Exän viha
Seurustelen miehen kanssa, jolla lapsia edellisestä liitosta. Erosta on aikaa kaksi vuotta ja lapset ovat miehellä 2vkoa/kk. Olen tullut lasten kanssa oikein hyvin toimeen ja tiedän paikkani eli en yritä olla äiti tai muukaan huoltaja ollessamme koolla kaikki.
Miehen exä on alkanut olla vihamielinen, koska mies löytänyt uuden suhteen ja lapsetkin voivat hyvin. On alkanut kiristää ja uhkailla miestä, ettei saa tavata lapsiaan. Uhkaa myös tehdä itselleen jotain .
Ilmeisesti kaikki oli hyvin tai ainakin paremmin exän mielestä, kun mies oli yksin.
Yritän pitää linjaa, ettei asia minulle kuulu, on heidän tehtävä sopia asiansa. Mutta sattuu minuunkin miehen kärsimys, sillä lapset ovat hänelle ykkössijalla, kuten kuuluukin.
Miten olette toimineet tai toimisitte tässä tilanteessa?
Kommentit (20)
Vierailija kirjoitti:
Mun mies sai exältään häirintäviestejä ja soittoja. Jossain kohtaa sovittiin, että hän ei sekoita niihin minua. Hän blokkasi exän ja talletti vanhat viestit poliisia varten.
Ne siitä laantuivat kun hän ei reagoinut. Kysyn pari kertaa vuodessa, vieläkö niitä tulee, ei ole nyt tullut pariin vuoteen.Ex-miehen ex ei antanut minun tulla tontilleen hakemaan lapsia. Jäin siis kyydistä ja odotin että mies hakee.
En siis ollut syy kumpaankaan eroon.
En.koe tarvetta olla tuollainen exän nyxälke, kun hakevat lastamme.
Tuo on hyvä tapa eli olla reagoimatta. Jos ja kun exät jää roikkumaan, paljastavat oman tyhmyytensä. Tuttavani on katkera miehelleen vielä vuosien jälkeen, vaikka itse on hyvässä avioliitossa nykyään. Viha pitäisi osata käsitellä pois, koska sillä vaan murentaa itsensä ja suhteet lähipiiriin.
Itselläni miehenä kokemusta samasta asiasta. Ex-vaimo halusi itse erota. No sitten erottiin ja kaikki meni hyvin lasten tapaamisten ja muiden käytännön asioiden suhteen.
Kunnes löysin uuden naisystävän. Tämän jälkeen exän kanssa kaikki on ollut yhtä helvettiä. Hän yrittää hankaloittaa lasten tapaamista, mustamaalaa minua lapsille ja uhkailee huoltajuuden menetyksellä. Olen ihmetellyt asiaa, koska hän itse halusi eroa ja oli myös kehunut yhteisille tutuille, miten ihanaa olla taas sinkku ja vapaa.
Kuulin kuitenkin, että exä oli kännissä tilittänyt, että minulla on nyt sitten hyvännäköinen ja paljon häntä nuorempi naisystävä. Exä siis ilmeisesti oletti, että pysyn sinkkuna ja rukoilen vain häntä takaisin ja samaan aikaan hän saa viettää villiä sinkkuelämää. Katkeruutta siis.
Oikea tapa on olla välittämättä exän kiukuttelusta, vaikka se välillä vituttaakin rankasti. Uskon, että exän katkeruus menee ohi tai ainakin vähenee ajan myötä. Viimeisenä keinona on hoitaa asia yhteistyössä sosiaaliviranomaisten kanssa.
Tuo naisen käytös voi olla myös keino vetää mies takaisin elämäänsä. Kilpailuasetelma ja lapset ovat hyvä keino kiristää miestä entiseen elämään. Jos on tossukkamies, niin saattaa hyvinkin alistua vahvan exän oikkuihin, sillä niihin on oppinut suhtatumaan omalla tavallaan. Jos nainen osaa vedota miehen tunteisiin sopivilla koukeroilla eli uhkaa ja kiristää, pääsee mies helpomalla menemällä takaisin tuttuun kuvioon. Syyllisyyttä kantava mies uhrautuu exän edessä.
Miehen exä ei ole hyväksynyt meidän suhdetta, joka kestänyt pari vuotta. Heidän erosta useampi vuosi.
Kiukuttelu johtunee siitä, kun uuden suhteen löydettyään mies lakkasi palvelemasta vaativaa exäänsä ja tekemästä kaikkea mitä hän keksi pyytää. Lapsiaan ei hylännyt.
Exä roikkuu nyt jossain terapioissa ja keksinyt että eron takia lapsillakin on jos mitä traumoja, ja niitäkin nyt kiikutellaan sitten terapioissa ja sossupalavereissa. Exä itse on traumansa lapsiin istuttanut, mustamaalasi miehen täysin ja syyttänyt häntä kaikesta.
Hankaloittaa tapaamisia mutta toisaalta vaatii niitä aina kun itselleen pitäisi vapaata saada. Rahaa tarvitsee kokoajan milloin mihinkin. Päivittäin huokailee miten raskasta on ja mies ei osaa mitään oikein eikä tee mitään, samalla kieltää tekemästä.
