Pirkko Saisio arvostelee me too -kampanjaa: ”Ei ole kauhean rohkeaa huutaa kuorossa”
Kommentit (65)
rohkeutta ja miehuutta osoittaa nykypäivän huutaa kirkon saarnastuolissa että homous on syntiä
se on miehen duunia se
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Naisilla on mahdollisuus päästä elämässä eteenpäin joko:
-omilla meriiteillä
-kikkeliä imemällä
Miehillä on noista vain ylimmäinen tarjolla ja naiset voivat myös yhdistää molempia käteväksi kokonaisuudeksi. Tässä metoossa on kyse niistä naisista, jotka eivät halunneet imeskellä tai ovat katkeria niille naisille, jotka pääsivät heidän ohitseen tai sitten imeskelivät eivätkä siltikään päässeet haluamalleen tasolle.
Mutta ne imeskelynsä tuloksiin tyytyväiset naiset eivät tietenkään tule ruokkinutta kättä purren julkisuuteen soimaamaan niitä miehiä, joiden reittä pitkin pääsivät kuuluisuuteen ja mukavaan (mukavampaan) elämään. Siinä mielessä metoo -homma on hyvin vääristynyt; seksin käyttäminen toisten naisten ja miesten ohittamiseen kilpailussa on naisille aina yhtenä mahdollisuutena ja tarjouksia tulee. Tässä metoossa homma on vaarassa mennä siihen, että nainen saa hyötyä ja rangaista tarjouksen tekijää yhtä aikaa, mikä jättää miehet aika mahdottomaan puun ja kuoren väliseen asemaan, koska naiset eivät ole passiivisia uhreja, vaan yrittävät myös aktiivisesti käyttää seksuaalisuuttaan hyödyksi ja jos ei onnistu, voi vetää kiukut ja pyöräyttää totuuden ylösalaisin.
Sinä se olet vuosi vuodelta kipeämpi.
Kyllä Saisio on nyt hyvä Pirkko, vaikka onkin ylipainoinen vanha kurppa!
Kaikkein törkeintä on se, että naiset nousevat vastustamaan alistamista ja häirintää.
Naiset, meillä on vielä paljon työmaata.
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Naisilla on mahdollisuus päästä elämässä eteenpäin joko:
-omilla meriiteillä
-kikkeliä imemällä
Miehillä on noista vain ylimmäinen tarjolla ja naiset voivat myös yhdistää molempia käteväksi kokonaisuudeksi. Tässä metoossa on kyse niistä naisista, jotka eivät halunneet imeskellä tai ovat katkeria niille naisille, jotka pääsivät heidän ohitseen tai sitten imeskelivät eivätkä siltikään päässeet haluamalleen tasolle.
Mutta ne imeskelynsä tuloksiin tyytyväiset naiset eivät tietenkään tule ruokkinutta kättä purren julkisuuteen soimaamaan niitä miehiä, joiden reittä pitkin pääsivät kuuluisuuteen ja mukavaan (mukavampaan) elämään. Siinä mielessä metoo -homma on hyvin vääristynyt; seksin käyttäminen toisten naisten ja miesten ohittamiseen kilpailussa on naisille aina yhtenä mahdollisuutena ja tarjouksia tulee. Tässä metoossa homma on vaarassa mennä siihen, että nainen saa hyötyä ja rangaista tarjouksen tekijää yhtä aikaa, mikä jättää miehet aika mahdottomaan puun ja kuoren väliseen asemaan, koska naiset eivät ole passiivisia uhreja, vaan yrittävät myös aktiivisesti käyttää seksuaalisuuttaan hyödyksi ja jos ei onnistu, voi vetää kiukut ja pyöräyttää totuuden ylösalaisin.
