Paljonko olette pystyneet säästämään
Kommentit (40)
Millaisia vellihousuja te oikein lapsistanne kasvatatte, jotka eivät kykene aikuistuttuaan itse huolehtimaan ylläpidostaan ja opintokuluistaan. Jos kautta maailman sivu olisi kasvatettu odottamaan valmista, niin eipä olisi Suomessa juurikaan korkeakoulutettuja. Useimmat meistä eivät saaneet latin latia kotoa lähtiessä opiskelemaan, vaan otettiin velkaa ja sillä kustannettiin eläminen ja opiskelu. Ja vähäisiä ovat olleet perinnötkin, vaikka täälläkin aina syytetään meitä, että kieriskelemme perintörahoissa. Muutamassa tonnissa ei paljon kieriskellä!
Kaikkea tekin ressaatte. Itse en saanut euroakaan, kun muutin kotoa pois. Opiskelin amkin ilman lainaa ja nyt 2v valmistumisen jälkeen itse tienattuja säästöjä 40te. Luottaisitte edes vähän niihin lapsiinne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me aloitettiin sijoittaminen tiukimpaan aikaan lasten ollessa muutaman vuoden vanhoja. Rahaa ei olisi ollut yhtään ylimääräistä, mutta aina edes vähän laitettiin sijoituksiin. Myöhemmin sitten vähän enemmän, kun helpotti. Mukava potti on kertynyt, taitaa olla liki 150 000 tällä hetkellä vaikka joskus on pitänyt pottiin kajotakin.
En tarkoittanut tätä ketjua upporikkaille, vaan meille taviksille.ap.
Kuten sanoin, sijoittaminen aloitettiin kun olimme erittäin tiukoilla. Mies sai pienehköä palkkaa, minä olin työttömänä. Ihan tavis-palkansaajia ollaan nykyäänkin. Säästäminen ei vaan olemattomilla koroilla kannata, koska raha menettää aika nopeasti ostovoimaa ja säästämällä vain häviää. Ainoa järkevä tapa "säästää" on sijoittaminen.
Ei meillä lasten nimiin ole mitään laitettu, ja en todellakaan anna valmiiksi täynnä olevaa tiliä 18-vuotis synttärilahjaksi... Siinä vaiheessa kun lapsilla tulee oman asunnon osto eteen, niin minä annan 4000 ja mies antaa 4000. Sellaista normiavustusta annetaan toki kotoa opiskeluihin ja esim. ajokorttiin ja autoon.
Iso perhe ja suuret kulut. Asunnon olen maksanut ja auto on velaton. Pystyn säästämään aina puolessa vuodessa isompiin kuluihin. Toki kaikilla lapsilla on ollut muutama tonni säästettyjä lapsilisiä. Kesäkuulta yksi lapsi pääsi ylioppilaaksi ja järjestettiin vaatimattomat juhlat. Samaan aikaan kaikki vakuutusmaksut. Nyt alan säästää jouluksi ja joudun ostamaan uuden hellan ja liesituulettimen. En ole velkaantunut , mutta rahaa ei riitä esim. Pitkiin ulkomaanmatkoihin. Ensi keväänä nuorin lapsi kirjoittaa ylioppilaaksi j.n.e. Itselleni olen ottanut henkivakuutuksen äkkikuoleman varalle, jolloin kaikki 4 lastani saa siitä n. 10000 euroa. Onneksi kolme nuorista lastani ovat päässeet Helsingin yliopistoon ja pian osa valmistuukin. Ovat voineet opiskella kotona eikä heillekään ole tullut velkoja.
Vierailija kirjoitti:
Millaisia vellihousuja te oikein lapsistanne kasvatatte, jotka eivät kykene aikuistuttuaan itse huolehtimaan ylläpidostaan ja opintokuluistaan. Jos kautta maailman sivu olisi kasvatettu odottamaan valmista, niin eipä olisi Suomessa juurikaan korkeakoulutettuja. Useimmat meistä eivät saaneet latin latia kotoa lähtiessä opiskelemaan, vaan otettiin velkaa ja sillä kustannettiin eläminen ja opiskelu. Ja vähäisiä ovat olleet perinnötkin, vaikka täälläkin aina syytetään meitä, että kieriskelemme perintörahoissa. Muutamassa tonnissa ei paljon kieriskellä!
