15-vuotiaana koulussa kirjoittamani tarina.

"Olipa kerran Teemu, Pekka ja Ville. Eräänä päivänä äiti ja isä kertoivat, että seuraavana päivänä lähdettäisiin Afrikkaan viidakkoon tutkimusmatkalle. Pojat olivat innoissaan, he pakkasivat jokainen salaa norsupyssyn mukaan ampuakseen norsun ruoaksi. Mutta sitten perillä Afrikassa he huomasivat, että siellä ei ollut yhtään norsua, oli vain viidakko täynnä apinoita ja yksi niistä heitti Pekkaa kookoksella päähän ja Pekka kuoli. Sitten yöllä kun vanhemmat nukkuivat Villen ja Teemun kanssa teltassa, niin ulkoa kuului kamalaa meteliä ja siellä joukko alkuasukas hottentotteja paistoi Pekkaa nuotiolla. "Voi ei, antakaa lapseni olla rauhassa ja laittakaa hänet takaisin hautaan", huusi äiti. Mutta ne alkuasukkaat eivät ymmärtäneet suomen kieltä vaan ottivat äidin vangiksi ja veivät hänet metsään omaan kyläänsä. Isä, Teemu ja Ville harhailivat viidakossa ainakin 15 tai sata miljoonaa vuotta ja kun he lopulta löysivät sen hottentottikylän niin siellä jo juoksenteli paljon pieniä lapsia jotka olivat puoliksi valkoihoisia ja puoliksi mustia kuin musta noki. Ja poikien äiti roikkui keskellä kylää paalussa ja oli taas raskaana, hän oli joutunut synnyttämään jo 134 vauvaa kylään. Ja häneltä näkyi tissit ja niistä valui koko ajan maitoa. Sitten hottentottiheimon johtaja söi koko perheen ja se oli sen pituinen se".

Jostain syystä kun opettaja luki tuon tarinan, niin vielä samana päivän minut haettiin ambulanssilla semmoiseen paikkaan missä minä asun yhä pehmustetussa huoneessa paitsi joskus minä pääsen tietokoneelle kun olen kiltti poika. Nyt hoitaja meni kahville ja jätti minut ihan yksin tänne mutta en voi karata kun minut on sidottu kiinni tähän tuoliin enkä osaa enää kävellä kun olen maannut vain lattioilla vuodesta 1968.