Miksi jotkut antaa itsestään niin huonon ensivaikutelman?

Vierailija kirjoitti:

Mikä sittem selittää sen, että ihminen kuitenkin hakeutuu ammattiin, jossa vaaditaan keskivertoa paremmat sosiaaliset taidot, vaikka työyhteisössä antaa itsestään pskan, sosiaalisesti kömpelön ja itsekkään kuvan?

kuvaile, miten joku on samaan aikaan paska, sosiaalisesti kömpelö ja itsekäs

En ainakaan pahemmin mieti minkälaisen kuvan annan. Ihan yhdentekevää itselle.

Myytti ensivaikutelman pysyvyydestä.

Mun kaveri antaa huonon ensivaikutelman siksi, kun se ei vaan pysty parempaan.

Nyt kaikki teatterikouluun opettelemaan hyvän ensivaikutelman antamista, jotta ap olisi tyytyväinen.

Vastaus ihan kaikkeen ihmisen psykologiassa löytyy siitä, että ihminen on edelleenkin eläin, johon vaikuttaa enemmän kasvoilla näkyvät mikroilmeet, kuin se mitä toinen sanoo.

Olen tuntenut ihmisiä jotka voivat sanoa ihan mitä tahansa loukkaavaa koska näyttävät niin sympaattisilta. Kaikki vaan nauravat, että onpa ihana!

Kuten jo sanottu, pitäkää apinat apinatunkkinne. Mie en jaksa.

Vierailija kirjoitti:

Sitten on niitä jotka antavat itsestään liian hyvän ensivaikutelman ja kun oot sen jälkeen niiden kanssa tekemisissä niin huomaat etteivät ole sellaisia ollenkaan ja että se olikin vain ensivaikutelmaa

Minä olen juuri tällainen 😳. En tiedä miksi, mutta minut valtaa ihan suunnaton ujous sitten seuraavilla tapaamiskerroilla. Olen tosin järkeillyt, että yleensäkään en yksinäni uskalla luoda kontaktia uusiin ihmisiin, vain silloin kun olen isommassa porukassa, jossa on tuttuja. Sitten kun näen näitä "uusia ihmisiä" yksin tai vieraammassa porukassa, alan hirveästi jännittämään ja miettimään sanomisiani, jolloin annankin sitten itsestäni tylyn kuvan...

Ärsyttää.

Vierailija kirjoitti:

Mua stressaa aina mennä ihmisten ilmoille sen jälkeen kun olen antanut jollekin hyvän ensivaikutelman itsestäni. Ensi tapaaminen on kyllä helppo, mutta pitemmän päälle käy raskaaksi. Koska ajattelen että se toinen aina odottaa sitä samaa jatkossakin. Aina ei vaan jaksaisi vääntää hymyä. Olisi ihanaa kuin voisi vain nousta ylös sängystä hiukset pörrössä ja olla valmiina ovella ovikellon soidessa. Tai mennä jonnekin omana vajavaisena itsenään. Rasittaa ainainen teeskenteleminen. 

Sama. Hetken jo kävi mielessä, että olen käynyt kirjoittamassa tuon viestin itse.

Haluan antaa itsestäni hyvän vaikutuksen, ehkä liiankin hyvän, koska en usko että kelpaan omana itsenäni. Huono itsetunto. Eli suoraan sanottuna kai yritän mielistellä ihmisiä. On helppo olla mukava, kun ajattelee ettei näe samaa ihmistä enää uudestaan, mutta joskus sitten näenkin, ja alkaa kaduttaa se aiempi "täydellisyys".