En pääse yli asioista

Anoppi kerkesi hajottaa kuukaudeksi minun ja mieheni välit ja olimme asumuserossa, ennenkuin mies tajusi, ettei voi antaa anopin määräillä hänen elämästään.

Nyt asumme uudestaan saman katon alla ja minua ahdistaa ajatus, että milloin seuraavan kerran anopista taas kuuluu.

Anoppi käänsi jopa oman miehensäkin haukkumaan ja käymään henkisesti päälle.

Ap

Ehkä kannattaa mennä juttelemaan ajatuksistasi ammattilaisen kanssa. Ihan ymmärrettävää, että vuosien haukkuminen jättää jäljet.

Oisko mitään jos joku kairaisi sua vähän kakkoseen? Alkaisitko sitten pääsemään yli asioista?

Vierailija kirjoitti:

Ehkä kannattaa mennä juttelemaan ajatuksistasi ammattilaisen kanssa. Ihan ymmärrettävää, että vuosien haukkuminen jättää jäljet.

Niin varmaan pitäisi.

Tuntuu, etten oikein tiedä mitä ajatella.

Pitäisikö olla vihainen vai surullinen? Pettynyt ehkä?

Enkä osaa pukea tätä kaikkea sanoiksi.

Olen yrittänyt miehen kanssa puhua tästä kaikesta ja hän on ollut valmis kuuntelemaan ja keskustelemaan asiasta, mutta jotenkin olo ei vain helpota.

Ap

Auts.

Tän tyyppiset on pahoja, missä yks ihminen onnistuu kääntään kaikki yhtä vastaan..

Saattaa jättää syvätki arvet.

Oletko miettinyt jotain tukiryhmää?

Vierailija kirjoitti:

Auts.

Tän tyyppiset on pahoja, missä yks ihminen onnistuu kääntään kaikki yhtä vastaan..

Saattaa jättää syvätki arvet.

Oletko miettinyt jotain tukiryhmää?

Mulla oli sama tilanne useampi vuosi sitte ja terapiaahan se vaati.

Mutta tuollainen käytös ei sillon tullut anopin suunnalta vaan miehen siskon.

Tuntui, että koko oma ihmisarvo varastettiin.

Lopulta kun oli lapsiemme synttärit niin viimeinen niitti oli siskon ottama "synttäri kuva", johon halusi vain lapset ja mieheni.

Minä en kelvannut siihen kuvaan mukaan.

Syrjiminen oli pahinta, varsinkin ku se alkoi olla noin näkyvää.

Ethän ole itsetuhoinen tai harkitse itsemurhaa?

Hän on jollain tavalla kateellinen ja riippuvainen pojastaan,  et ole oikeanlainen hänen mielestään hänen pojaleen tai tarpeeksi hänen ohajiltavissaan, yritä olla ottamatta henkilökohtaisesti jos vaan voit. Anopin tuossa pitäis mennä terapiaan mutta tuskin tulee tapahtumaan. 

Yhden ihmisen käytös voi viedä luottamuksen itseen ja koko ihmiskuntaan. Eihän siinä ole järkeä, kun kyseessä on vain yhden ikävän ihmisen mielipide, mutta jos kyseinen ihminen on hyvä manipuloimaan, niin sitten on ongelmia.

Anoppi kuullostaa narsistilta. 

Syy on ettet tiedä kuka olet. Ei anoppi. Sulla ei ole itsetuntoa. Hyvän itsetunnon omaava kestää naljailut mutta vastaa samalla mitalla heti takaisin tai lyö huumoriksi kiusan. Eikä anna pomottaa. Isku iskusta , herja herjasta. Ja lopulta tietenkin porttikielto. Opettele tämä.

Ajan mittaan pääsee jos ei mikään muistuta.  Voi yrittää ajatella kivoja asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä kannattaa mennä juttelemaan ajatuksistasi ammattilaisen kanssa. Ihan ymmärrettävää, että vuosien haukkuminen jättää jäljet.

Niin varmaan pitäisi.

Tuntuu, etten oikein tiedä mitä ajatella.

Pitäisikö olla vihainen vai surullinen? Pettynyt ehkä?

Enkä osaa pukea tätä kaikkea sanoiksi.

Olen yrittänyt miehen kanssa puhua tästä kaikesta ja hän on ollut valmis kuuntelemaan ja keskustelemaan asiasta, mutta jotenkin olo ei vain helpota.

Ap

 On täysin selvää, että jos joutuu nielemään myrkyllisen ihmisen yskäisyjä pitkään, niin sielu ikäänkuin täyttyy moisista rikkaruohoista.

On käytetty näissä tapauksissa mm "tyhjä tuoli "terapiaa.

Se tarkoittaa ykisnkertaisesti sitä, että huoneessa on tyhjä tuoli mihin kuvitellaan tämä paskiainen,

joka on tavalla tai toisella aiheuttanut sinulle pitkäkestoista piinaa.

Sitten annetaan tulla. Ei haittaa vaikka aluksi on vaikeaa sanoa mitään ja kakistelee.

Sanotaan kaikki mitä mieltä on paskiaisen kuittauksista. Haukutaan pahaluhaksi . Tosinsanoen puolustetaan itseä eli puolustaudutaan . 

