Aikuisena äidin kaipuu

Kaipaan aivan mielettömästi äitiäni. Olen 30-vuotias nainen ja jo varhain pienenä lapsena koin, että en kuulu perheeseemme. Muistan, että hyvin nuoresta laskin vuosia milloin voin muuttaa pois kotoa.

En ollut ikinä vanhempieni mielestä hyvä missään ja kehuja ei tullut. Minulle saatettiin pitää mykkäkoulua enkä edes tiennyt miksi. Koulusta tultaessa jos huusin tervehdyksen minulle ei edes vastattu. Pelkäsin ja epäilin jatkuvasti, että teinkö jotain pahaa, kun minulle ei vastattu. Myös fyysinen väkivalta oli läsnä. Kulissit pidettiin visusti koossa.

Nyt itse äitinä olen alkanut kaipaamaan kovasti äitiäni. Hän on elossa ja olemme väleissä, mutta tietynlainen henkinen paine on edelleen läsnä. Olen menestynyt hyvin elämässäni, mutta äidinkaipuu on valtava. Minusta olisi ihanaa jos äitini kertoisi tytölleni jotain kivoja asioita lapsuudestani, mutta sellaista on turha toivoa. En itsekään tiedä millainen lapsi olin, tiellä ainakin olin.

Huomaan myös, että kaipaan vanhemmilta naisilta äärimmäisen paljon huomiota ja hyväksyntää. Koen olevani irrallaan, koska kummaltakaan vanhemmalta en ole ikinä saanut läheisyyttä ja jo lapsena tunsin että en saa vanhempiini yhteyttä.

Meinasin ostaa itselleni 30-vuotis lahjaksi terapiaan istuntoja 😄 Ärsyttää olla näin huomionkipeä, mutta minkäs teet.