Kun suru ei lopukaan

Menetin toisen vanhemmistani syövälle noin 10 v sitten. Näihin vuosiin on mahtunut myös kaksi kuluttavaa työpaikkaa, lemmikkikoirien menetys (vanhuuteen), opiskelustressiä, parisuhteen etsintää sitä löytämättä.Kukaan ystävistä ja perheestä ei tiedä enkä osaa sitä ääneen sanoa, että suru ja vastoinkäymiset pusertaa jatkuvasti. En halua kuormittaa huolillani ketään ja loppujen lopuksi, jokaisen on käytävä taistelunsa ja surunsa itse läpi.En muista koska viimeksi olisin ollut onnellinen. Olen varmasti masentunut jollakin tapaa, ja olen yrittänyt löytää tietä ulos, mutta kun kirjoitan paperille asioita jotka on hyvin, lista on kovin lyhyt. Olen terve, opiskelen tällä hetkellä mukavaa alaa ja minulla on ystäviä. Kaikki on periaatteessa hyvin mutta ei kuitenkaan. Surusta en vain pääse irti. Miten surusta pääsee eteenpäin? En saisi sanottua mitään lääkärille vaikka sinne menisin, enkä halua masennuslääkkeitä. Ennen näitä suruja olin ihan normaali, enkä mitenkään masennukseen taipuvainen. Jos saisin vain surun käsiteltyä.