Lue keskustelun säännöt.
Erilleenmuutto ilman eroa?
14.07.2018 |
Onko kellään ollut kokemuksia tilanteesta, jossa avioliitossa (tai pitkässä avoliitossa) muutitte erilleen mutta ette eronneet? Ja siis pysyvästi, ei väliaikaisesti opiskelun/työkomennuksen ajaksi. Nyt ei myöskään puhuta tilanteesta jossa alkujaankaan ei ole muutettu yhteiseen kotiin vaan erilleen muutosta.
Miten sujui, pysyittekö onnellisina yhdessä omissa asunnoissa asuen vai päädyittekö kuitenkin eroamaan tai muuttamaan takaisin saman katon alle?
Itse harkitsen vakavasti tällaista järjestelyä. En missään nimessä halua erota, mutta haluan asua yksin. Miehelle ajatuksen esittely on hankalaa, sillä sanomattakin on selvää että kahden asunnon ylläpito on kalliimpaa kuin yhden. Mies on myös tiukasti kiinni ajatuksessa että erilleen muutto = ero. Olisi kiva kuulla kokemuksia niiltä, jotka ovat tällaista järjestelyä kokeilleet.
Kommentit (21)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitkä syyt vaikuttavat haluusi muuttaa omaan asuntoon? Mikäli kykenet esittämään asian järkevästi miehellesi, en usko että aikaansaat mitään kamalaa riitaa. Jos miehesi on aivan ehdoton, että erilleen muutto on sitten myös ero, niin se myös todennäköisesti on. Tällöin halunne elämäntilanteelta ei kohtaa ja ehkä sen eron sitten sietää tullakin. Positiivista tässä on se, että saat tulevaisuudessa tilaisuuden sanoa asiasta jokaiselle potentiaaliselle kumppanillesi ennen suhteen syvenemistä.
Minäkin harkitsen erilleen muuttamista, koska mieheni ei tahdo muuttaa tältä paikkakunnalta mihinkään (ei edes naapurikuntaan), ja minä en oikein viihdy täällä, eikä täällä ole autottomalle ihmiselle juuri työpaikkoja. Haluaisin muuttaa vähän isompaan kaupunkiin parempien kulkuyhteyksien äärelle. Ikävä pattitilanne. En tiedä, onnistuisiko erillään asuminen, vai vieraantuisiko siinä toisesta liikaa, kun ei ole lainkaan yhteistä arkea. Toisaalta jos puolisot työskentelevät eri aikoihin, niin eipä sitä yhteistä arkea juuri ole, vaikka saman katon alla asuisikin.
Vierailija kirjoitti:
Mitkä syyt vaikuttavat haluusi muuttaa omaan asuntoon? Mikäli kykenet esittämään asian järkevästi miehellesi, en usko että aikaansaat mitään kamalaa riitaa. Jos miehesi on aivan ehdoton, että erilleen muutto on sitten myös ero, niin se myös todennäköisesti on. Tällöin halunne elämäntilanteelta ei kohtaa ja ehkä sen eron sitten sietää tullakin. Positiivista tässä on se, että saat tulevaisuudessa tilaisuuden sanoa asiasta jokaiselle potentiaaliselle kumppanillesi ennen suhteen syvenemistä.
Kyse on ennemminkin monesta kasautuneesta pikkujutusta, kuin mistään yhdestä suuresta ongelmasta. Ehkä sen voisi tiivistää siihen, että olen introvertti joka tarvitsee paljon tilaa, rauhaa ja hiljaisuutta. Olen työpäivien jälkeen yleensä todella väsynyt (vaikka pidän työstäni kovasti), ja haluan vain vetäytyä omiin oloihini hiljaisuuteen. Mieheni taas haluaa, että heti alettaisiin touhuamaan, siivoamaan, laittamaan ruokaa ja ennenkaikkea juttelemaan. Myös viikonloppuisin mies tuntuu olevan koko ajan läsnä ja hätyyttämässä tekemään jotain tai menemään jonnekin. Pelkkä eri huoneessa hiljentyminen ei minulle riitä, enkä osaa rentoutua todella kuin ollessani yksin kotona.