Kyllä miehetkin voi kikulia imeskelemällä päästä eteenpäin, mutta asiasta vaietaan paljon enemmän kun kohu olisi paljon suurempi mitä naisilla. Ainakin Hollywoodissa ihan normia, ja vaikka me uskottaisiin että Suomen tähtitaivas olisi sen erilaisempi, ei se kyllä hirveästi ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Metoo lähti tärkeästä asiasta, mutta lynkkausmeininki sai suuren yleisön kääntämään selkänsä. Useimpien oikeustajun mukaan on kohtuutonta, että yksittäisiä ihmisiä nostetaan esiin ja kohdellaan kuin he olisivat raiskanneet, mukiloineet tai tappaneet jonkun. Useimpien mielestä nämä tietyy julkisuudenhenkilöt ovat toimineet ehdottoman väärin, mutta eivät kuitenkaan niin törkeän ja anteeksiantamattoman väärin, että työuran ja maineen täysi tuhoaminen olisivat oikeudenmukainen kosto.
Nimenomaan... Mittakaava katosi täysin noissa metoo-höyryissä. Rasvaiset, iljettävät jutut ja pyllyn puristelu ovat suututtavia ja inhottavia asioita, jotka pitää kitkeä työpaikoilta ja muualta yhteiskunnasta. Rinnastaisin ne kuitenkin inhottavuudessaan vaikkapa valehteluun, ilkeyteen, varastamiseen, selkään puukottamiseen, itsekkyyteen. Tietysti törkeämpi ahdistelu törkeämpään valehteluun, varastamiseen ja ilkeyteen. En pidä niitä raiskauksen tai tappamisen veroisina rikoksina toista ihmistä kohtaan.
Olen jokseenkin samaa mieltä.
Kuitenkin nuorten naisten voi olla vaikeaa mennä miesvaltaiselle alalle jos siellä harrastetaan rasvaisia vitsejä yms.
Sitten ollaan sitä mieltä että pitää kestää huumoria.
Metoo on siitä hyvä että ehkä monet miehet edes hieman miettivät tuota ilmiötä syvemmin.
Porukallahan niitä tyhmiä vitsejä yms huuteluakin on helppo heitellä ja nauraa päälle.
vid-du te le.sbot ootte raukkoja, pask-aporukkaa
Hyviä ajatuksia. Olen Pirkon kanssa samoilla linjoilla.
Metoosta tuli muoti-ilmiö, josta jokainen halusi osansa ja huomionsa. ”Rohkeina” tultiin sitten esiin oman keisin kanssa, että on mullakin sanottavaa.
Rohkeaa olisi ollut puhua asioista silloin ku ne tapahtuivat ilman tätä massahurmosta.
Vierailija kirjoitti:
Feministit näköjään ymmärsivät väärin Saision kritiikin. Ei tosin ihme kun aivot lähtivät aatteen mukana.
Tietyt tahot ymmärtävät lähes aina asiallisen puheenvuoron väärin. Joskus jooa tajallaan. Tämä on tapahtunut Pirkko Saision kohdalla aiemminkin.
Hän on yksi niistä harvoista kultturialan ihmisistä, joka pystyy itsenäiseen ja samalla myös objektiiviseen ajatteluun. Hän kykenee ajattelemaan oman viitekuplansa ulkopuolelle, eli hänellä ei ole tarvetta olla eikä kuulua mihinkään viitekuplaan. Saisio on liian älykäs nainen näille väärinymmärtäjille, jotka näkevät asiat vain omasta itsestään käsin, ja ovat myös hyvin hanakasti jakamassa omaa oikeuttaan jos et ole meidän oikeassa olevien puolella, olet meitä vastaan ja väärää mieltä.
Myös Saision kyky argumetoida asiantuntevasti ja hyvin on monille kapeakatseisesti ajatteleville liikaa, koska Saision puheista puuttuu paatos.
Saisiolle tuhat kiitosta tästä metoo-kritiikistä, kuten myös aiemmista puheenvuoroistaan.
Vierailija kirjoitti:
Kuinkakohan paljon Saisio on joutunut kestämään miesten ahdistelua....? Niin.
Mitä sinä siitä tiedät?
Lisäksi Me too -ideologian mukaan _jokainen_ nainen on kohdannut häirintää, vaikkei olisi sitä itse edes tekohetkellä tajunnut, niin että myös Saision on täytynyt sitä joskus kohdata.
Vai oletko niitä feministejä, joiden mielestä lesbot eivät ole naisia?
