Hengästyvätkö muut 10 minuuttia juostuaan?
Kommentit (8)
30 sekuntia riittää hengästymiseen meikäläisellä
Ei, sillä jotkut hengästyvät jo muutaman juoksuaskeleen jälkeen, eivätkä läheskään kaikki edes jaksa juosta 10 minuuttia. Sitähän sä kysyit.
No mä en edes jaksa hölkätä, saati juosta, 10 minuuttia. Vaikka lenkkeilen ja yritän kasvattaa kuntoa. En tajua, miten voi olla niin vaikeaa.
Pelkkä ajatus juoksemisesta hengästyttää. Jos ei sinne pääse taksilla niin antaa olla.
Syytä olisi. Tai jos ei hengästy, kannattaa alkaa oikeasti juosta.
Kun alotin hölkkäämisen jaksoin just ja just juosta 5 min ja olin aivan hiestä märkä ja tulipunainen.
Viikon verran vaan sitkeäati jatkoin joka päivä ja kas kummaa yhtäkkiä jaksoinkin hölkätä puoli tuntia putkeen ja nyt kahden kuukauden jälkeen 5km menee jo puoleen tuntiin.
Olen niin iloinen kun juoksussa/hölkässä tulokset näkyvät niin nopeasti:)
Riippuu ihan juoksutahdista. Minulla on ollut aina huono kunto ja vain treenaamalla pääsin sille tasolle, että pystyin edes hitaasti hölkkäämään 10 minuuttia putkeen. Saavutin sen 26-vuotiaana ja normaalipainoisena. Kyllä minä sitten lopulta 10 km jaksoin juosta 56 minuuttiin. Nykyään olen taas sellaisella tasolla, että 10 minuutin kevyt hölkkä tekee tiukkaa.
Minusta tuntuu, että suomalainen viisikymppinen on esimerkillisen hyväkuntoinen, jos pystyy kohtalaista tahtia juoksemaan 10 minuuttia.
Jos juoksen niin varmaankin. Jos hölkkään, en hengästy.
Siitä vaan treenaamaan, juoksukuntoa voi kasvattaa tosi nopeasti aluksi jos on "rapakunnossa".