Me itse olimme opintovelkoinemme todella tiukilla lasten ollessa pieniä. Laina oli ottaessa halpaa, vaan korot nousivat hurjasti ja maksaminen olikin kova urakka. Miksi haluaisimme lapsillemme samaa? Ei kurjuus ihmistä jalosta. Jos vähän voimme helpottaa lastemme elämää nuorina aikuisina, niin miksi emme niin tekisi?
Kaikilla kolmella lapsella oli n. 20000€ omalla tilillään siinä vaiheessa, kun lähtivät kotoa. Sitä en tiedä, paljonko sitä nyt on :)) Lapsilisistä ja lahjarahoista säästetty.
Vierailija kirjoitti:
Kaikkea tekin ressaatte. Itse en saanut euroakaan, kun muutin kotoa pois. Opiskelin amkin ilman lainaa ja nyt 2v valmistumisen jälkeen itse tienattuja säästöjä 40te. Luottaisitte edes vähän niihin lapsiinne.
Itse en ole todellakaan sukuni ensimmäinen korkeakoulutettu, joten meillä alkaa olla jo opiskelulle muitakin tavoitteita kuin rahan säästämiskyky. :) Mielelläni autan lapsiani, jotta heillä olisi vara hankkia oikeasti kiinnostava, älyllinen työ.
Vierailija kirjoitti:
Kaikkea tekin ressaatte. Itse en saanut euroakaan, kun muutin kotoa pois. Opiskelin amkin ilman lainaa ja nyt 2v valmistumisen jälkeen itse tienattuja säästöjä 40te. Luottaisitte edes vähän niihin lapsiinne.
Lapsiin luotetaan, mutta ei välttämättä tämän yhteiskunnan hyvään kehitykseen. Vaikeita aikoja tulee.
Vierailija kirjoitti:
Ei meillä lasten nimiin ole mitään laitettu, ja en todellakaan anna valmiiksi täynnä olevaa tiliä 18-vuotis synttärilahjaksi... Siinä vaiheessa kun lapsilla tulee oman asunnon osto eteen, niin minä annan 4000 ja mies antaa 4000. Sellaista normiavustusta annetaan toki kotoa opiskeluihin ja esim. ajokorttiin ja autoon.
Meillä päin maksaa pienimmätkin asunnot pitkälti yli 100k euroa, joten siinä ei valitettavasti vanhempien säästöt juuri auta. Ajattelin luopua omasta perinnöstäni lasten hyväksi, jotta saavat niillä rahoilla ostaa itselleen asunnot.
Onko lapsille säästäminen uusi ilmiö, vai eikö sitä vaan ole ollut minun lähipiirissäni? Ei minulle ja sisaruksilleni ole mitään säästetty, enkä tiedä ketään tuttavaa jolle olisuvat vanhemmat säästäneet rahaa. T. 80-luvun alussa syntynyt

Mä sain opiskelemaan lähtiessä mukaani isän maksamat elatusavut. Äiti ei ollut niitä 10 vuoteen tarvinnut elämiseen vaan siirtänyt mun nimissä olevalle tilille. Ihan kiva lisä opintotukeen, opintolaina upposi ekana vuonna kokonaisuudessaan tietokoneen hankkimiseen. Vm -72.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmm, jokaiselle lapselle ostettiin asunto ja osakkeita heillä oli heidän kotoa muuttaessaan n. 26.000€. Yliopisto-opiskelut Englannissa maksettiin myös.
Mutta et siiten taukki tajua että tämä ketju ei ole rikkaille leuhkiolle tarkoitettu! Tai sitten oot joku satusetä? Tais mennä oikein.
