yhdessä useamman vuoden kauemmin olleet.
Vierailija kirjoitti:
Omassa tuttavapiirissäni nämä ovat niitä liittoja jotka kestävät. Sitten on niitä joilla on takana useita pitkiä suhteita, mutta ikinä ei ole päästy edes naimisiin asti. Miten jollain voi kestää viisi vuotta tajuta että on väärän ihmisen kanssa?
Tätä en minäkään ymmärrä. Kyllä aikuisen ihmisen pitää tuntea itsensä sen verran hyvin, että suht nopeasti näkee, onko suhteella jonkun tyypin kanssa mahdollisuuksia. Onko se päättämättömyyttä, epävarmuutta vai mitä, jos aikuinen seukataan vuosikausia ja lopulta kuitenkin erotaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omassa tuttavapiirissäni nämä ovat niitä liittoja jotka kestävät. Sitten on niitä joilla on takana useita pitkiä suhteita, mutta ikinä ei ole päästy edes naimisiin asti. Miten jollain voi kestää viisi vuotta tajuta että on väärän ihmisen kanssa?
Tätä en minäkään ymmärrä. Kyllä aikuisen ihmisen pitää tuntea itsensä sen verran hyvin, että suht nopeasti näkee, onko suhteella jonkun tyypin kanssa mahdollisuuksia. Onko se päättämättömyyttä, epävarmuutta vai mitä, jos aikuinen seukataan vuosikausia ja lopulta kuitenkin erotaan?
Epävarmuutta varmaan. Ihminen ajattelee, että entäs jos ei löydäkään ketään muuta tai ketään sopivampaa. Valitettavan usein tapahtuu näin.
Ap: Hanki parempia kavereita?
Itselläni ei ole enää tuollaisia hyeenoita kaveri- tai tuttavapiirissäni, ja elo on melkoisen maittavaa.
Mitä nopeammin uskaltaa dumpata idiootit elämästään niin sen nopeammin pääsee elämään oikeaa rehellistä elämää niiden arvojen mukaan mikä itselle on tärkeää.
Se joka on ikisinkku ja sitten meneekin naimisiin (kaikkien yllätykseksi) ei ole tyhmä, vaan se joka tuota arvostelee ja tuolla mässäilee tuollaisella on se tauski. Ja niitähän tässä maassa riittää...
Mun ystäviltä ei tullut mitään erityisiä kommentteja, en usko että mitään erityistä ajattelivat.
Vierailija kirjoitti:
Usein varmaan ajatellaan, että epätoivoiset löysivät toisensa, tai että ikisinkku laski rimaansa niin alas, että löytyi joku joka lopulta hänet huoli. Eihän se aina paikkaansa pidä, ja mitä sitä toisten mielipiteistä välittämään.
Eikö monet seurustelevat ole juuri tuollaisia niitä parhaimman näköisiä ja suosituimpia lukuunottamatta? Moni tuttavani on suhteessa vain siksi, että pitää olla joku. Onhan se nyt "noloa" olla sinkku 😔😆
Minua ei ainakaan voisi vähempää kiinnostaa. Ikisinkku olen.