Mikä on pelottavin kauhuleffa?
Kommentit (3598)
Silent Hill. Katsoin sitten yksin tai jonkun seurassa, niin tuleva yö ei nukuta.
Viime yönä katsoin Kirottu 2 ja 5,5 tuntia nukuneena näin painajaisia.
Ootan nyt Kirottu 3 ja The Nun tulevat ensi-iltaan kumpikin 2 kuukauden sisällä.
pulutossu kirjoitti:
Ehdottomasti Sinister. Olen nähnyt lukemattomia kauhuelokuvia, mutta Sinister vie voiton. Realistinen, ahdistava, hyvin näytelty, ei yliampuva mutta kuitenkin karmiva. Boogieman on eniten kauhua herättävä hahmo itselläni elokuvien historiassa, ja sen näyttäminen leffassa oli toteutettu niin hienovaraisesti, että se kantoi alusta loppuun asti.
Mä olen niiiiin eri mieltä.
Mitä tässä kauhuleffassa on pielessä? Kaikki, paitsi Ethan Hawke, joka jostain syystä on mennyt mukaan tällaiseen roskaan.
Tässä oli kaikki kliseet kierrätetty. Okei, se itsestään käynnistyvä projektori oli hyvä.
Mutta.
Käsikirjoitus, hoi! Ne filmit vaan ilmestyivät jostain sinne vintille. Ei tullut mieleen soittaa poliisille, että mulla olisi tässä todistusaineistoa murhista? Eikä vaimokaan tajunnut mistään mitään... Paikallinen sheriffikin vaan pyörittelee päätään.
Kaiken huipentuma oli se Dr. Jonas, joka yhtäkkiä vaan saadaan langan päähän ja sehän on seurannut tätä sarjamurhakeissiä jo parikyt vuotta, ja tietää siitä about kaiken. No ei tullut FBI:lle mieleen rimpauttaa? :D
Voi v*ttu mikä käsikirjoitus.
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
Ring, se amerikkalainen versio.
Joskus ehkä 12 vuotiaana kun katsoin Ringin, mua pelotti kaikkein eniten siinä videossa näkyvä väärinpäin ilmassa pyörivä tuoli :'D enää en voi sitä katsoa, koska kun katsoin sen Scary Movien, jossa Brenda vetää Samanthaa turpaan, en pysty Ringiä katsomaan enää vakavin silmin.
Vierailija kirjoitti:
Silent Hill. Katsoin sitten yksin tai jonkun seurassa, niin tuleva yö ei nukuta.
Viime yönä katsoin Kirottu 2 ja 5,5 tuntia nukuneena näin painajaisia.
Ootan nyt Kirottu 3 ja The Nun tulevat ensi-iltaan kumpikin 2 kuukauden sisällä.
Nää The conjuring-universen leffat on kyllä parhaita. Muistan kun jengiä käveli ulos Kirottu 2-näytöksestä :D Saa nähdä vetääkö kolmososa vertoja noille ekoille osille.

Eka osa oli oikeasti mielenkiintoinen (erilainen kuin useat kauhufilkat) jaq pelottava, kakkonen taas pikkasen koominen. Tuntui, kuin olisi ollut kyseessä täysin eri tiimin tekemä elokuva. :/
The Nunia en vaivautunut katsomaan, koska tahdon säikkyä _ihan oikeasti_ ( = ei ole pelottava hahmo tuo nunneli itselleni).
Kaikki homopornoelokuvat. Ei niitä voi katsoa sekuntia pitempään. Mieluummin katselen kun lapsia ja eläimiä repeytyy kappaleiksi.
MIES
Dracula 92, vanha kunnon dracula on tarpeeksi ällöttävä ja kamala. Winona ihanan herkkä näyttelijä, saisi esiintyä enemmän muissakin elokuvissa
Vastasin jo aiemmin ketjuun The Ring, ja se on edelleen pelottavin, mutta viime vuonna ilmestynyt Hereditary oli myös aika pelottava. Kummassakaan kauhu ei syntynyt mahdollisista yliluonnollisista voimista, vaan siitä psykologisesta puolesta.
Hereditaryssa hurjat okkultistiset kuviot olivat vähemmän pelottavia kuin se, kun vaietut perhetraumat alkoivat purkautua. Moni on sanonut, että Hereditary oli vielä enemmän ahdistava kuin pelottava, ja olen samaa mieltä. Se oli ahdistava ja surullinen.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
The Conjuring on jäänyt mieleen.
En muista tämän leffan nimeä, mutta siinä kaksi sekopäätä kidnappaa kaksi tyttöä ja se toinen vaipuu omiin maailmoihinsa kun heitä kidutetaan.
Vierailija kirjoitti:
Hohto
En tiedä mikä siitä tekee kaikkein pelottavimman näkemistäni.
King sanoi olevansa kaheli.
Vierailija kirjoitti:
Joskus ehkä 12 vuotiaana kun katsoin Ringin, mua pelotti kaikkein eniten siinä videossa näkyvä väärinpäin ilmassa pyörivä tuoli :'D enää en voi sitä katsoa, koska kun katsoin sen Scary Movien, jossa Brenda vetää Samanthaa turpaan, en pysty Ringiä katsomaan enää vakavin silmin.
"Cindy, tv vuotaa!" :D Joo ei pysty enää, ei.
Darkness Falls on hemmetin hyvä ja helkkarin pelottava. Vaikka hammaskeiju aiheena kuulostaa naurettavalta, niin sitä leffaa katsoessa ei naurata. Vielä kun omat lapset laittaa hampaita tyynyn alle että "äiti tuleehan hammaskeiju?" Öh, toivottavasti ei...
The Possession of Hannah Grace
Kamisama no iutoori.