Lue keskustelun säännöt.
Kylmä suhtautuminen vauvaamme
27.04.2006 |
Odotan esikoistamme syntyväksi kesäkuussa. Mieheni veli ja tämän vaimo ovat suhtautuneet raskauteen täydellisen välinpitämättömästi alusta lähtien. Itse asiassa he eivät ole onnitelleet tai ylipäätään edes kysyneet raskaudesta yhtään mitään. Olemme vierailleet heidän luonaan, mutta näinä kertoina raskautta ja vauvaa ei ole sivuttu sanallakaan. Heidän omista asioistaan on kyllä kerrottu ja olemme mieheni kanssa tietenkin kyselleet kuulumisia.
Tämän käyttäytymisen taustalla on ainakin osittain, luonnollinen selitys eli pariskunnan oma lapsettomuus. Asia on kuulemma erittäin kipeä, siitähän ei tietenkään puhuta mitään. Olemme muutaman vuoden heitä vanhempia eli kolmekymppisiä ja suhteemme on edennyt erittäin nopeasti. Menimme vielä naimisiin loppuvuodesta ja juhlimme pienellä tyylillä eli käytännössä kahdestaan. Kaikki muut sukulaiset ja tuttavat onnittelivat uutisen kuultuaan, mutta kyseinen veli ja vaimonsa eivät ole tästäkään asiasta maininneet mitään sanallakaan. Jotenkin olen aistinut, että minun tuloni mukaan porukoihin ei ylipäätään ole ollut kovin toivottua. Muut sukulaiset ovat kyllä toivottaneet minut tervetulleeksi.
En sinänsä kaipaa onnitteluja tai muuta mairittelevaa huomiota. Huoleni liittyy tulevaan: Miten käy, kun vauva syntyy? Muuttuuko pariskunnan käytös ja suhtautuminen lapseen ajan kanssa? Olen ihan vilpittömästi huolissani siitä, jääkö tämä sukulaissuhde etäiseksi. Olisin itse valmis tulemaan vastaan, sillä ymmärrän kyllä heidän pahan olonsa.
Siis, onko muilla kokemuksia vastaavista tilanteista?
Kommentit (31)
Taitaa olla kylläkin eukko vain kateellinen, heillä itsellään on kolme lasta jotak ovat olleet lähisuvun ainoat lapsenlapset, ja kilpailu ei nyt oikein miellytä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse samanlaisessa tilanteessa olleena ja itse lapsettomuudesta kärsineenä voin kertoa miksi minä reagoin asioihin juuri puhumattomuudella. Asia oli todella kipeä minulle ja miehelleni, enkä halunnut vieraiden kanssa sitä ruotia vain niiden ihmisten kanssa joihin luotin ja jotka olivat ystäviä. En halunnut sääliä, en halunnut itkeä ja enkä tiennyt mitä odottaa jos asiasta mainitsi eli olisin lisännyt tuskaani tai saanut riidan aikaiseksi. Ehkä olet tietämättäsi loukannut heitä jotenkin tai he voivat esim. toipua keskenmenosta tai kuulleet lääkäriltä ikäviä uutisia lapsettomuudestaan. He kyllä onnittelevat sinua kun ovat siihen valmiit, mutta älä heitä vielä tuomitse, koska et tiedä heidän todellista tilaansa.
ja muitakin ihmissuhteita on minulle kertynyt. Mutta mieheni nyt joka tapauksessa pitää omaan veljeensä yhteyttä ja minun pitää siinä jotenkin pärjäillä. Rehellisesti sanottuna jättäisin mieluusti nuo vierailut kokonaan väliin, mutta en haluaisi miestänikään loukata. Hän uskoo, että veljensä ja vaimon suhtautuminen muuttuu ajan kanssa, kun vain sinnittelemme. Ehkä niin käykin.
Onneksi aika paljon pystyy kuittaamaan huumorilla. Välillä heidän käytöksensä ja erityisesti vaimon " piilovittuilut" ovat niin naurettavia, että ei niistä viitsi edes loukkaantua.
Minä kärsin lapsettomuudesta enkä oikein ole kiinnostunut muitten lapsista. Ei tee mieli paijata muitten tenavia kun haluaisin paijata sitä omaani! Eli ei mitään henk. koht, mutta sitä se katkeruus teettää.
Meillä suunilleen sama tilanne, me ollaan se lapseton pariskunta, ja miehen veli vaimoneen on jo saanut 2 lasta.
En enää jaksa olla kiinostunut heidän vauvoistaan kun olen juuri kokenut 3. keskenmenoni, oikeesti, en halua edes nähdä ko. lapsia.
Kun mieheni haluaa nähdä veljensä, niin hän käy siellä yksin. Turhaa mun on sinne mennä ja katsella heidän vauvaonnea sinne, mikä muistuttaa minua jatkuvasti siitä mikä multa on mennyt ohi.
