"Yleisneuvona: opettele ensin itsesi, vasta sitten vuorovaikutusta. Pitää tykätä itsestään, jotta voi olla siinä toimivassa suhteessa."
Siinä lainaus erään täällä käydyn keskustelun kommentista. Oletteko tästä samaa vai eri mieltä?
Kommentit (12)
Vierailija kirjoitti:
On helpompaa tykätä itsestään, kun joku muu näkee positiivisessa valossa.
Tästä olen samaa mieltä. Enkä oikein ymmärrä sitä ajatusta, että millä tavalla "valmiiksi" ihmisen oikein pitäisi yksinäisyydessä tulla? Eiväthän lapsetkaan opi parempia vuorovaikutustaitoja yksikseen. Eikö ihminen yleensä opi ja kehity elämänsä loppuun asti?
On se vaikeata pitää itsestään, kun ukko arvostelee ja vertaa instagrammin pyllistelijöihin. Esim. "Säkin varmasti haluaisit tälläisen perseen, kropan yms.
Tavallaan se toimii, mutta vähän hienosäätöä tuo minusta vaatii.
Ensinnäkin, aina itsestään ei voi eikä pidä tykätä. Mutta pitää hyväksyä se, että tämmöinen olen ja kaikkea ei tähän hätään voi paremmaksi muuttaa vaikka ennen pitkää tarkoitus onkin. Sama pitää hyväksyä muidenkin kohdalla. Kukaan ei ole täydellinen ja eikä täydelliseksi tule, joten voimme vain yrittää parhaamme. Tästä yrityksestä voi sitten hyväksymisen lisäksi tykätä sekä itsessään että muissa, riipumatta siitä, että yritys on kaikkien kohdalla keskeneräinen, ja että itseltään yleensä vaatii (ja voi vaatia) tässä suhteessa enemmän kuin muilta.
Toisenakin minä en oikeastaan näe, että nämä asiat tapahtuvat aikajärjestyksessä niin, että ensin hyväksyy itsensä ja sitten muut tai päinvastoin. Ne ovat sidoksissa toisiinsa niin, että prosessi on jotakuinkin aina samanaikainen.
Vierailija kirjoitti:
On se vaikeata pitää itsestään, kun ukko arvostelee ja vertaa instagrammin pyllistelijöihin. Esim. "Säkin varmasti haluaisit tälläisen perseen, kropan yms.
Kai itsensä kanssa tasapainoon päässyt ihminen sitten osaa heivata tällaiset mollaajat nopeasti pois elämästään.
Vierailija kirjoitti:
On se vaikeata pitää itsestään, kun ukko arvostelee ja vertaa instagrammin pyllistelijöihin. Esim. "Säkin varmasti haluaisit tälläisen perseen, kropan yms.
Miksi pidät sellaista ukkoa? Heitä mäkeen!
Vierailija kirjoitti:
On se vaikeata pitää itsestään, kun ukko arvostelee ja vertaa instagrammin pyllistelijöihin. Esim. "Säkin varmasti haluaisit tälläisen perseen, kropan yms.
Miten jaksat tuollaista? Sehän siinä myös on, että joskus on helpompaa pitää itsestään, kun kukaan ei ole arvostelemassa. Sinkkuna olin tyytyväinen itseeni, mutta suurin osa miehistä ei pitänyt.
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan se toimii, mutta vähän hienosäätöä tuo minusta vaatii.
Ensinnäkin, aina itsestään ei voi eikä pidä tykätä. Mutta pitää hyväksyä se, että tämmöinen olen ja kaikkea ei tähän hätään voi paremmaksi muuttaa vaikka ennen pitkää tarkoitus onkin. Sama pitää hyväksyä muidenkin kohdalla. Kukaan ei ole täydellinen ja eikä täydelliseksi tule, joten voimme vain yrittää parhaamme. Tästä yrityksestä voi sitten hyväksymisen lisäksi tykätä sekä itsessään että muissa, riipumatta siitä, että yritys on kaikkien kohdalla keskeneräinen, ja että itseltään yleensä vaatii (ja voi vaatia) tässä suhteessa enemmän kuin muilta.
Toisenakin minä en oikeastaan näe, että nämä asiat tapahtuvat aikajärjestyksessä niin, että ensin hyväksyy itsensä ja sitten muut tai päinvastoin. Ne ovat sidoksissa toisiinsa niin, että prosessi on jotakuinkin aina samanaikainen.
Hyviä ajatuksia! ❤️
Mietin vain sitä, että tuolla alkuperäisellä ajatusmallilla oikeutta etsiä poispääsyä yksinäisyydestä ei olisi kuin täydellisessä tasapainossa olevilla ihmisillä. Esimerkiksi Marilyn Monroe olisi saanut olla koko elämänsä yksin, koska ei tasapainoa saavuttanut. Silti varmasti hänkin koki itsetunto-ongelmistaan huolimatta paljon aivan aitojakin onnenhetkiä suhteessa toisiin ihmisiin... Ja niihin hänellä oli täysi oikeus ongelmistaan huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se vaikeata pitää itsestään, kun ukko arvostelee ja vertaa instagrammin pyllistelijöihin. Esim. "Säkin varmasti haluaisit tälläisen perseen, kropan yms.
Miten jaksat tuollaista? Sehän siinä myös on, että joskus on helpompaa pitää itsestään, kun kukaan ei ole arvostelemassa. Sinkkuna olin tyytyväinen itseeni, mutta suurin osa miehistä ei pitänyt.
Mutta sehän on huono suhde, jos saa pelkkää kritiikkiä toiselta koko ajan. Hyvä suhdekin on sellainen, joka tuo elämään jotain hyviä asioita verrattuna yksinoloon.
Miksi ei saisi iloita ihmissuhteista onnensa lähteenä siinä missä hyvästä terveydestäkin? Lopultahan kaiken menettää viimeistään siinä vaiheessa, kun kuolee. Ilo elämässä on tilapäistä, joten sen myös saa rakentaa tilapäisten ilonaiheiden varaan.
On helpompaa tykätä itsestään, kun joku muu näkee positiivisessa valossa.