Ei haitaa sekään vaikka puolustautuminen tulee jälkijunassa sillä pahansuopa ihminen ei kuuntele kuin omaa ääntänsä ollessaan paikalla niin puolustautuminen on useinmiten turhaa , ainoa järkevä tekohan on poistua vastenmielisen ihmisen vaikutuspiiristä muttei tämä ole aina mahdollista ja silloin on vaarassa traumatisoitua.

Kun saa sanoitettua pahanmielen pois, niin alkaa toipuminen ja loppuu päänsisäinen dialogi pahantekijän kanssa. Tulee pahanmielen rauha.  Rikkaruohot mielessä eivät saa enää ravintoa, sillä ne kitketään pois ja tehdään tilaa niille rakentaville ja hienoille uusille muistoille ja kokemuksille itsestä ja miellyttävämmästä maailmasta.

Tämä toimii ja sitä käytetään siksi. Monet ovat paukuttaneet tyhjän tuolin tyynystä ilmat pihalle niin että höyhenet pöllyävät, syynä vuosikausien nöyryytys. Pääasia että löytää oman äänensä. Sen jota ei kukaan enää vaienna loukkauksin.

Vierailija kirjoitti:

Niin varmaan pitäisi.

Tuntuu, etten oikein tiedä mitä ajatella.

Pitäisikö olla vihainen vai surullinen? Pettynyt ehkä?

Enkä osaa pukea tätä kaikkea sanoiksi.

Olen yrittänyt miehen kanssa puhua tästä kaikesta ja hän on ollut valmis kuuntelemaan ja keskustelemaan asiasta, mutta jotenkin olo ei vain helpota.

Ap

Ajattelen, että kyllähän sitä "normaalisti" olisikin vihainen, kun joku satuttaa - jos on "lupa" olla vihainen. Usein etenkin naiset kasvatetaan "kiltteyteen" eikä silloin pysty omia rajojakaan asettamaan eikä puolustamaan, koska siihen tarvittaisiin tervettä kiukkua. Käyn itse parhaillaan terapiassa, ja juuri viime tapaamisella kerroin suutahtaneeni tilanteessa, jossa viha oli ihan "normaali" tunne, mutta jälkeenpäin pyytelin sitä kovasti anteeksi. Terapeutti kysyi, miksen minä saisi kiukustua :)

Sanotaan myös, että viha ja suru ovat saman kolikon eri puolet, ja olen huomannut, että kun sallin itselleni vihan, sitä yleensä tosiaan seuraa suru. Tuossa sinun tilanteessasi sanoisin, että on normaalia toivoa hyvää suhdetta puolison läheisten kanssa, ja jos se ei ole mahdollista, onhan se omanlaisensa menetys sekin. Surullista. Mutta suremalla se asia myös ajan myötä helpottaa, vaikkei konkreettisesti mikään muuttuisikaan. Jonkinlainen hyväksyntä voi olla mahdollista, että näin asiat ovat enkä voi niitä muuttaa (koska en pysty muuttamaan toista ihmistä), mutta en myöskään enää jaksa surra, joten päästän irti. Toivottavasti ap jotenkin löydät rauhan tuossa tilanteessa 🌸 Ja kannattaa opetella tervettä suuttumista, omien rajojen asettamista ja puolustamista!

Kiitos kaikille mukavista vastauksista 🌸.

Olen ollut niin pitkään ristiriitaisissa tunnelmissa, kun yritin kaikesta huolimatta olla anopille koko ajan kiltti, vaikkei hän ollutkaan.

Lopulta kun yritin puolustaa itseäni ja sain sanottua, että "nyt riittää, et voi tulla haukkumaan minua omaan kotiini, minäkin asun täällä, enkä halua, että sinä tulet tänne" niin anoppi vastasi haukkumalla, itki pojalleen ja minä sain huudot mieheltäni.

Siitä meni vähä aikaa ja muutin pois kun en vain kestänyt.

Aluksi tunsin kamalaa vihaa, aina jos kuulin edes sanan "anoppi" ja ajattelin, että jos olisin aiemmin tajunnut jo puolustautua.

Miehen kanssa puhuminen on vähän helpottanut tilannetta, nyt kun hän on itsekkin valmis ymmärtämään mitä anoppi pisti minut käymään läpi.

Surulliseksi minut tässä tekee sen, että kun en aikaisemmin tajunnut lähteä.

Lähtemiseni avasi miehen silmät ja sai hänet ajattelemaan uudestaan asioita. Kun anoppi aina mustamaalasi minut pojalleen epäonnistujaksi ja hirviöksi, niin pian mieheni näki minut niin.

Ahdistusta tulee siitä, että pelkään törmääväni anoppiin jossain ja en ole vielä valmis siihen.

Niin monta kertaa itkin anopin edessä kun hän solvasi minua ja niin monta kertaa pyysin anteeksi, vaikken mitään ollut tehnytkään.

Anoppi vain jatkoi haukkumista ja en uskokkaan, että hän koskaan tulisi pyytämään anteeksi.

Ap

Anoppisi on narsisti, siitä ei pääse yli, saati ympäri.

Sinun pitäisi hakea apua.

Anoppisi ei jätä sinua rauhaan, mikäli poika on mukana.

Suosittelen juoksemaan tai ole valmis taka iskuun.

Nollalinja