16-vuotiaani toivoi minun taas kuolevan.

Tuo on hyvä pointti että murrosikäisellä todella on aivot oikeasti sekaisin ja sieltä saattaa tulla mitä vaan. Ei hän sitä tarkoita. Ei se paljon lohduta silloin kun tuollaista joutuu kuuntelemaan, mutta ehkä auttaa pitämään pään kylmänä.

Entisen hirviöteinin äitinä antaisin ap:lle neuvon: älä takerru huonoihin hetkiin, ajattele vain niitä hyviä, vaikka niitä olisi kuinka vähän. Luo niitä lisää: tervehdi häntä aina ystävällisesti, yritä saada hänet nauramaan, järjestä joku kiva yllätys. Unohda hetkeksi kasvatus ja yritä vain löytää häneen yhteys. Tein itse omani kanssa kaikki klassiset virheet: menin mukaan raivareihin, raivosin itse, itkin ja uhkailin. Mutta jossain vaiheessa tajusin vaihtaa suuntaa ja muistin että sen hirviön alla oli ihana nuori ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä hyväksy moista käytöstä. Miksi hän käyttäytyy noin?

Mä kanssa mietin, että miksi joku hyväksyy tuollaista paskaa.

Jos mun lapsista joku sanoisi mulle noin, niin me keskustelisimme tosi pitkään ja hartaasti. Ja jos joku lapsista alkaisi oikeasti hyppiä tuolla tavalla nenille, niin olisi kaksi vaihtoehtoa: alkaa käyttäytyä tai pakata kamansa ja lähteä asumaan jonnekin muualle.

Mutta meillä ei kyllä tilanne koskaan menisikään tuollaiseksi, koska meillä kunnioitetaan toisia ihmisiä. Ja mulla on kolme teinipoikaa. 

Mitä olen seurannut kahden jo aikuisen poikani äitinä ystäväni hormonihuuruissa meneviä tyttäriä kiitän luojaani, että olen saanut vain poikia. Sitä draaman määrää, voi hyvä luoja! Tsemppiä vain ap:lle

Kiitä luojaasi, että sun lapset eivät vain olleet niin hankalia, äläkä yleistä, että tytöt ovat vaikeita. Molemmissa niitä vaikeita on, kuin myös helpompia.

Mut jos olet oikeasti tuota mieltä, niin kerro se vielä sun kaverillesi, jotta tietää sun ajatukset silleen rehellisesti.

Minä muistan myös lasteni teinivuodet "ahdistavina". Rajojen pitäminen oli tuskaisaa, mutta en antanut periksi.

Kuolemaani ei kukaan toivonut, mutta kaikkea hirveää sain kuulla.

Lapset ovat jo aikuisia ja meillä on hyvät välit.

Olen kuitenkin miettinyt, että kävisin jollekin ammattilaiselle puhumassa noista ajoista, jotain mun sisällä särkyi, mutten aio sitä enää lasten kanssa vatvoa auki.

Luultavasti eivät edes muista olleensa hirviöitä.

Ei kai niiltä tarvitse ottaa vastaan kaikkea mitä sylki suuhun tuo. On taidettu mennä vähän metsään teinien paapomisessa. Ihmisiltä on vaadittava ihmismäistä käytöstä joka iässä. Ilmankos koulukiusaaminen ei vähene kun vanhemmat ihan tossun alla eikä kukaan vaadi kuria.

Hei kaikille. Pahahan sillä on olla, on käynyt keskustelemassa, osin jo vuodessa oli tilanne hiukan parempi. Minä olen se ankeuttaja, se joka rajoittaa, kieltää, estää. Jupittaa netin käytöstä, kodin hommiin osallistumisista, se joka sanoo, että siivoat ja laitat ruokaa (osaa kyllä, ja tällä tarkoitan välillä osallistumista yhteiseen hyvään), tai muuten skootti lähtee tauolle. Mä "pilaan häneltä kaiken" vaatimuksenineni, ja minun mokani, en osaa käyttäytyä tarpeeksi aikuismaisesti pinnaa venytettäessä. Huuto ja ovien kolisettelu ei ketään hajota, mutta nuo katseet ja kuoleman toiveet, ja nauru päälle kun näkee minun itkevän. "Älä teeskentele!"

En hyväksy tällaista, olen sen selväksi tehnyt. Olen kertonut ettei kaikista voi pitää, ettei ketään voi pakottaa rakastamaan, ja että voi vakavasti harkita josko hällä olisi helpompi muualla. Kyllä tuon ikäinen tuetusti pärjää. Ei vain näytä haluavan tarttua tilanteeseen.

Mutta satuttaahan tuo. Ihan saamaristi. En tiedä mikä meidän suhde on tulevaisuudessa, tällä hetkellä itken sitä miten jokin niin rakas voi satuttaa noin. Ap.

Heitä pihalle tuollainen kakara. Älä ainakaan tee mitään sen hyväksi.

Ymmärrän sua ap, omani on ollut samanlainen, välillä asiat olivat jo paremmin, mutta huomaan, että nuoren fiilikset ovat palaamassa samanlaisiksi mua kohtaan kuin aiemmin. Mä en edes uskalla katsoa niitä valokuvia ja muistella kaikkea sitä hyvää ja ihanaa, itkisin itseni varmaan hengiltä. Pakko jotenkin itseään kovettaa. Pelkään samalla, että menetän hänet kokonaan. Mutta sillehän en voi mitään, kun hän täyttää 18v, voipi tehdä viimeiset haistattelut ja siinä se.