Tämän lisäksi meillä on esimerkiksi todella erilainen sisustusmaku. Kumpikaan ei jyrää toista tai ole ehdoton omissa ehdotuksissaan, mutta (niin itsekkäältä kuin tämä kuulostaakin) olen todella väsynyt jatkuviin kompromisseihin enkä tunne kotiani kodiksi. Jotenkin olo on vielä viiden vuoden jälkeenkin kuin olisin jossain kylässä. Myös musiikkimakumme eroaa rajusti, kumpikin tykkäisi soittaa musiikkia kotona touhuilun taustalla, mutta kumpaakin ärsyttää toisen valitsema musiikki. Olen ärtynyt ja kireä kun miehen musiikki ärsyttää, mutta olen myös ärtynyt ja kireä jos soitan omaa musiikkia koska tiedän että se ärsyttää miestäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitkä syyt vaikuttavat haluusi muuttaa omaan asuntoon? Mikäli kykenet esittämään asian järkevästi miehellesi, en usko että aikaansaat mitään kamalaa riitaa. Jos miehesi on aivan ehdoton, että erilleen muutto on sitten myös ero, niin se myös todennäköisesti on. Tällöin halunne elämäntilanteelta ei kohtaa ja ehkä sen eron sitten sietää tullakin. Positiivista tässä on se, että saat tulevaisuudessa tilaisuuden sanoa asiasta jokaiselle potentiaaliselle kumppanillesi ennen suhteen syvenemistä.
Kyse on ennemminkin monesta kasautuneesta pikkujutusta, kuin mistään yhdestä suuresta ongelmasta. Ehkä sen voisi tiivistää siihen, että olen introvertti joka tarvitsee paljon tilaa, rauhaa ja hiljaisuutta. Olen työpäivien jälkeen yleensä todella väsynyt (vaikka pidän työstäni kovasti), ja haluan vain vetäytyä omiin oloihini hiljaisuuteen. Mieheni taas haluaa, että heti alettaisiin touhuamaan, siivoamaan, laittamaan ruokaa ja ennenkaikkea juttelemaan. Myös viikonloppuisin mies tuntuu olevan koko ajan läsnä ja hätyyttämässä tekemään jotain tai menemään jonnekin. Pelkkä eri huoneessa hiljentyminen ei minulle riitä, enkä osaa rentoutua todella kuin ollessani yksin kotona.
Tämän lisäksi meillä on esimerkiksi todella erilainen sisustusmaku. Kumpikaan ei jyrää toista tai ole ehdoton omissa ehdotuksissaan, mutta (niin itsekkäältä kuin tämä kuulostaakin) olen todella väsynyt jatkuviin kompromisseihin enkä tunne kotiani kodiksi. Jotenkin olo on vielä viiden vuoden jälkeenkin kuin olisin jossain kylässä. Myös musiikkimakumme eroaa rajusti, kumpikin tykkäisi soittaa musiikkia kotona touhuilun taustalla, mutta kumpaakin ärsyttää toisen valitsema musiikki. Olen ärtynyt ja kireä kun miehen musiikki ärsyttää, mutta olen myös ärtynyt ja kireä jos soitan omaa musiikkia koska tiedän että se ärsyttää miestäni.
Miten ajattelit parisuhteen hoitaa? Miten usein haluaisit nähdä? Missä tapaisitte, kun et tunne oloasi kotoisaksi nytkään? Kerran viikossa kahvilassa, jossa toisen musiikkimaku, sisustustyyli ja liika kiinnittyminen ei ärsytä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olemme puolisoni kanssa asuneet omillamme jo usean vuoden ajan. Tapamme muutaman kerran viikossa, melko lyhyesti ja soittelemme jonkin verran viikoittain.
Hänen huomattava alkoholinkäyttönsä ja osallistumattomuus taloudellisesti asumisen yms. siihen liittyviin kuluihin sekä mihinkään kotityöhön jouduttivat päätöstäni omaan ja itsenäiseen olemiseen. Meille tämä on ollut hyvä ratkaisu. Omat asumis- yms. kuluni laskivat tämän päätöksen toteuduttua. Hänen toki nousivat nollasta sataan. Molemmat maksavat ja hoitavat asiansa kuten parhaaksi näkevät. Ratkaisu ollut hyvä. Ulkopuoliset toki jaksavat nähdä vaivaa ja hämmästellä asiaa vielä vuosienkin jälkeen, no eipä heidän taivastelut ole minulta pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitkä syyt vaikuttavat haluusi muuttaa omaan asuntoon? Mikäli kykenet esittämään asian järkevästi miehellesi, en usko että aikaansaat mitään kamalaa riitaa. Jos miehesi on aivan ehdoton, että erilleen muutto on sitten myös ero, niin se myös todennäköisesti on. Tällöin halunne elämäntilanteelta ei kohtaa ja ehkä sen eron sitten sietää tullakin. Positiivista tässä on se, että saat tulevaisuudessa tilaisuuden sanoa asiasta jokaiselle potentiaaliselle kumppanillesi ennen suhteen syvenemistä.
