Lähinaapurin lapsi tulee joka päivä leikkimään. Mikä neuvoksi?

Mun lapsi taas on tosi yksinäinen. Kaipaa kavereita, mutta niitä ei oikein ole. :(

Meillä lapset olivat 3v ja 6v, kun jokapäiväiset leikit naapuruston kanssa alkoivat. Asumme omakotitaloalueella ja täällä lapset leikkivät keskenään sisällä tai ulkona miltei joka päivä näin loma-aikana. Ruokaakin toisinaan tarjotaan kaverin luona puolin ja toisin. Pyörälenkille, leikkipuistoon, liikkumaan tai uimaan otetaan usein myös kaveri mukaan.

Olen tosi illoinen, että lapsillani on ikäisiään kavereita. Omassa lapsuudesani kavereitani tapasin vain koulussa.

Meillä perhe-aikaa ovat illat ja ne hetket, kun itse olemme jossain muualla kuin kotona tai naapurit ovat muualla kuin kotona. Tai jos on muita vieraita kavereilla tai meillä. Kaverit naapurissa eivät estä meitä elämästä omaa elämää. Ne rikastavat sitä. Mieluimmin näin kuin lapsi nenä kiinni tabletilla.

Vierailija kirjoitti:

Lapsemme itse sanoi ettei joka päivä välittäisi kaveria

No sitten juttele lapsen kanssa, mikä olisi hyvä kaveritahti. Riski toki on, että jos kovin usein ei halua leikkiä, vaikka ei varsinaisesti ole mitään selkeää muuta tekemistä, kaveri etsii sellaista seuraa, joka on aktiivisempaa. Tuleehan sille kaverillekin tyhmä olo, jos toinen ei halua leikkiä.

Että vähän se on tasapainoilua, jos kaveruksilla ei täysin kohtaa tarpeet muiden lasten seuran suhteen. Itse olen omiani aina patistanut edes joksikin hetkeksi leikkimään muiden kanssa, ellei ole jotain muuta menoa tai lapsi selvästi väsynyt, kipeä tms. Hyvät kaveritaidot kuitenkin kantavat elämässä pitkälle.

Minulla oli lapsena kaveri, jonka kanssa oltiin kuin paita ja peppu. Valehtelematta oltiin melkein joka päivä yhdessä, kesälomareissuillakin toinen oli aina mukana.

Harmi kun nykyään ei tällaista enää juurikaan ole, pelataan sisällä tai vietetään perheaikaa aikuisten ehdoilla. Aika kuluu harrastuksissa ja satunnaisesti ollaan vaihtuvien kavereiden kanssa.

Jos lapsesi ei kaverin kanssa halua olla, sanotte vain että nyt ei sovi. Lapset tarvitsevat rajoja ja teidän kotona on sinun osattava niitä laittaa. Mutta jos nyt häädät kaverin lapsesi elämästä, muista että saattaa tulla niitäkin aikoja, jolloin lapsesi on jatkuvasti yksinäinen.

Terveisin yksinäisen teinin äiti

Meillä vähän samaa, mukavaa että on kavereita lähellä mutta joskus vähän liiaksikin. Laitan naapureita koteihinsa silloin kun siltä alkaa tuntumaan, sanomalla että Niko-Petteri voisi nyt lähteä omaan kotiin. Hyvin on lähteneet ihan vain näin.

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapset olivat 3v ja 6v, kun jokapäiväiset leikit naapuruston kanssa alkoivat. Asumme omakotitaloalueella ja täällä lapset leikkivät keskenään sisällä tai ulkona miltei joka päivä näin loma-aikana. Ruokaakin toisinaan tarjotaan kaverin luona puolin ja toisin. Pyörälenkille, leikkipuistoon, liikkumaan tai uimaan otetaan usein myös kaveri mukaan.

Olen tosi illoinen, että lapsillani on ikäisiään kavereita. Omassa lapsuudesani kavereitani tapasin vain koulussa.

Meillä perhe-aikaa ovat illat ja ne hetket, kun itse olemme jossain muualla kuin kotona tai naapurit ovat muualla kuin kotona. Tai jos on muita vieraita kavereilla tai meillä. Kaverit naapurissa eivät estä meitä elämästä omaa elämää. Ne rikastavat sitä. Mieluimmin näin kuin lapsi nenä kiinni tabletilla.

Voi elämä taas tätä vastakkainasettelua, joko lapset juoksevat pitkin pihoja kavereiden kanssa tai ovat nenät kiinni tableteissa. Meillä kyllä naapurin lasta ei todellakaan otettu meille joka päivä, saati kaikkiin reissuihin mukaan, johon vanhempansa yrittivät häntä saada. Meillä myös lapset kaipaavat aikaa oman perheen kesken. Juurikin niitä metsäretkiä jne, ihan ilman kavereita. Eikä tämän yhdenkään vanhemmat meidän lapsia matkaan ottanut ikinä.

Yllätys sinänsä, vaikka lapsemme eivät juoksentele toisten pihoissa, vain omassa (kerrostalossa asumme) ja viettävät myös perheen kesken aikaa, he eivät istu nenät kiinni padissa. Pelaavat n. 1x/vko pelejä. Joskus ei noinkaan usein, heitä ei edes kiinnosta. Ja on heillä siis kavereita paljonkin joiden kanssa leikkivät. Usein piha täynnä lapsia ja kaikki sovussa.