Ei tuo nyt mikään mahdoton ole. Juuri tein "välitilinpäätöksen" ja tänä vuonna "tuloslaskelma" näyttää plussaa 20 302,65 euroa vaikka emme ole erityisesti säästäneet. Säästämällä olisi helposti muutama tonni enemmän saatu kasaan. Joten jos lapsiluku ei mahdoton ole niin helposti niille sen pari - kolme kymppiä parissakymmenessä vuodessa kerää.
15 vedellä n. 10 000e. 4999e sai juuri lahjoituksena.
Ei yhtään, kaikki menee elämiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me aloitettiin sijoittaminen tiukimpaan aikaan lasten ollessa muutaman vuoden vanhoja. Rahaa ei olisi ollut yhtään ylimääräistä, mutta aina edes vähän laitettiin sijoituksiin. Myöhemmin sitten vähän enemmän, kun helpotti. Mukava potti on kertynyt, taitaa olla liki 150 000 tällä hetkellä vaikka joskus on pitänyt pottiin kajotakin.
En tarkoittanut tätä ketjua upporikkaille, vaan meille taviksille.ap.
Ilmeisesti sinä ap et ole kuullut korkoa korolle-efektistä? Sen sijaan että säästät jonnekin nollakorkoiselle tilille, laita lapsen säästöt vaikka indeksirahastoon.
Maksetaan asuntolainaa, tämä talo jää joskus perinnöksi. Kai tästä jonkun roposen myydessä saa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me aloitettiin sijoittaminen tiukimpaan aikaan lasten ollessa muutaman vuoden vanhoja. Rahaa ei olisi ollut yhtään ylimääräistä, mutta aina edes vähän laitettiin sijoituksiin. Myöhemmin sitten vähän enemmän, kun helpotti. Mukava potti on kertynyt, taitaa olla liki 150 000 tällä hetkellä vaikka joskus on pitänyt pottiin kajotakin.
En tarkoittanut tätä ketjua upporikkaille, vaan meille taviksille.ap.
Mikä on tulo- tai varallisuusraja, jonka alle saa ketjuun vastata?
Nelosen lapsukaisen rahoista tonni on käytettäväksi (lahjat, possu, viikkoraha) kun lapsi alkaa kulkea itsenöisemmin ja loput indeksirahastoissa (+30-56%) opiskelu, ajokortti, vaihtarivuosi, asunto tms. Jos ihan huithapeliksi osottautuu niin summa pienenee vaikka lukiokirjahankinnoissa ennen täysi-ikäisyyttä.
Itsellä vasta pieni lapsi eikä hänelle säästämistä ole aloitettu (molemmat vanhemmat nyt opiskelijoita). Itselläni ei ollut paljoanaan vanhempien antamia säästöjä jotoa pois muuttaessa vaan olin säästänyt kaikki rahat joihin käsiksi pääsin, noin 1000-2000e. OT: Kun muutin opiskelemaan toki äitini antoi huonekaluja ja kustansi kierroksen ikeassa, mutta siinäpä se oli. Töihin pääsin noin joka toisena opiskelukesänä ja koko ajan säästöt kasvoi. Koulun ohella en tehnyt monen satasen edestä töitä, joskus loma-aikoina vähän. Nyt opiskelen toista korkeakoulututkintoani ja pääsin heti oman alan kesätöihin osaksi kesää, ja saan rueta tekemään keikkaa myös koulun ohella, joten pian luulisi olevan varaa myös lapselle rueta säästämään, tosin mies valmistuu piakkoin ja jos teen keikkaa niin asumistuki katoaa, joten sinne meneekin jo ihan kiitettävä potti; stadissa kun asutaan. Mutta tämä siis niille, jotka sanoivat että suomessa ei voi opiskella jos ei ole jäätäviä säästöjä kotoa pois muuttaessa.
Ehkä Porvoossa, itse en olisi millään saanut yliopistotutkintoa kasaan, ellei mamma olisi köhinyt kasaan muutamaa satasta joka kuukausi. Töitä oli parina ensimmäisenä opiskeluvuotena tosi vaikea löytää, enkä tiedä onko töitä nykyään yhtään sen enempää.