Kyse on ennemminkin monesta kasautuneesta pikkujutusta, kuin mistään yhdestä suuresta ongelmasta. Ehkä sen voisi tiivistää siihen, että olen introvertti joka tarvitsee paljon tilaa, rauhaa ja hiljaisuutta. Olen työpäivien jälkeen yleensä todella väsynyt (vaikka pidän työstäni kovasti), ja haluan vain vetäytyä omiin oloihini hiljaisuuteen. Mieheni taas haluaa, että heti alettaisiin touhuamaan, siivoamaan, laittamaan ruokaa ja ennenkaikkea juttelemaan. Myös viikonloppuisin mies tuntuu olevan koko ajan läsnä ja hätyyttämässä tekemään jotain tai menemään jonnekin. Pelkkä eri huoneessa hiljentyminen ei minulle riitä, enkä osaa rentoutua todella kuin ollessani yksin kotona.
Tämän lisäksi meillä on esimerkiksi todella erilainen sisustusmaku. Kumpikaan ei jyrää toista tai ole ehdoton omissa ehdotuksissaan, mutta (niin itsekkäältä kuin tämä kuulostaakin) olen todella väsynyt jatkuviin kompromisseihin enkä tunne kotiani kodiksi. Jotenkin olo on vielä viiden vuoden jälkeenkin kuin olisin jossain kylässä. Myös musiikkimakumme eroaa rajusti, kumpikin tykkäisi soittaa musiikkia kotona touhuilun taustalla, mutta kumpaakin ärsyttää toisen valitsema musiikki. Olen ärtynyt ja kireä kun miehen musiikki ärsyttää, mutta olen myös ärtynyt ja kireä jos soitan omaa musiikkia koska tiedän että se ärsyttää miestäni.
Kuulostaa enemmänkin siltä, ettette sovi juuri lainkaan yhteen edes persoosnina. Parisuhteen kuuluu tuntua pääosin mukavalta, eikä siltä että jokainen kompromissi ottaa aivoon. Ero on nähdäkseni väistämätön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut samassa tilanteessa ja voin sanoa sinulle muutaman ohjeen: eroa suoraan, sillä sitä sinä haluat sisimmässäsi, vaikka yrität huijata itseäsi. Et ole velkaa toiselle omaa elämääsi, eli älä tunne huonoa omaatuntoa asiasta. Toisen osapuolen on hyväksyttävä asia ja on parempi, että se hänelle rehellisesti sanotaan ja hän saa käydä shokki- ym. vaiheet läpi. Tulee kyllä rankkaa, mutta aikanaan helpottaa kyllä.
Nostan, josko jollakulla olisi vielä kokemuksia tai muita ratkaisuehdotuksia kuin tuo iänikuinen eroaminen. En edelleenkään missään nimeessä halua erota, ainoastaan asua yksin. Rakastan miestäni, sovimme oikeasti hyvin yhteen mutta minä en oikeasti vain ole sellainen ihminen joka haluaa jakaa kodin. Kenenkään kanssa. Kyseessä ei ole sama asia, ettenkö haluaisi silti olla parisuhteessa.
- Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nostan, josko jollakulla olisi vielä kokemuksia tai muita ratkaisuehdotuksia kuin tuo iänikuinen eroaminen. En edelleenkään missään nimeessä halua erota, ainoastaan asua yksin. Rakastan miestäni, sovimme oikeasti hyvin yhteen mutta minä en oikeasti vain ole sellainen ihminen joka haluaa jakaa kodin. Kenenkään kanssa. Kyseessä ei ole sama asia, ettenkö haluaisi silti olla parisuhteessa.
