Kylässä oli kerrottu 4v tytölleni että syömänsä pihvi on tehty porsaasta ja lehmästä, nyt tyttö ei enää suostu syömään lihaa
Jo valmiiksi nirso lapsi että kiitos tästä nyt sitten. Ei halua syödä söpöjä possuja ja lehmiä. Minkä ikäinen on mielestänne valmis kuulemaan tuollaista?
Kommentit (49)
En minäkään syö lihaa samaisesta syystä ja olen aikuinen. Koen vastenmieliseksi ajatuksen, että lehmä, possu tai lammas on minun mahassani.
Petoeläin ei koe tunnontuskia kun syö ihmisen tai muun eläimen. Vain sellaiset joilla on varaa nirsoilla leikkivät jotain muka parempaa ihmistä syömisillään. Omille lapsille olen pitänyt sen linjan että maista ensin ja sitten vasta sanot tykkäätkö vai et. Jännä huomata miten kasvaessa niillä maku muuttuu. Eivät pahemmin nirsoile ja tietävät kyllä että eläimiä tapetaan ruuaksi.
Meillä on maatila ja tämä sattui vuonna pipo ja nakki, lasten ollessa pieniä. Ostettiin naapurin lampurilta lampaan ruho pääsiäiseksi ja se piti sitten leikata paloiksi. Aikamme mietittyämme päädyimme, että pilkomme sen ulkona pöydällä, etteivät lapset näe. Tehtiin homma ja lihat pakkaseen.
Meni viikkoja ja nuorimmaisella oli neuvola. Otin vanhimmaisetkin mukaan ja siellä sitten neuvolan täti kysyi, että mitäs nämä syövät perunoitten kanssa. Koiraa, hihkaisi vanhimmainen. Olivat sittenkin nähneet sen lampaan ruhon ja tuumanneet, että sen on pakko olla koira, kun on niin pieni.
Että turhaa työtä piilottelulla ja parempi olisi ollut kertoa totuus. Meni hyvä tovi, kun sain kerrottua neuvolassa, mistä oli kyse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen maatilalta kotoisin ja alle kouluikäisestä lähtien olin katsomassa vasikan teurastusta.
Tätä olen aina ihmetettyt. Miten voi olla vieressä katsomassa, kun toiselta, elävältä olennolta, viedään elämä? Itse en ikinä voinut. Sen siaan päätin jo pienenä, etten ikinä voisi alkaa maatalon emännäksi, koska en halua osallistua tuohon tappoketjuun.
Pihvi voi olla kasvista.
Ylläri pylläri: eläimet tappavat ja syövät toisia eläimiä ja kasveja
YLLÄRI!!!
madot syö sut kun kuolet! nyt vedä matoburgerit kostoksi
Uuden ajan lapsi, joka tulee muuttamaan maailmaa. Netissä näitä videoita on paljon. Lapset opettavat vanhempiaan.
Kyllä tuon iläisen pitäisi jo tietää, että pihvit ja muu liha tulee elävästä eläimestä. Jossain tynnyrissäkö olet lastasi pitänyt?
Onpa fiksu lapsi. Ei eläimet ole ruokaa, ne on ihan omia yksilöitään ja niillä on oikeus elää. Sairasta syödä eläinten lihaksia ja juoda niiden äidinmaitoa, joka on tarkoitettu niiden vauvoille.
Moni aikuinenkaan ei tiedä eläintuotannosta juuri mitään. Kuvitellaan, että ollaan eettisiä, kun ostetaan luomukananmunia ja juodaan luomumaitoa. Ihan samalla tavalla luomussa riistetään, kidutetaan ja tapetaan eläimiä. Ei tulla ajatelleeksi, miten lehmä sitä maitoa tuottaa jatkuvasti tai mihin ne poikatiput laitetaan jne.
Milleniaalit lopettaa lihansyönnin vähitellen maailmasta. Ihanaa!

Militanttivegaanit vi...un täältä, kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen maatilalta kotoisin ja alle kouluikäisestä lähtien olin katsomassa vasikan teurastusta.
Tätä olen aina ihmetettyt. Miten voi olla vieressä katsomassa, kun toiselta, elävältä olennolta, viedään elämä? Itse en ikinä voinut. Sen siaan päätin jo pienenä, etten ikinä voisi alkaa maatalon emännäksi, koska en halua osallistua tuohon tappoketjuun.
Pihvi voi olla kasvista.