Mieheni voi sitten keskustella autoista ja muusta " mielenkiintoisesta" veljensä kanssa, ei minua siihen tarvita.
Ja mieheni veljen vaimo on kyllä ihmetellyt miksi minua ei enää näy heillä, mutta miettikööt sitä ihan ittekseen. He eivät tiedä että olemme jo pidempää yrittänneet lasta. Ulkoapäin olemme antaneet lausuntoja lähinnä siihen suuntaan että lapset eivät meitä kiinosta vielä tässä vaiheessa elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan oikeasti, katkerampia, kyynisempiä, ilkeämpiä ihmisiä saa hakea... Ei tietysti kaikki ole sellasia, mutta esim tämä kirjoittaja, joka ihan tahallaan pahoittaa toisten mieltä vain siksi, että näillä on jotain mitä itsellä ei ole.
Ihan oikeasti, toivon ettei tollasille idiooteille lapsia tulekaan, ennen kuin edes vähän kasvaa ihmisenä.
Vierailija:
Meillä suunilleen sama tilanne, me ollaan se lapseton pariskunta, ja miehen veli vaimoneen on jo saanut 2 lasta.
En enää jaksa olla kiinostunut heidän vauvoistaan kun olen juuri kokenut 3. keskenmenoni, oikeesti, en halua edes nähdä ko. lapsia.
Kun mieheni haluaa nähdä veljensä, niin hän käy siellä yksin. Turhaa mun on sinne mennä ja katsella heidän vauvaonnea sinne, mikä muistuttaa minua jatkuvasti siitä mikä multa on mennyt ohi.
Mieheni voi sitten keskustella autoista ja muusta " mielenkiintoisesta" veljensä kanssa, ei minua siihen tarvita.Ja mieheni veljen vaimo on kyllä ihmetellyt miksi minua ei enää näy heillä, mutta miettikööt sitä ihan ittekseen. He eivät tiedä että olemme jo pidempää yrittänneet lasta. Ulkoapäin olemme antaneet lausuntoja lähinnä siihen suuntaan että lapset eivät meitä kiinosta vielä tässä vaiheessa elämää.
Vierailija:
Ihan oikeasti, katkerampia, kyynisempiä, ilkeämpiä ihmisiä saa hakea... Ei tietysti kaikki ole sellasia, mutta esim tämä kirjoittaja, joka ihan tahallaan pahoittaa toisten mieltä vain siksi, että näillä on jotain mitä itsellä ei ole.Ihan oikeasti, toivon ettei tollasille idiooteille lapsia tulekaan, ennen kuin edes vähän kasvaa ihmisenä.
Vierailija:
Meillä suunilleen sama tilanne, me ollaan se lapseton pariskunta, ja miehen veli vaimoneen on jo saanut 2 lasta.
En enää jaksa olla kiinostunut heidän vauvoistaan kun olen juuri kokenut 3. keskenmenoni, oikeesti, en halua edes nähdä ko. lapsia.
Kun mieheni haluaa nähdä veljensä, niin hän käy siellä yksin. Turhaa mun on sinne mennä ja katsella heidän vauvaonnea sinne, mikä muistuttaa minua jatkuvasti siitä mikä multa on mennyt ohi.
Mieheni voi sitten keskustella autoista ja muusta " mielenkiintoisesta" veljensä kanssa, ei minua siihen tarvita.Ja mieheni veljen vaimo on kyllä ihmetellyt miksi minua ei enää näy heillä, mutta miettikööt sitä ihan ittekseen. He eivät tiedä että olemme jo pidempää yrittänneet lasta. Ulkoapäin olemme antaneet lausuntoja lähinnä siihen suuntaan että lapset eivät meitä kiinosta vielä tässä vaiheessa elämää.
Ai jaa, mitä mun pitäisi sun mielestä sitten tehdä, häh???
Mennä mieheni kanssa sinne sukulaisvierailulle ja huudella että " herran duudelis sentään kuinka on ihana teidän taapero!" ???
Oletko itse koskaan kokenut keskenmenoa? Tiedätkö miltä se tuntuu?
Mielestäni pahoittelen vähemmän ihmisten mieliä jos olen käymättä siellä ja se myös pahoittaa vähemmän minun mieltä.
Enhän ole edes ollut vielä oikeasti ilkeä mieheni veljelle ja hänen vaimolleensa. Vetäydyn vaan tilanteesta joka on minulle aivan liian tuskallinen kestää, ei siinä sen kummempaa.
Ja eihän ne ole minun sukulaisia, vaan mieheni, enkä ole koskaan estänyt miestäni käymästä siellä.
Että mietipäs sitä!
T. Kyyninen, ilkeä ja kypsymätön 29
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulette juttuun ja olette kohteliaita toisillenne. Yritä tyytyä siihen. Kaikkien kanssa ei voi olla läheisiä.
