Lue keskustelun säännöt.
Kun talossa on kaksi mieleltään sairasta....?
03.07.2018 |
Miten olette selättäneet ongelmat, vai onko oma jaksaminen ja toisen jaksaminen loppunut suhteessa toisen sairauden pahetessa?
Olemme tuore pariskunta, rakastuminen ja yhteiset tulevaisuudensuunnitelmat tulivat salaman nopeasti.
itselläni kaksisuuntainen mielialahäiriö , epävakaa persoonallisuushäiriö päällimäiset diagnoosit ja miehellä kaksisuuntainen mielialahäiriö ja määrittämätön persoonallisuushäiriö. Piirteitä epäsosiaalisesta persoonallisuushäiriöstä
Miehen masennus on sisäänpäin kääntynyttä ja vetäytyvää, itsellä maaniset oireet korostuneet.
Taasapainotamme toisiamme mutta pelkään, että sairastumme jossain vaiheesssa samaan aikaan maniaan ja korttipakka romahtaa, jos toinen tai molemmat joutuu sairaalaan. Lääkitys on molemmilla kunnossa tällähetkellä, mutta onko tuhoontuomittua kaksi päästään sairastunutta joilla on vielä suurehko ikäero? Itse en halua näin uskoa mutta onko kokemusta tästä? hyvää vai huonoa, ja miten tukea toista kun oma jaksaminenkaan ei riitä välillä, ja on kovin vaihtelevaa, millaisia asioita pidätte tärkeinä suhteessa? mistä saatte voimaa ja jaksatte eteenpäin kun on hankala tilanne?
Anteeks sekava kirjoitus, ei ole oikeen ketään kelle puhua, terapeuttikaan vastannu puhelimeen.
Kommentit (5)
Tämä on varmaan osa uutta gigy-suunnitelmaa, että sairaat hoitavat toisiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osaatte ainakin asettautua toistenne asemaan, eli mikäli henkilökemiat muuten toimivat, kahden mieleltään epävakaan ihmisen suhde voi toimia mielestäni paremmin kuin ns. terveen ja oman sairautensa tunnistaneen suhde.
Hieman samantyyppisistä oireista kärsivänä pariskuntana tulemme erittäin hyvin toimeen keskenämme, sillä ymmärrämme miten toinen kokee asiat ja tajuamme mikä toistemme käyttäytymisessä johtuu mielen ongelmista, masennuksesta, läheisriippuvuudesta tms., emmekä pahoita mieltämme sairauden mukanaan tuomilta ongelmilta.
Terveen on paljon vaikeampaa hyväksyä sairaan kumppaninsa vetäytymistä sosiaalisuudesta tai masennuksen mukanaan tuomasta "itsekkyydestä".
Olemme myös huomanneet vuosien saatossa kuinka olemme parantaneet toisiamme sosiaalisista peloista, läheisriippuuvuudesta ja ennenkaikkea kahden masentuneen yhteinen matka on poistanut masennuksemme paremmin kuin yksikään lääke tai terapia.
Eipä tuossa mitään häviä jos kokeilette yhdessä elämistä ja ellei se suju palaatte takaisin vanhoihin kuvioihin :-)
Mitä piirteitä epäsosiaalisesta persoonallisuushäiriöstä hänellä on?
Onko teillä kummallakaan lapsia mukana kuvioissa? Jos on, en lähtisi touhuun. Varsinkaan, jos lapset asuvat teillä. Jos taas ei lapsia, niin miksei yrittäisi? Tunnistat varmasti sekä manian oireet että masennuksen oireet ja otat mahdollisimman nopeasti aina niiden ilmaannuttua yhteyttä lääkäriin. Tällöin lääkitystäsi muutetaan taas sopivammaksi, eikö niin? Raskastahan se varmasti ajoittain on ja vaatii ponnisteluja mutta sitähän se elämä on. En usko toisaalta, että ns. terve ihminen myöskään on täydellinen kumppani biposta kärsivälle...