mahdollisesta tapaamisesta Twitterissä Laura Huhtasaari kertoo uhkaavasta välikohtauksesta Helsingissä: ”Ensimmäinen reaktioni oli, että pakene”
Laura Huhtasaari kertoo, että tuntematon mies sylkäisi hänen päälleen tiistaina alkuillasta Helsingin keskustassa.
Kansanedustaja Laura Huhtasaaren (ps) päälle sylkäistiin Helsingissä tiistaina alkuillasta. Huhtasaari twiittasi asiasta kuuden jälkeen illalla.
Huhtasaaren mukaan ”ainakin yli 30-vuotias” lippalakkipäinen mies oli kävellyt häntä vastaan Helsingissä Fredrikinkadulla. Huhtasaari oli selannut kännykkäänsä, kun vastaantulija sylkäisi yllättäen hänen päälleen.
Huhtasaari oli kävelemässä töistä kotiin.
– Mies näytti keskisormea samalla, ja keskisormi tuli hyvin lähelle naamaani. Hän sanoi jotain, mutta en ymmärtänyt, mitä hän sanoi, tilannetta säikähtänyt Huhtasaari kertoo IS:lle.
Huhtasaaren mukaan tilanne oli odottamaton ja siinä oli väkivallan uhkaa.
– Siinä meni muitakin ihmisiä, mutta en pysäyttänyt ketään. Ensimmäinen reaktioni oli, että pakene. Se oli uhkaava tilanne. En ottanut edes valokuvaa, sillä en halunnut provosoida.
Huhtasaari itse uumoilee, että mies sylkäisi hänen päälleen siksi, että Huhtasaarella oli kaulassaan daavidintähti.
– Minulle tuli sellainen olo, että sylkäiseminen johtui siitä merkistä. Koen, että hänen silmänsä olivat siinä kaulakorussa, Huhtasaari pohtii.
Välikohtauksen jälkeen Huhtasaari oli käynyt kotonaan vaihtamassa vaatteet ja piipahtanut sitten uudelleen tapahtumapaikalla. Hän aikoo selvittää, onko paikalla valvontakameroita, joiden avulla tekijän voisi löytää.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005734203.html
Kommentit (56)
Puhuiko ruotsia tai saksaa, kun Laura ei ymmärtänyt?
Voitko kirjoittaa vielä vähän sekavamman otsikon?
Luultavasti ärsyyntyi päin kävelevästä kännykänselaajasta, toki huonoa käytöstä silti.
Vai oliko vaan pettynyt perussuomalaisten äänestäjä? Ei voi olla, ei. Kyllä se oli se tähti.
Isäm maallisethan ovat pitkään ulisseet niistä "sionisteista"
Miksi Laura pitää tätä juutalaiskytköstään näin kovasti esillä?
Nainen on todennäköisesti itse pukeutumisellaan/käytöksellään provosoinut miestä. Nainen kärsiköön myös seuraukset.
Vierailija kirjoitti:
Nainen on todennäköisesti itse pukeutumisellaan/käytöksellään provosoinut miestä. Nainen kärsiköön myös seuraukset.
Vastaus kuin raiskausoikeudenkäynnin pöytäkirjoista. 100 vuotta sitten.
Vierailija kirjoitti:
Nainen on todennäköisesti itse pukeutumisellaan/käytöksellään provosoinut miestä. Nainen kärsiköön myös seuraukset.
Tuskinpa on. Jokainen kantaa suomessa vaikka ristiä väärinpäin jos haluaa. Muutenhan laura pukeutuu aina hillitysti.
Vierailija kirjoitti:
Miksi Laura pitää tätä juutalaiskytköstään näin kovasti esillä?
Israel, ei juutalais
Jollei se daavidintähti ollut kissan kokoinen, niin ohikulkija tuskin kiinnittää sellaiseen mitään huomiota. Veikkaan, että moisen toiminnan motivaationa on ollut pikemminkin Huhtasaaren julkisuudessa esittämät mielipiteet. Kadulla poliitikot tunnistetaan kasvoista, ei kaulariipuksista.
En pidä päälle sylkemistä kohteliaana, mutta pakko tunnustaa, että ymmärrän kyllä houkutuksen.
Ei valkoisia kohtaan voi olla rasisti
On se kumma kun tällainen käytös on joidenkin tämänkin palstan pökkelöiden mielestä hyväksyttävää kun kohde on persu. Se riittää syyksi vaikka väkivallan käyttöön, koska sehän on oma moka kun on persu. Ja persuja syytetään junteiksi, mutta mitä on tällainen käytös? Sivistystä ns. suvaitsevaisen paremman väen mielestä?
Räkiminen ei ole minkäänsortin väkivaltaa.
Vierailija kirjoitti:
Räkiminen ei ole minkäänsortin väkivaltaa.
Kyllä se nyt vain sattuu olemaan, varsinkin kun ottaa huomioon mitä kaikkia tauteja hepatiitista HIViin räkivillä helsinkiläisillä yleensä on.
En valitettavasti usko vttuakaan mitä toi pelle sanoo. Mahtaa olla taas yksi valhe muiden joukossa, ja kyllähän Lauran asenteen jo kaikki tietää.
Tiedote:
Täten tuomitsemme räkimisen ketä tahansa kohtaan.
Yst. terv.
Vihervasemmisto
Vähän aikaa sitten metroasemalla suomalainen nainen sylkäisi hunnutettua naista päin. Puutuin asiaan ja huusin naiselle, että mitä h*vettiä hän oikein teki, jolloin hunnutettu nainen totesi, ettei kannata välittää, kyseinen nainen tunnetaan sylkemisistään.
Eli ei ole Huhtasaari #uniikkilumihiutale pikemminkin päinvastoin, eiköhän tuokin hunnutetun naisen sylkijä ollut yksi Huhtasaaren omista opetuslapsista
Vierailija kirjoitti:
Räkiminen ei ole minkäänsortin väkivaltaa.
Eli ei myöskään seksin harrastaminen ilman kumia kun toinen kantaa aidsia ja ei kerro tätä vastapuolelle?
Jokohan se alkaa sit?