Minun kaveri ei koskaan päässyt yli vastaavasta tilanteesta, vaikka saivat myöhemmin omia lapsia. Hän silti inhosi veljen perhettä ja eritoten heidän esikoistaan. Ja inhoaa edelleen, vaikka on erään perheen lapsen kummina! Kyllä hän kummilastaan yrittää kehua jne, mutta hänen mielestään perheessä kaikki tehdään edelleen väärin ja kaikki lapset on vähän outoja tai huonoja.
Eli se ei ole sinun vikasi, ettei lapseton ihminen voi hyväksyä sinua ja lapsiasi. Joten sinun on hyväksyttävä tämä lapseton ihminen käytöksineen, jos yleensäkään haluat tulla toimeen.
mutta kuitenkin ollaan hyvin kilpailuhenkisiä ja toisen onni on itseltä pois. Itse olen huomannut että mieheni siskolle on ollut hyvin vaikeaa veljensä onnen näkeminen ja se että veli on perustanut perheen, mennyt naimisiin, rakentanut talon jne vaikka siskolla on kaikki tämä itselläänkin. Kävivät juuri meillä uudessa talossa ekaa kertaa ja siskon oli vaikeaa peittää sitä pettymystä jonka veljen talo hänelle toi. Itse rakensivat uuden talon 7v sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä on yksi joka ymmärtää sukulaistesi tuskaa.
Minulla on ollut lapsettomuusongelma jo melkein 10 vuotta tapetilla, sairastan vaikeaa endometrioosia joka on tehnyt niin paljon tuhoa että välillä toivoisin olevani vain kuollut.
Pahinta siinä kaikessa puhtaan fyysisen kivun ohella on se, että mielestä ei saa pois sitä ajatusta että minä en koskaan saa kokea äitiyden onnea raskaudesta, imetyksesta ja kaikesta siihen liittyvästä puhumattakaan.
KAIKKIALLA tuntuu olevan vain raskaanaolevia tai juuri synnyttäneitä, ja kaikkialla puhutaan vain lapsista, enkä minä kuulu siihen maailmaan ollenkaan. Vastasyntyneen vauvan tai viimeisillään raskaana olevan vauvamahan näkeminen saa minut tuntemaan niin sanoinkuvaamatonta tuskaa, etten tiennyt sellaista olevan olemassakaan. Se on fyysistä kipua ja pahoinvointia jolle ei voi yhtään mitään.
Kriisini ollessa pahimmillaan 2 läheisintä ystävääni tuli yhtäaikaa vahingossa raskaiksi, täytyy sanoa että minulla oli todella vaikeaa siihen aikaan.
En koe että toisen onni on minulta pois, vaan että minua rangaistaan jostakin pahasta tekosestani sillä, että ympärilleni tulee koko ajan lisää vauvoja, ja minun sisäinen tyhjyyteni vaan kasvaa.
Minusta Anna-Leena Härkösen ajatelma lapsettomuuden tuskasta on erittäin osuva: " Sitä suurempaa tyhjyyttä ei ole"
Olen yrittänyt viime voimillani olla iloinen toisten puolesta ja käynyt katsomassa vauvoja sairaalassa- jälkeenpäin olen aivan rikki, itken ja toivon vaan että pääsisin elämästä pois, ja tuntuu kamalalta se syyllisyys ettei pysty olemaan iloinen toisten onnesta.
Se on ihan totta niin kamalaa ettei sitä toivo kenellekään.
Yksinkertaisin suojelukeino on ehkäpä juuri se ettei noteeraa ilmiselvääkään raskautta, koska jos se tulee puheeksi niin tulee se valtava itku joka ei lopukaan...
Pahinta olisi purskahtaa itkuun seurueessa ja joutua selittelemään tilannetta.
Reilu 10 vuoden tuskan ja painajaisen jälkeen minä onnistuin koeputkihoidolla tulemaan raskaaksi niin ettei varhaisvaiheen keskenmenoa tullutkaan- mutta raskaus päättyi kuitenkin jo rv27 vedenmenoon. Se on vaan niin että toiset on luotuja onnistumaan ja toiset taas ei:o(
Toivottavasti tästä sai jotain selvää ja ehkä selvensi hiukan mitä tämä pariskunta saattaa tahollaan tuntea ollessaan teillä kylässä.
Onnellista odotusta Sinulle!
Ninni
mistä miehesi vanhempien käytös johtuu? Onko kyse pelkästä tyhmyydestä vai jostain muusta klikistä?
Faktahan on se, että joiltakin ihmisiltä sosiaaliset taidot puuttuvat lähes tyystin. Tai sitten lapset eivät vain kiinnosta, mutta sitten herääkin jo kysymys, miksi ovat itse aikanaan lapsia hankkineet. No jaa, tämä menee ny jo pitkälle.