Mikä tv-sarja?
Tuli joskus 90-luvulla. Yhdessä jaksossa poika näkee monta kertaa näyn valkoasuisesta nuoresta naisesta hyppäämässä kalliolta mereen. Joka kerta yrittäessään estää naista hyppäämästä nainen katoaa juuri ennen syöksymistä mereen. Jakson lopussa poika löytää valkoasuisen naisen hukkuneena meren rannalta, mutta kääntäessään hänet ympäri, huomaakin naisen ovan tosi vanha.
Oma veikkaukseni on Kesä69 tai Viiden juttu.
Olisiko jollakin vastausta tähän? Saa vastata, vaikka ei tietäisikään.
Kommentit (51)
Vierailija kirjoitti:
Jos olet varma että sarjassa on ollut keskiössä perhe ja hahmot nimeltä Ethan ja Joseph niin muistelet kyllä lähes varmuudella tuota Guns of paradise sarjaa. Aikaa on kulunut niin voi olla että kyseinen kohtaus jota muistelet on oikeasti ollut hyvinkin erilainen tai sitten sinulla menee muistoissa kaksi eri sarjaa sekaisin.
Ei kun siis etsin vanhan Apu-lehden ohjelmatiedoisa mitä esitetty pääkanavilla vuonna 1990, jos muistuisi sarja nimi sitä kautta mieleen. Guns of paradise eli painajainen paratiisissa oli vain yksi veikkaus, jonka löysin ohjelmatiedoista ja jaksoesittelyissä esiintyivät nimet Ethan ja Joseph. Mutta ei siis ollut oikea sarja, koska netissä googlaamalla ei yhdenkään jakson kuvauksessa ole mainintaa valkoasuisesta naisesta, joka hyppää mereen.
Valitettavasti en muista yhdenkään roolihenkilön nimeä näkemästäni kohtauksesta. Voi myös olla, ettei ollut mitään perhettä. Saattoi olla ystäväporukkakin. Kuitenkin viimeistään 1995 esitettiin Suomen pääkanavilla kyseinen sarja, siitä olen varma, koska siskoni vielä asui silloin kotona ja hänen kanssaan katsoin ohjelmaa. Harmi vain, ettei hänkään muista sarjaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietääkö joku tuliko 90-luvun alussa sarja, jossa oltiin saarella? Ehkä oli sellainen. Ei siis Salaperäinen saari eikä Lost.
Ocean girl?[/quote
Ei valitettavasti sekään.
Oliko sarjan pääjuoni tuo mitä kuvasit vai oliko se vain jokin sivujuoni?
Vierailija kirjoitti:
Oliko sarjan pääjuoni tuo mitä kuvasit vai oliko se vain jokin sivujuoni?
Pääjuoni siinä jaksossa. Todennäköisesti vuosien 1993-1995 aikana tuli pääkanavilta.
Se voi olla totta, että kun aikaa mennyt paljon, ehkä muistan eri tavalla kyseisen kohtauksen. Ainoa asia, josta olen ihan varma, on vaalea pitkähiuksinen nainen toistuvasti hyppäämässä kallionkielekkeeltä veteen paljastuen lopussa vanhaksi pitkäharmaahiuksiseksi naiseksi, joka siis löytyi hukkuneena. Mutta en siis varma kuka näki henkilön, on vain mielikuva, että olisi ollut miespuolinen hahmo. Voihan tietysti olla, että kyseessä saattoi olla elokuvakin. Tuntuu vain, ettei elokuvassa voisi olla tuollaista juonta, sen takia ajattelisin sarjan jaksona.
Kunpa selviäisi vielä tämä arvoitus.
Rooman sheriffi? ( Picket Fences )
Vierailija kirjoitti:
Rooman sheriffi? ( Picket Fences )
Ei sekään valitettavasti.
Ap
Olen aika varma, että kyseessä on jo aiemminkin ehdotettu Baywatch. Tuo juoni on jäänyt itsellekin mieleen.
Vierailija kirjoitti:
Olen aika varma, että kyseessä on jo aiemminkin ehdotettu Baywatch. Tuo juoni on jäänyt itsellekin mieleen.
Uskomatonta, mutta on aivan oikea vastaus! Katsoin jakson läpi ja tapahtumat ovat juuri samat, jotka muistin. Kiitos, en olisi ikinä arvannut, että selviäisi juttu :)
Ap
Ocean girl?