Itse olen sitä mieltä, että Me too -kampanjan taustalla on tärkeitä asioita (minkä Saisiokin haastattelussa sanoi), mutta kaikki nää "lynkataan X somessa kun sen ympärillä on ollut omituinen ilmapiiri" ja "se, joka kertoo kohdanneensa häirintää on aina oikeassa ja puhuu aina totta" -jutut on vieneet hommaa täysin metsään. Ihan normaalit ihmiset tulkitsevat toisiaan koko ajan väärin, joten jokainen kokemus siitä, että joku "katsoi silleen" ei voi olla häirintää. Fyysinen käsiksi käyminen on toki asia erikseen.
Kaikista pahimmat ylilyönnit #MeToossa ja feministeiltä tulee lähes aina miesfeministeiltä tai transnaisilta. Ja naiset joutuvat kantamaan tästäkin vastuun. Hohhoi.
Vierailija kirjoitti:
Kaikista pahimmat ylilyönnit #MeToossa ja feministeiltä tulee lähes aina miesfeministeiltä tai transnaisilta. Ja naiset joutuvat kantamaan tästäkin vastuun. Hohhoi.
Joo, miehet ja transnaiset pitää rajata feministien ulkopuolelle.
Vierailija kirjoitti:
Kaikista pahimmat ylilyönnit #MeToossa ja feministeiltä tulee lähes aina miesfeministeiltä tai transnaisilta. Ja naiset joutuvat kantamaan tästäkin vastuun. Hohhoi.
Lähde?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Feministit näköjään ymmärsivät väärin Saision kritiikin. Ei tosin ihme kun aivot lähtivät aatteen mukana.
Tietyt tahot ymmärtävät lähes aina asiallisen puheenvuoron väärin. Joskus jooa tajallaan. Tämä on tapahtunut Pirkko Saision kohdalla aiemminkin.
Hän on yksi niistä harvoista kultturialan ihmisistä, joka pystyy itsenäiseen ja samalla myös objektiiviseen ajatteluun. Hän kykenee ajattelemaan oman viitekuplansa ulkopuolelle, eli hänellä ei ole tarvetta olla eikä kuulua mihinkään viitekuplaan. Saisio on liian älykäs nainen näille väärinymmärtäjille, jotka näkevät asiat vain omasta itsestään käsin, ja ovat myös hyvin hanakasti jakamassa omaa oikeuttaan jos et ole meidän oikeassa olevien puolella, olet meitä vastaan ja väärää mieltä.
Myös Saision kyky argumetoida asiantuntevasti ja hyvin on monille kapeakatseisesti ajatteleville liikaa, koska Saision puheista puuttuu paatos.Saisiolle tuhat kiitosta tästä metoo-kritiikistä, kuten myös aiemmista puheenvuoroistaan.
Moi Pirkko!
Vierailija kirjoitti:
Hyviä ajatuksia. Olen Pirkon kanssa samoilla linjoilla.
Metoosta tuli muoti-ilmiö, josta jokainen halusi osansa ja huomionsa. ”Rohkeina” tultiin sitten esiin oman keisin kanssa, että on mullakin sanottavaa.
Rohkeaa olisi ollut puhua asioista silloin ku ne tapahtuivat ilman tätä massahurmosta.
Juuri näin kirjoitin silloin pahimman kohkauksen aikaan Louhimies-ketjuun. Voit uskoa, että sain vain alapeukkuja. Paljon.

Tulit sitten taas kertomaan kuinka tyhmästi silloin teit. Milloin alat oppia?
Eikö olekin jännittävää, kuinka MeToo:n alkuvaiheessa kritisoijat huusivat kuinka tämä leimaa kaikki alalalla työskentelevät, ja että jos niitä nimiä on, niin tulla niiden kanssa esiin tai olla hiljaa. Sitten kun hyväksikäytetyt naiset tulivat nimien kanssa julki, tämä olikin "noitavainoa", "yhden henkilön lynkkausta" ja aivan kohtuutonta. Joten asiaa ei oikein voi käsitellä nimettömänä, koska se kuulemma syyllistää kaikki miehet, mutta sitä ei totta hitossa voi käsitellä syyllisten nimien kanssakaan koska tämä syyllistää syylliset ja on aivan kamalaa. Itse asiassa olisi näppärintä jos naiset vain vaikenisivat tästä ikävästä asiasta, jota ei oikeastaan koskaan ole tapahtunutkaan.