Sienet ja kasvitkin ovat eläviä.
Vierailija kirjoitti:
Just 4 vuotias ei mieti moraalia. Oletteko oikeasti vanhempia?
Tulee aika paljon myöhemmin tuo itsenäinen ajattelu moraalikysymyksistä kuin 4 v:nä ja ei ei kaikki todellakaan ole näistä vanhempia kun eivät edes sitä ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
No tee sille papupihvi tai linssipihvi tai kikhernepihvi. Netti täynnä herkullisia reseptejä. Mikä siinä on niin kamalaa, että ei halua syödä eläimiä?
Eihän tämä ole mikään ratkaisu, pikemminkin annat mieluummin periksi kuin koitat ratkoa varsinaisen ongelman.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen maatilalta kotoisin ja alle kouluikäisestä lähtien olin katsomassa vasikan teurastusta.
Tätä olen aina ihmetettyt. Miten voi olla vieressä katsomassa, kun toiselta, elävältä olennolta, viedään elämä? Itse en ikinä voinut. Sen siaan päätin jo pienenä, etten ikinä voisi alkaa maatalon emännäksi, koska en halua osallistua tuohon tappoketjuun.
Pihvi voi olla kasvista.
Sienet ja kasvitkin ovat eläviä.
Niin ovat. Nythän on tutkittu, että kasveilla on tunteet ja että ne tuntevat kipua. Kohta vegaanit eivät voi syödä enää mitään, vaan joutuvat elämään transsendenttisellä rakkaudella ja universumin energialla. Oi voi.
Vierailija kirjoitti:
Onpa fiksu lapsi. Ei eläimet ole ruokaa, ne on ihan omia yksilöitään ja niillä on oikeus elää. Sairasta syödä eläinten lihaksia ja juoda niiden äidinmaitoa, joka on tarkoitettu niiden vauvoille.
Moni aikuinenkaan ei tiedä eläintuotannosta juuri mitään. Kuvitellaan, että ollaan eettisiä, kun ostetaan luomukananmunia ja juodaan luomumaitoa. Ihan samalla tavalla luomussa riistetään, kidutetaan ja tapetaan eläimiä. Ei tulla ajatelleeksi, miten lehmä sitä maitoa tuottaa jatkuvasti tai mihin ne poikatiput laitetaan jne.
Milleniaalit lopettaa lihansyönnin vähitellen maailmasta. Ihanaa!
Ihminen ei ole luonnostaan puhdas kasvissyöjä. Jos olisi, tasapainoisen terveellisen ruokavalion saisi koottua paikallisista kasviksista ilman kaukomailta tuotuja erikoisuuksia, kuten vaikkapa soija tai purkista napsittavia ravintolisiä. Oikeat kasvissyöjät, joita luonto on täynnä, pystyvät elämään pelkästään paikallisilla kasviksilla. Koska tuo ei onnistu ihmisiltä, ruokavalioon tarvitaan täydennykseksi pieni määrä lihaa, kalaa tai muuta vastaavaa. Määrän ei tarvitse olla iso.
Aivan toinen juttu on sitten se, että nykyihmiset syövät liikaa lihaa etenkin länsimaissa, mutta myös muualla. Ruokavalio voisi hyvin olla paljon nykyistä kasvispainotteisempi. Voisi hyvinkin riittää, että lihaa tai kalaa (tai vaikka hyönteisiä) on lautasella kerran pari viikossa ja silloinkin vain pieni määrä.
Lihan syöminen ei ole millään lailla epäeettistä, vaikka lihan tuotanto voi sitä ollakin, jos eläinten hyvinvoinnista ei välitetä. Jos lammas, nauta, sika, kana tai vaikkapa kani on kasvatettu hyvissä oloissa ja teurastettu nopeasti ja kivuttomasti, ei ole mitään puhua epäeettisyydestä.