Mies ei lapsia enää edes ota meille kun exä puuttuu joka asiaan ja pelkää että kaikki mitä tekee/tehdään on väärin. Pelkää sitä pirttihirmua niin paljon että etääntynyt lapsistaankin. Exä on vaan niin hyvä ja kova puhua pälpättämään että asiat kääntyneet toisinpäin.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni miehenä kokemusta samasta asiasta. Ex-vaimo halusi itse erota. No sitten erottiin ja kaikki meni hyvin lasten tapaamisten ja muiden käytännön asioiden suhteen.
Kunnes löysin uuden naisystävän. Tämän jälkeen exän kanssa kaikki on ollut yhtä helvettiä. Hän yrittää hankaloittaa lasten tapaamista, mustamaalaa minua lapsille ja uhkailee huoltajuuden menetyksellä. Olen ihmetellyt asiaa, koska hän itse halusi eroa ja oli myös kehunut yhteisille tutuille, miten ihanaa olla taas sinkku ja vapaa.
Kuulin kuitenkin, että exä oli kännissä tilittänyt, että minulla on nyt sitten hyvännäköinen ja paljon häntä nuorempi naisystävä. Exä siis ilmeisesti oletti, että pysyn sinkkuna ja rukoilen vain häntä takaisin ja samaan aikaan hän saa viettää villiä sinkkuelämää. Katkeruutta siis.
Oikea tapa on olla välittämättä exän kiukuttelusta, vaikka se välillä vituttaakin rankasti. Uskon, että exän katkeruus menee ohi tai ainakin vähenee ajan myötä. Viimeisenä keinona on hoitaa asia yhteistyössä sosiaaliviranomaisten kanssa.
Kiitos vastauksestasi. Kuvio tuntuu kovin tutulta eli exä haluaa miehen takaisin vetoamalla ties mihin ja millä tavoilla vain. Millä tavalla naisystäväsi suhtautui tilanteeseen ja vaikuttiko miten teidän väleihinne?
ap
Täälläkin palstalla on käsitelty ainakin "miljoonaan" kertaan sitä, miten exät vaikeuttavat uusperheiden elämää huomattavasti.
Valitettavaa lasten kannalta. Kateus on kamala tauti.
Miten joillakin onnistuu erota fiksusti ja vielä kyetään toimimaan yhdessä eron jälkeen ja saadaan lapsetkin voimaan hyvin ja exätkin mahtuu sukujuhliin?
Onko noissa hankalissa tapauksissa yleensä ollut liian kiltti mies, joka pitänyt naisen tyytyväisenä ja unohtanut omat tarpeensa. Minkälainen nainen alkaa kiristää lapsilla saaden lastenkin olon huonoksi?
Vierailija kirjoitti:
Kuulin kuitenkin, että exä oli kännissä tilittänyt, että minulla on nyt sitten hyvännäköinen ja paljon häntä nuorempi naisystävä. Exä siis ilmeisesti oletti, että pysyn sinkkuna ja rukoilen vain häntä takaisin ja samaan aikaan hän saa viettää villiä sinkkuelämää. Katkeruutta siis.
Ketkeruutta voi olla, tai kateutta, mitä lie, mutta ehkä siitä syystä, että sinä sait nuoremman ja kauniimman, se ottaa itsetunnon päälle monelle. En usko, että hän olisi sinun toivonut rukoilevan häntä takaisin, taitaa olla vain omaa toivetta ajatella näin :) Sitä se on suuntaan jos toiseenkin.
Toivoisin kaikille eronneille, etteivät jäisi/alkaisi katkeriksi, vaan osaisivat olla fiksuja, etenkin lasten vuoksi, mutta myös itsensä vuoksi. Hyvää kesää kaikille!
Tällä palstalla on kummallisen paljon nyxiä, jotka raportoivat uskomattoman hulluista existä. Minusta tuntuu usein, että näillä nyxillä on jostakin kumman syystä itsellään tarve mustamaalata ex.
Kiitos vastauksestasi. Kuvio tuntuu kovin tutulta eli exä haluaa miehen takaisin vetoamalla ties mihin ja millä tavoilla vain. Millä tavalla naisystäväsi suhtautui tilanteeseen ja vaikuttiko miten teidän väleihinne?
ap[/quote]
Naisystäväni on onneksi järkevä tyyppi, eikä tämä ole vaikuttanut väleihimme. Pikemminkin yhdessä naureskellaan exän lapsellisille tempuille. Eniten harmittaa se, miten asia vaikuttaa lapsiin, mutta asiat ovat nyt näin.
Nr. 4
Ei mies saa olla onnellinen kenenkään toisen kanssa. Jos lapsetkin tykkäävät miehen uudesta naisesta, on katastrofi valmiina.
Viesti 13: tämä on valitettavasti usein niin totta.
Vierailija kirjoitti:
Tällä palstalla on kummallisen paljon nyxiä, jotka raportoivat uskomattoman hulluista existä. Minusta tuntuu usein, että näillä nyxillä on jostakin kumman syystä itsellään tarve mustamaalata ex.
