Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Raskasmielinen teinipoika.
10.07.2018 |
Ketään ei näe, missään ei käy. Kavereita ei ole. Puhelimella ja koneella aamuyölle saakka. Meillä ei ole varaa tehdä mitään tänä kesänä, reissuja tms. En saa häntä kiinnostumaan mistään, mua ahdistaa ja huolettaa.
Kommentit (27)
Vierailija kirjoitti:
Missä asutte, suurin piirtein? Meillä sama tilanne. Netissä pelaa jonkun kanssa.
Oisko sun paikkakunnalla niitä mieskavereita? Siis jonkun yhdistyksen tai seurakunnan.
Ei hyväksy ajatusta mieskaverista, kokeilin ehdottaa kyllä. Onko teillä sellainen?
Asumme Turussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
21 jatkaa: ja poikani on nykyään se sosiaalisempi, ja käy aina joskus tämän hiljaisemman kaverinkin luona, vaikka eivät asu samalla paikkakunnalla enää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laita poika asioille esim. kauppaan, kioskille, tai jotain muuta tärkeää tai "tärkeää" asiaa toimittamaan. Käske leikata nurmikko (jos sellainen on) tai vastaavaa. Saa siinä samalla liikuntaa, päivänvaloa ja raitista ilmaa, jotka jo sinänsä piristävät, ja saa tuntea olevansa tärkeä perheen jäsen. Teini saattaa vaikuttaa vastahakoiselta, mutta voi olla salaa ihan mielissään voidessaan olla hyödyksi ja että äiti yleensä huomaa hänen olemassa olonsa. Liika hienotunteisuuskin ja "rauhaan jättäminen" voi olla huono juttu. Vaikea tietenkin sanoa, miten juuri sinun poikasi reagoisi, mutta kokeile sentään.
Ei helvetti, että mä vihasin ruohonleikkuuta teininä ja vihaan vieläkin. Kaikkea muuta kuin piristävää
No mut kaikki ei koe asioita samalla tavalla. Ja sitä paitsi, tunne se on vihakin. Parempi potutus kuin turtumus. Kuka muuten on keksinyt, että kaiken pitäisi olla aina hauskaa ja kivaa? Ihmisillä on myös velvollisuuksia ja hommia jotka on vain hoidettava, vaikkei niin hotsittaisikaan. Itse vihasin aikanaan marjastusta yli kaiken, pakko vain oli mennä joka vuosi niin kauan kuin hillaa/mustikkaa/puolukkaa riitti. En kasvanut siitä kieroon. Opin sietämään tylsyyttä. Mielestäni se on kenelle hyvänsä suositeltava taito, koska useimpien elämä ei ole eikä voikaan olla jatkuvaa ilotulitusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laita poika asioille esim. kauppaan, kioskille, tai jotain muuta tärkeää tai "tärkeää" asiaa toimittamaan. Käske leikata nurmikko (jos sellainen on) tai vastaavaa. Saa siinä samalla liikuntaa, päivänvaloa ja raitista ilmaa, jotka jo sinänsä piristävät, ja saa tuntea olevansa tärkeä perheen jäsen. Teini saattaa vaikuttaa vastahakoiselta, mutta voi olla salaa ihan mielissään voidessaan olla hyödyksi ja että äiti yleensä huomaa hänen olemassa olonsa. Liika hienotunteisuuskin ja "rauhaan jättäminen" voi olla huono juttu. Vaikea tietenkin sanoa, miten juuri sinun poikasi reagoisi, mutta kokeile sentään.
Ei helvetti, että mä vihasin ruohonleikkuuta teininä ja vihaan vieläkin. Kaikkea muuta kuin piristävää
No mut kaikki ei koe asioita samalla tavalla. Ja sitä paitsi, tunne se on vihakin. Parempi potutus kuin turtumus. Kuka muuten on keksinyt, että kaiken pitäisi olla aina hauskaa ja kivaa? Ihmisillä on myös velvollisuuksia ja hommia jotka on vain hoidettava, vaikkei niin hotsittaisikaan. Itse vihasin aikanaan marjastusta yli kaiken, pakko vain oli mennä joka vuosi niin kauan kuin hillaa/mustikkaa/puolukkaa riitti. En kasvanut siitä kieroon. Opin sietämään tylsyyttä. Mielestäni se on kenelle hyvänsä suositeltava taito, koska useimpien elämä ei ole eikä voikaan olla jatkuvaa ilotulitusta.