neon kasvatettu juuri sitä varten, eli toteuttavat olemassaolonsa, luonnossa villinä saavat pysyä vapaana minun puolesta kunhan pysyvät omissa oloissaan eikä hyöki päälle
jos taas kaikki immeiset söisi vihreetä niin sitten itkettäisiin kuinka aina on kaikki vihree loppunu, jos niitä ei olis tarkotettu syötäviksi niin neolisi luonto muokannut paskan makuisiksi tai myrkylliseksi, niinkuin joidenkin kohdalla on tehnyt, esim myrkkykasvit tai myrkky kalat jne
nythän on tietääkseni jo teollisesti saatu lihaa kasvatettua labroissa, mutta ei vieläole ihan valmis massatuotannolle
m85 kirjoitti:

Jos kaikki söisivät "pelkkää vihreetä", niin saisimme ruokittua moninkertaisesti kaikki maapallon asukkaat. Karjankasvatus vie tajuttoman paljon lääniä, puhumattakaan karjalle kasvatetusta rehusta vielä erikseen, ja jos kaikki tämä valjastettaisiin suoraan kasvisten viljelyyn, ei todellakaan itkettäisi että vihreät ovat loppuneet. Se vihreäkin kasvaa huomattavasti nopeammin kuin esim. nauta, joten naudan elinikänä ja sen vaatimalla tilalla saisi kasvatettua vaikka kuinka monta satoa.
"FAO:n arvion mukaan vuoteen 2050 mennessä maapallon väkiluku tulee olemaan 9,1 miljardia ihmistä. Väestönkasvun sekä erityisesti kehitysmaiden talouskasvun ohella myös kotieläintuotannon odotetaan kaksinkertaistuvan. Tällaisessa väestönkasvun tahdissa eläintuotteille perustuva ruokavalio on kestämätön. Suurimmat lihantuotannon ongelmat liittyvät maan ja veden käyttöön, sekä tuotantoeläinten jätteiden ja rehulannoitteiden ravinne- ja kasvihuonekaasupäästöihin.
Maatalouden käytössä on tällä hetkellä noin 5 miljardia hehtaaria maa-alueita, ja näistä lähes ¾ (3,2 miljardia hehtaaria) on pysyvästi laidun- ja rehukäytössä. Myös Suomen pelloista 80 % on valjastettuna rehuntuotantoon. Suuressa osassa maapallon viljelyalasta tuotetaan proteiinipitoista soijaa, josta 90 % syötetään tuotantoeläimille rehuna.
Suurille yhtenäisille peltoaloille keskitetty monokulttuuri vähentää vuorovaikuttavien kasvi- ja eläinlajien elinympäristöjä. Laidunnus poistaa kasvikerrosta, joka suojaa maan pintaa eroosiolta. Tämä puolestaan edesauttaa ravinteiden valumista vesistöihin rehevöittämään. Metsien raivaaminen laidunalueiksi tai rehuntuotantoon tuhoaa maapallolle välttämättömän arvokkaita hiilinieluja, trooppisten sademetsien alueilla myös suuria turvealueita. Ruohoalueiden laidunnus puolestaan estää nurmea kasvamasta siemenvaiheeseen, jolloin uusiutumisen puutteessa nurmialueita autioituu.
Maatalouden vedenkäytön osuus on 70 % ihmiskunnan makean veden käytöstä: tästä eläimille tuotettavan rehun kastelu vie ylivoimaisesti suurimman osan. Kasvintuotannossa vedenkäyttö on keskimäärin 1000-5000 l/kg kuiva-ainetta. Yhden lihakilon tuottamiseen puolestaan kuluu noin 15 000 litraa vettä."
Yhden lihakilon tuottamiseen tarvitaan noin kymmenen kiloa kasvisrehua.
Syntymä vegaani. Hatunnosto fiksulle mukulalle
Työskentelin päiväkodissa 3-5 vuotiaiden ryhmässä ja kyllä meillä kerrottiin aina kaikille ikään katsomatta, mitä ruokaa on ja mikä pihvi siinä on. Mitä olisi pitänyt vastata kun lapset kysyvät pihvistä että "mitä lihaa tämä on?" tai miksi Liisa ei syö juuri tätä lihaa (moni ei syö esim. possua uskonnollisista syistä). Helppoa oli selittää, että "Tämä on possua ja Liisan perheessä ei ole tapana syödä sitä". Kenelläkään ei ollut mitään ongelmaa kun asioista puhuttiin avoimesti.
Meillä 3 vuotias ei halua syödä lihaa samasta syystä. En koe että voisin tehdä valinnan lapsen puolesta ja huijata syömään lihaa.
Miksi et ole aiemmin kertonut. Sitten vaan alat perusteella miksi lihan syöminen on hyväksi...
Niinpä. Jos on itse ruoan kasvattanut, teurastanut/korjannut sadon, säilönyt ja valmistanut niin kyllä sitä arvostaa. Ei tee mieli heittää murustakaan biojäteastiaan.