- Ap.
Mutta miehesi taas haluaa jakaa kodin. Minusta teidän lähtökohdat ovat niin erilaiset etten tiedä miten muuten pysyisitte yhdessä ellei toinen suostu joustamaan todella paljon.
Tunnen yhden tapauksen. Erosi avioliitosta narsistisesti käyttäytyvästä miehestä. Mies kontrolloi menemisiä jne. Yhdessä asuivat muutaman vuoden, avioliitto kesti vain vuoden verran. Erosta huolimatta tapailevat, viettävät aikaa yhdessä. Toisin sanoen tämä naispuolinen saa ns. rusinat pullasta, seuraa halutessaan (miehessä ilmeisesti jotain hyvääkin, vaikka itse en kaiken tapahtuneen jälkeen koskisi pitkällä tikullakaan) ja silti säilyttää itsenäisyytensä, päättää omista menemistä ja tulemisista. Vaikuttaa melko toimivalta ratkaisulta tilanteeseen. Erillään asumista on kestänyt nyt vajaat kolme vuotta. Tämän perusteella sanoisin, että voi toimiakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En edelleenkään missään nimeessä halua erota, ainoastaan asua yksin.
- Ap.
Suostutko siis asumaan miehesi kanssa, jos hän ei missään nimessä halua sinun muuttavan pois?
Tämä nyt on sellainen tapaus, ettei auta, vaikka 100 henkilöä tässä ketjussa kertoisi tuollaisen järjestelyn onnistuneen. Miehesi on ainoa, joka voi antaa sinulle vastauksen. Hänellä ei ole mitään velvollisuutta olla suhteessa, jos sinä muutat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitkä syyt vaikuttavat haluusi muuttaa omaan asuntoon? Mikäli kykenet esittämään asian järkevästi miehellesi, en usko että aikaansaat mitään kamalaa riitaa. Jos miehesi on aivan ehdoton, että erilleen muutto on sitten myös ero, niin se myös todennäköisesti on. Tällöin halunne elämäntilanteelta ei kohtaa ja ehkä sen eron sitten sietää tullakin. Positiivista tässä on se, että saat tulevaisuudessa tilaisuuden sanoa asiasta jokaiselle potentiaaliselle kumppanillesi ennen suhteen syvenemistä.
Kyse on ennemminkin monesta kasautuneesta pikkujutusta, kuin mistään yhdestä suuresta ongelmasta. Ehkä sen voisi tiivistää siihen, että olen introvertti joka tarvitsee paljon tilaa, rauhaa ja hiljaisuutta. Olen työpäivien jälkeen yleensä todella väsynyt (vaikka pidän työstäni kovasti), ja haluan vain vetäytyä omiin oloihini hiljaisuuteen. Mieheni taas haluaa, että heti alettaisiin touhuamaan, siivoamaan, laittamaan ruokaa ja ennenkaikkea juttelemaan. Myös viikonloppuisin mies tuntuu olevan koko ajan läsnä ja hätyyttämässä tekemään jotain tai menemään jonnekin. Pelkkä eri huoneessa hiljentyminen ei minulle riitä, enkä osaa rentoutua todella kuin ollessani yksin kotona.
Tämän lisäksi meillä on esimerkiksi todella erilainen sisustusmaku. Kumpikaan ei jyrää toista tai ole ehdoton omissa ehdotuksissaan, mutta (niin itsekkäältä kuin tämä kuulostaakin) olen todella väsynyt jatkuviin kompromisseihin enkä tunne kotiani kodiksi. Jotenkin olo on vielä viiden vuoden jälkeenkin kuin olisin jossain kylässä. Myös musiikkimakumme eroaa rajusti, kumpikin tykkäisi soittaa musiikkia kotona touhuilun taustalla, mutta kumpaakin ärsyttää toisen valitsema musiikki. Olen ärtynyt ja kireä kun miehen musiikki ärsyttää, mutta olen myös ärtynyt ja kireä jos soitan omaa musiikkia koska tiedän että se ärsyttää miestäni.
Apua, luulis, et se mies vaan ilahtuis ap:n ehdotuksesta. En jaksais tuollaista itse ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olemme puolisoni kanssa asuneet omillamme jo usean vuoden ajan. Tapamme muutaman kerran viikossa, melko lyhyesti ja soittelemme jonkin verran viikoittain.