Meillä oli niin, että alusta alkaen puhuimme avoimesti existämme ja olimme vapaita tavatessamme. Kerroimme myös omista osuuksistamme avioliiton kulkuun ja kariutumiseen. Mies ei puhunut pahaan sävyyn exästään, sanoi kyllä, että luonne voi olla vaikea ajoittain ja ryöppyä saattaa ilmetä.
Ja tulihan sitä; haukkumapuhelua miehelle, itsemurhalla uhkailua, lasten tapaamisen vaikeuttamista. Koska takana pitkä liitto, osasi nainen haavoittaa miestä kunnolla. Mies oli se, joka oli tottunut pönkittämään naista ja tasaamaan tämän kiukut.
Piti tehdä päätös, että naisen meuhkaamiseen ei reagoida. Tekstiviestit tallennetaan ja näytetään viranomaiselle. Naisessa ei omasta mielestään ole vikaa ja hänen kiukut oli aina salattu. Kun tuli tietoon, että asiat menee eteen päin, muuttui käytös.
Exillä ei ole mitään oikeutta pilata toisten elämää ja omakin elämä sujuu paremmmin ilman katkeruuksia.

Olen ex, jolla ei ole mitään kontaktia miehen nykyiseen. Eron aikana esimurrosikäinen kuopus sekosi totaalisesti erosta. On ollut rajua oireilua ja apua on pyydetty ja saatu. Usein, kun otan exään yheyttä puhuakseni kuopuksen asioista, ex syyttää minua katkeraksi. En enää halua ratkoa ongelmia hänen kanssaan, koska en jaksa kuunnella katkeruus-länkytystä. Että kenen päässä se katkeruus on?
Meillä on tuollaista jatkunut 13-vuotta. Ex on kai kateellinen, riehuu miehen koulutuksista, lomamatkoista ja uudesta perheestä.
Hänelläkin oma perhe, mutta meidän asiat vain kiinnostaa enemmän.
Suhde täytyy pitää niin hyvänä, ettei exät pääse sotkemaan. Katkeruus on kamala tauti.
Vierailija kirjoitti:
Miten joillakin onnistuu erota fiksusti ja vielä kyetään toimimaan yhdessä eron jälkeen ja saadaan lapsetkin voimaan hyvin ja exätkin mahtuu sukujuhliin?
Onko noissa hankalissa tapauksissa yleensä ollut liian kiltti mies, joka pitänyt naisen tyytyväisenä ja unohtanut omat tarpeensa. Minkälainen nainen alkaa kiristää lapsilla saaden lastenkin olon huonoksi?
Kaverini jolla on aivan kamala exä on tätä usein kysynyt. Hänen exänsä vahtii kenen kansaa kaveri viettää aikaa ja kiristää lapsella. Vaatii myös vaihtamaan työpaikkaa. Minä ja exäni tulemme hyvin toimeen, köumne juuri niissä sukujuhlissa ja exä kahvittelee nykyisenikin kansaa välillä.
Suurimpina eroina näen heti alkuun miten ero meni. Me erosimme suurimmaksi osaksi sovussa kun kaveri sai exänsä kanssa aikaan sodan.
Vaikka me riitelemme emme myöhemmin kaiva esiin jokaista pikkujuttua kuten kaveri exänsä kanssa. He ovat ajautuneet jatkuvaan riitelyyn. En nyt syyttele heitä, se on vain tilanne jota kumpikaan ei pysty ratkaisemaan yksin ja yhdessä eivät osaa.
Nämä nyt vain kaksi erillaista tapausta joita voin vertailla. Ihmistä joka kiristää lapsella tai muuten käyttää vallan välineenä en pysty pitämään terveenä tai vähintääkin sellainen on hyvin itsekäs kun asettaa omat halunsa lapsen hyvinvoinnin edelle.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on tuollaista jatkunut 13-vuotta. Ex on kai kateellinen, riehuu miehen koulutuksista, lomamatkoista ja uudesta perheestä.
Hänelläkin oma perhe, mutta meidän asiat vain kiinnostaa enemmän.
Sama juttu. Vuosia takana, yhteisen lapsen takia muutamia vielä edessä. Sen jälkeen pyydän poistamaan numeron ja jos ei mene jakeluun, hommaan lähestymiskiellon.
Mun mies sai exältään häirintäviestejä ja soittoja. Jossain kohtaa sovittiin, että hän ei sekoita niihin minua. Hän blokkasi exän ja talletti vanhat viestit poliisia varten.
Ne siitä laantuivat kun hän ei reagoinut. Kysyn pari kertaa vuodessa, vieläkö niitä tulee, ei ole nyt tullut pariin vuoteen.
Ex-miehen ex ei antanut minun tulla tontilleen hakemaan lapsia. Jäin siis kyydistä ja odotin että mies hakee.
En siis ollut syy kumpaankaan eroon.
En.koe tarvetta olla tuollainen exän nyxälke, kun hakevat lastamme.