Nyt sama ilmiö näkyy reaktiona ryhmäkanteisiin, kun yksittäinen nainen yrittää saada oikeutta itselleen, hänet ammutaan alas epäuskottavana, mahdollisesti jopa katkerana ja rahanhimoisena joka ihan huvikseen laittaa itsensä ja maineensa likoon tuhotakseen viattoman miehen elämän. Ja mikäli kyseinen mies olisi todella syyllistynyt kaikkeen tuohon, kait muillakin hänen kanssaan työskenneillä naisilla olisi jotain sanottavaa. Mutta kun suuri joukko naisia tulee esille saman asian kanssa vahvistaen ensimmäisen sanomaa, tämä se vasta hirvittävää onkin kun "hyökätään joukolla yhden kimppuun".
Sellaista "oikeaa tapaa" jolla seksuaalisen ahdistelun / raiskauksen uhrit voisivat tulla tämän kanssa esille ei ole olemassa, kaikki pitää käsitellä "suljettuen ovien takana asianomaisten kesken" mikä todistettavasti onkin toiminut niin fantastisesti tähän päivään asti. Ja jos tuota konkreettisemmin haluaa ajatella, esim. kahden kesken jääminen Harvey Weinsteinin kanssa valittaakseen tämän käytöksestä olisi suorastaan vaarallinen ratkaisu. Mutta pääasia että mikään ei muutu, ei etenkään miesten käytös, eikä mistään joudu vahingossakaan kantamaan seurauksia. Surullista nähdä että näille miehille riittää naisistakin handmaidenien armeija joka on valmis puolustamaan heitä ja hyökkäämään toisten naisien kimppuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyviä ajatuksia. Olen Pirkon kanssa samoilla linjoilla.
Metoosta tuli muoti-ilmiö, josta jokainen halusi osansa ja huomionsa. ”Rohkeina” tultiin sitten esiin oman keisin kanssa, että on mullakin sanottavaa.
Rohkeaa olisi ollut puhua asioista silloin ku ne tapahtuivat ilman tätä massahurmosta.
Juuri näin kirjoitin silloin pahimman kohkauksen aikaan Louhimies-ketjuun. Voit uskoa, että sain vain alapeukkuja. Paljon.
Minä en alapeukuttanut.
Vierailija kirjoitti:
Hesarissa juuri rutistiin vihapuheesta, mutta onko pahempaa vihapuhetta olemassakaan kuin somelynkkays yksittäistä henkilöä kohtaan, joka on väitetysti vuosia sitten tehnyt jotain mistä ei ole mitään todisteita paitsi yhden ihmisen sana?
Näytä ne tapaukset, joissa on kysymys vain yhdenihmisen sanasta yhtä ihmistä kohtaan.
Ja kun se paskamyrsky iskee aina myös siihen joka puhuu ahdistelusta, niin ei kukaan halua sellaista ilman oikeaa syytä.
Siksihän tämä koko #metoo on olemassa: kun niihin yksittäisiin ääniin EI OLE REAGOITU!!! Siksi on pakko huutaa kuorossa, että nyt saatana riittää!
Vierailija kirjoitti:
Hyviä ajatuksia. Olen Pirkon kanssa samoilla linjoilla.
Metoosta tuli muoti-ilmiö, josta jokainen halusi osansa ja huomionsa. ”Rohkeina” tultiin sitten esiin oman keisin kanssa, että on mullakin sanottavaa.
Rohkeaa olisi ollut puhua asioista silloin ku ne tapahtuivat ilman tätä massahurmosta.
Aika toivotonta yrittää selittää ahdistelluksi joutumista tyypeille jotka ei näköjään tajua koko asiaa. Eli esim. että uhri ei välttämättä ole siinä asemassa että voisi ahdisteluun sillä hetkellä puuttua tai että häkeltyy niin paljon ettei osaa. Siihen se ahdistelu perustuukin, tekijä tietää olevansa vahvoilla.
Mutta sinä et osannut selittää. :(