Lapsemme ovat 8v ja 5v.

Ei tosiaan kannata tuosta ongelmaa tehdä. Sanotte vaan, että tänään ei sovi. Jos kaveri on kiva niin käske joskus lapsesi hakea häntä leikkimään. Tulee vastavuoroisuutta. Itse sanon lapselle, että aina ei voi mennä kaverille vaan meillä ollaan välillä.

F

F

Kiitos kaikille asiallisista vastauksistanne :) sain hyviä ideoita paljon. Toki on ihana että on kavereita. Mutta kiva vielä olla itsekin lapsen kanssa kun äiti vielä kelpaa :) kultainen keskitie.

Vierailija kirjoitti:

Totuttaudu vaan siihen, että kaverit on tärkeämpiä kuin vanhemmat. Näin se menee seuraavat 12-14 vuotta teilläkin.

Höpö höpö, meillä ainakin lapset valitsevat hyvin usein meidän vanhempien seuran mielummin. Ehkä sinä olet vain liian kalkkis lapsesi seuraan? Liian kalkkis, tylsä, työleiriä ylläpitävä, huumoriton ja nolo.

Lapset ovat nyt kaikki lähellä teinejä ja kaverit ovat kivat, mutta me vanhemmat vähän enemmän. Kavereiden perheissä sama juttu. He ovat meidän tapaamme myös ydinperheitä, joten lasten ei tarvitse lähteä kotoaan sen takia, että joitakin ikäviä äiti- tai isäpuolia roikkuu nurkissa, samoin heidän kersat ja tietenkin ne yhteiset rakkauden hedelmät...

Kyllähän siinä aina on ne molemmat puolet - kiva, kun lapsella on kavereita, mutta aina ei sovi ilman sen kummempaa syytä. Itse olen harrastanut sitä, että aikuiset sopii kaverikyläilyt. Ei tarvi suuria sopimuksia, kun ihan vaikkapa whatsappia tai tekstaria.

Voisitko, ap, kokeilla myös sinä, että tekisitte naapurin kanssa aikuisten kesken diilin, että aikuiset sopii? Eli sieltä lähetetään viestiä, että sopiiko tulla ja vastaat, että sopii tai, että ei nyt. Eli siellä sitten vanhempi ilmoittaa lapselleen, että nyt voi mennä tai nyt ei voi mennä! Jää sinulta pois se ikävän ihmisen osa, kun ei tarvitse ovella ilmoittaa, että nyt ei voi tulla ja myöskään sinun lapsesi ei tiedä tuloaikeista eli ei myöskään pety, jos kaveri ei voikaan tulla juuri silloin.

Miksi lapset on aina teillä? Luulisin, että tuo on yksi iso ongelma. Meilläkin on aina seudun kokoontumisajot ja olen joutunut tänä kesänä määräämään pari kertaa viikossa päivän, kun meillä ei saa olla. Saavat olla meillä siis vaan 5 päivää viikossa... Kieltopäivinä ei saa olla edes pihassa, koska sieltä juostaan koko ajan sisälle ja levitetään tavarat jne. en jaksaisi lasten kanssa työskentelevänä olla koko kesää lapsenvahti, tappeluiden selvittelijä jne. Ihmetyttää enemmänkin nämä vanhemmat, joiden mielestä on ihan ok, jos lapsilauma pyörii aina toisten nurkissa. Itseäni hävettäisi, jos omani olisi päivästä toiseen muualla ja muiden vaivana. Esikoisen kavereiden vanhemmat oli niin fiksuja, että heidän kanssaan homma toimi ja jos oli parikin päivää oltu meillä, niin toinen äiti määräsi lapset olemaan välillä heillä. Näiden kuopusten kavereiden vanhemmat ei näköjään välitä tai teeskentelevät, etteivät muka huomaa. Niin kuin sitä ei huomaisi, jos 4-6 lasta pöyrii pihalla, sisällä, juostaan ovesta hakemaan juomista, vessaan ja vähän väliä joku itkee, kun on tapeltu ja joku töni ja joku kiusaa ja mitä milloinkin.

Se tässä mietityttää, että ollaanko me liian rentoja ja mukavia vanhempia vai miksi kaikki haluaa aina olla meillä... Vai sanotaanko muissa kodeissa niin tiukasti, ettei heillä saa olla? Törkeästi vaan kielletään omassa kodissa olo ja sysätään työ muualle? Yksi tapaus on tämmöinen, että aina pikkusisarus on nukkumassa tmv. Tekisi mieli sanoa, että eipä meillekään tulon este ole koskaan ollut lasten päiväunet tai muut. Aina on meillä tuosta ovesta käyty ja onko se minun ongelmani, jos on nuoremman lapsen päiväuniaika. Että jaetaan jotenkin hoitovastuuta?

Minä aion opettaa että kysymättä ei tuppauduta toisten koteihin vaikka olisi kuinka kaveri. Se on epäkohteliasta. Omassa lapsuudessani soiteltiin lankapuhelimella kaverille ja sovittiin vierailusta. Ensin oli toki kysytty omilta vanhemmilta sopiiko mennä. Aina ei sopinut. Viestii onnettomasta kodista jos lapsi ei viihdy paljoa kotona.