Enpä usko, että ap:n pojan elämä on muutenkaan ilotulitusta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä asutte, suurin piirtein? Meillä sama tilanne. Netissä pelaa jonkun kanssa.
Oisko sun paikkakunnalla niitä mieskavereita? Siis jonkun yhdistyksen tai seurakunnan.Ei hyväksy ajatusta mieskaverista, kokeilin ehdottaa kyllä. Onko teillä sellainen?
Asumme Turussa.
Ei ole ns. mieskaveria.
Ymmärrän, ettei poika halua, tuntuu varmaan nololta.
Onko sun pojalla joku jonka kanssa hän pelaa vai ihan yksin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laita poika asioille esim. kauppaan, kioskille, tai jotain muuta tärkeää tai "tärkeää" asiaa toimittamaan. Käske leikata nurmikko (jos sellainen on) tai vastaavaa. Saa siinä samalla liikuntaa, päivänvaloa ja raitista ilmaa, jotka jo sinänsä piristävät, ja saa tuntea olevansa tärkeä perheen jäsen. Teini saattaa vaikuttaa vastahakoiselta, mutta voi olla salaa ihan mielissään voidessaan olla hyödyksi ja että äiti yleensä huomaa hänen olemassa olonsa. Liika hienotunteisuuskin ja "rauhaan jättäminen" voi olla huono juttu. Vaikea tietenkin sanoa, miten juuri sinun poikasi reagoisi, mutta kokeile sentään.
Ei helvetti, että mä vihasin ruohonleikkuuta teininä ja vihaan vieläkin. Kaikkea muuta kuin piristävää
No mut kaikki ei koe asioita samalla tavalla. Ja sitä paitsi, tunne se on vihakin. Parempi potutus kuin turtumus. Kuka muuten on keksinyt, että kaiken pitäisi olla aina hauskaa ja kivaa? Ihmisillä on myös velvollisuuksia ja hommia jotka on vain hoidettava, vaikkei niin hotsittaisikaan. Itse vihasin aikanaan marjastusta yli kaiken, pakko vain oli mennä joka vuosi niin kauan kuin hillaa/mustikkaa/puolukkaa riitti. En kasvanut siitä kieroon. Opin sietämään tylsyyttä. Mielestäni se on kenelle hyvänsä suositeltava taito, koska useimpien elämä ei ole eikä voikaan olla jatkuvaa ilotulitusta.
Enpä usko, että ap:n pojan elämä on muutenkaan ilotulitusta
En minäkään, mutta ei siitä ole kyse. Vaan siitä, että oppii löytämään elämästä ilon aiheita. Toiminnan kautta, olkoon se sitten kivaa tai vähemmän kivaa, on todennäköisempää löytää jotain uutta kuin vain oleskelemalla, etenkin jos tuo oleskelu saa aikaan synkkiä ajatuksia. Se, että saa itsestään jotain irti, tuo iloa jo sinänsä. Se on parempaa iloa kuin jokin ulkoa saatu viihdytys, koska se lähtee omakohtaisesta kokemuksesta - minä teen, minä osaan, minä jaksan, minä pärjään.
Alue: Aihe vapaa
Jos ei ole kavereita, on turha patistaa mihinkään "ulos", kun kuitenkin joutuisi olemaan/menemään yksin.
Asutteko maalla vai kaupungissa? Olisiko mitään harrastusta esim. bändijutut tms. tai kalaan meno. Pakko vai rohkaista mielensä ja pyytää vaikka jotain hiljaisempaa tyyppiä mukaansa. Joku voisi ilahtua poikasi kutsusta. Hän ei varmaan ole ainoa yksinäinen.
Meidän pojalla oli ala-asteella vähän kavereita, ja niinpä viisas opettaja johdatti 2 yksinäistä poikaa yhteen, ja yhä he ovat kavereita, vaikka ovat eri ikäisiä ja erilaise koulut läyneet.