Pinnan alla ahdistaa

Ollaan 30+ pariskunta, yhdessä 3 vuotta. Arki on ihan mukavaa, kummallakin on omia juttuja ja yhdessä katsellaan sarjoja, tehdään ruokaa ym. Mieheni on passiivisempi luonne ja tarvitsee paljon aikaa että saa olla itsekseen. Hän pelailee, katselee YouTube-videoita ym. Minulle tämä on ihan ok, pystyn keksimään omaakin tekemistä.

Juhlapyhät ja lomat vietämme tiiviisti miehen vanhempien kanssa. Heillä on iso talo maaseudulla ja siellä on mukava touhuta. Tosin sielläkin mies makaa sohvalla puhelin kourassa. Minä teen sielläkin omia juttuja, juttelen kaikkea miehen isän kanssa ja äidin kanssa keksimme kasvimaaprojekteja ja käymme teatterissa.

Oma perheeni on hajanaisempi. Äitini kuoli kun olin 18v. Nuorempi siskoni asuu ulkomailla ja elää omaa elämäänsä. Isäni ja vanhempi veljeni ovat minulle hyvin rakkaat ja koen jatkuvasti huonoa omaatuntoa, kun en vietä aikaani heidän kanssaan. Ongelma tässä on mieheni. Hän ei halua joutua pois mukavuusalueeltaan ja jos haluan tavata perhettäni, joudun yleensä menemään yksin. Viimeksi kävimme yhdessä isäni luona yli vuosi sitten, silloinkin mies seurasi puhelimellaan urheilua eikä osallistunut keskusteluun. Isäni on todella mukava, aina hyvin ystävällinen kaikille ja kiinnostunut meidän elämästä.

Miestäni ei voi oikein kuvailla sosiaalisesti rajoittuneeksikaan: kavereita hänellä on ja työelämässä ilmeisesti aivan toisenlainen. Hän on aina ollut tuollainen suhteemme aikana, joten mikään masennus ei voi olla kyseessä. Jos yritän puhua asiasta, hän menee vaikeaksi ja sanoo, että syyllistän.

Huomaan että itse alan vaan olla aika kypsä siihen minkälainen toinen on. Miehen vanhemmat ovat todella ihanat mutta olisi mukavaa että joskus oltaisiin minunkin perheeni kanssa. Toisen käytös viestii, että minä en ole tärkeä hänelle ja se saa minut epävarmaksi. Näennäisesti hyvä suhde mutta pinnan alla minulla on välillä todella huono olla ja en tiedä mitä pitäisi tehdä. Joskus vaan unelmoin, että voi kun olisi sellainen puoliso, jonka kanssa voisi keskustella, tehdä asioita yhdessä ja joka olisi kiinnostunut minunkin asioistani.

Juuh. Pikku avautuminen vaan. Kiitos jos joku jaksoi lukea.