Ennen toimivaa lääkitystä

Kirjoittelin tännekin toisinaan ihan sekopäisiä juttuja siitä, miten olisi parempi olla kuollut yms. Ne jutut eivät olleet mitään huomion hakua, vaan pohdiskelin vakavissani kuoleman mahtavuutta kuin kauppareissua. Jollain tasolla ymmärsin, että en ehkä suolla ihan normaalia tekstiä, mutta enemmän uskoin itseeni ja siihen, että olisi mahtavaa vain lähteä pois.

Jos joku nettimies teki tai sanoi jotain törkeää, itkin silmät päästäni ja haaveilin kuolemasta.

Nykyään kun lääkitys on kunnossa, ymmärrän ettei kukaan käytä huvikseen aikaa nimittelyyn. En muista milloin viimeksi olen itkenyt tai tuntenut olevani jossain surkeuden suossa. Voin olla, ja olenkin, väsynyt ja sen takia hieman apaattinen, mutta mieleni on silti tasainen. Tasapainoinen.

Tätä on jatkunut jo useamman kuukauden, joten en usko että yhtäkkiä tulee jokin kamala romahdus. Uskon, että voin nyt normaalisti.