Hänen huomattava alkoholinkäyttönsä ja osallistumattomuus taloudellisesti asumisen yms. siihen liittyviin kuluihin sekä mihinkään kotityöhön jouduttivat päätöstäni omaan ja itsenäiseen olemiseen. Meille tämä on ollut hyvä ratkaisu. Omat asumis- yms. kuluni laskivat tämän päätöksen toteuduttua. Hänen toki nousivat nollasta sataan. Molemmat maksavat ja hoitavat asiansa kuten parhaaksi näkevät. Ratkaisu ollut hyvä. Ulkopuoliset toki jaksavat nähdä vaivaa ja hämmästellä asiaa vielä vuosienkin jälkeen, no eipä heidän taivastelut ole minulta pois.
Mitä sinä saat tollasesta parisuhteesta?
Olisi ihan täydellistä asua erillään mutta olla suhteessa. Kokemusta ei siis ole, mutta jo pidemmän aikaa olen haaveillut siitä että minulla olisi oma asunto ja mieheni kanssa tapaisimme töissä (meillä sama työpaikka). Muutaman viikon illassa viettäisimme yhdessä, samoin lomat, mutta normi-iltoina menisimme omiin koteihimme.
Vierailija kirjoitti:
Nostan, josko jollakulla olisi vielä kokemuksia tai muita ratkaisuehdotuksia kuin tuo iänikuinen eroaminen. En edelleenkään missään nimeessä halua erota, ainoastaan asua yksin. Rakastan miestäni, sovimme oikeasti hyvin yhteen mutta minä en oikeasti vain ole sellainen ihminen joka haluaa jakaa kodin. Kenenkään kanssa. Kyseessä ei ole sama asia, ettenkö haluaisi silti olla parisuhteessa.
- Ap.
No ei tuo nyt ihan siltä kuulosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En edelleenkään missään nimeessä halua erota, ainoastaan asua yksin.
- Ap.
Suostutko siis asumaan miehesi kanssa, jos hän ei missään nimessä halua sinun muuttavan pois?
Tämä nyt on sellainen tapaus, ettei auta, vaikka 100 henkilöä tässä ketjussa kertoisi tuollaisen järjestelyn onnistuneen. Miehesi on ainoa, joka voi antaa sinulle vastauksen. Hänellä ei ole mitään velvollisuutta olla suhteessa, jos sinä muutat.
Musta on tullut jo selväksi, ettei ap:tä kiinnosta mitä miehensä haluaa. Vain hänen haluillaan on merkitystä, joten eiköhän hän joko pyri runttaamaan tämän idean läpi, tai sitten eroavat.
Mua tosissaan ihmetyttää nää parit, joissa noinkin perustavanlaatuiset eroavaisuudet tulevat muka lopulta täytenä yllätyksenä, vaikka ollaan yhdessä jo oltu.
Vierailija kirjoitti:
Nostan, josko jollakulla olisi vielä kokemuksia tai muita ratkaisuehdotuksia kuin tuo iänikuinen eroaminen. En edelleenkään missään nimeessä halua erota, ainoastaan asua yksin. Rakastan miestäni, sovimme oikeasti hyvin yhteen mutta minä en oikeasti vain ole sellainen ihminen joka haluaa jakaa kodin. Kenenkään kanssa. Kyseessä ei ole sama asia, ettenkö haluaisi silti olla parisuhteessa.
- Ap.
Sinä rakastat vain itseäsi. Haluat kaiken. Minäkään en kuuntelisi mieheni musiikkia vapaaehtoisesti, mutta mielestäni on ihana nähdä rakastamani ihminen onnellisena fiilistelemässä. Rakkaus ei vahdi koko ajan omaa etuaan.
Entä jos muuttaisitte yhdessä isompaan asuntoon? Kummallekin omat huoneet ja sinulle muutenkin selkeät omat tilat joissa saat ladata akkuja. Ja miehelle selvät rajat sen suhteen ettei voi tulla sinun "alueellesi" omin luvin.
Erikoiseltahan tuo teidän parisuhde kuulostaa ja jos miehesi on enemmän "perinteistä" asumista kannattava, tuskin suhteellanne on kovin tulevaisuutta.
Up.