Sinä joka meikkaat paljon: Luuletko että olisit nyt yhdessä kumppanisi kanssa, jos et olisi koskaan meikannut?

Mä iskin mieheni ilman meikkiä. Eipähän tartte arvuutella.

Naiseni ei meikkaa arkena, mutta silti menin tutustumaan aikoinaan.

Tosin en ole mikään klassinen unelmamies tai ole kiinnostunut sen enempää omasta kuin muiden ulkonäköasioista (pl. hygienia, tilanteenmukainen pukeutuminen ja terveelliset elämäntavat), joten tuskin kannattaa ottaa oppia, jos tähtäimessä on trendikäs salihirmu.

En varmaan. Tavattiin baarissa, juteltiin ja siitä se sitten lähti. Olen romuluinen, ns näyttävän näköinen nainen, ylipainoinenkin ja vedän röökiä. Meikki ja hiusten laittaminen ovat tärkeä osa identiteettiäni. Ostan myös paljon uusia vaatteita. Lopetin tupakoinnin, kun aloin yrittämään raskautta, lapset olivat pieniä, mutta nyt poltan taas vähän, mutta salaa. Olen yrittänyt myös laihduttaa, mutta kilot tulevat aina takaisin. Helpoin tapa näyttää siedettävältä tulikin jo mainittua edellä. Olen luonteeltani mukava, sosiaalinen, rempseä ja nauran paljon. llman näitä ominaisuuksiani ei mieheni olisi varmasti katsellut minua näin kauaa.

Itse meikkaan myös melko näkyvästi, vaikka olen saanut kommentteja, eettä näytän kuulemma mukamas paremmalta ilman meikkiä. Luulen, että meikkaus kyllä toimii miesten iskemisessä, vaikka ne usein selittävätkin pitävänsä luonnollisen näköisistä naisista.

Se mikä mua kiinnostaa eniten on se, että miten onnistuit nappaamaan tuon miehen vuosien haaveilun jälkeen?

Rupesin tuossa miettimään meikkaamista ja siihen käyttämääni aikaa. Ihmiset suhtautuvat meikkaamiseen aina paheksuvasti: pinnallista, turhamaista, aikaa vievää ja ennen kaikkea TURHAA. Niinhän se on, en väitä vastaan! Mutta en ole ennen miettinyt sitä, onko meikkaamisella jotain positiivisia vaikutuksia elämääni muutenkin kuin itseluottamuksen kohottajana. Mietin sitä, että auttoiko "hyvännäköisyys" minua saamaan unelmieni kumppanin, joka tekee minut maailman onnellisimmaksi ja rakastetuimmaksi. Se mielenrauha minkä olen parisuhteessa saanut on todellista elämän rikkautta. Mutta sitten mietin, että auttoiko jokin niin "turhanpäiväinen" kuin meikkaaminen minua saavuttamaan tämän onnen :D Jos näin tosiasiallisesti on, niin ei se muuta sitä tilannetta, että olen onnellinen. 

Ap

En varmaankaan olisi mieheni kanssa jos meikkaisin. Mieheni vaihtoi meikatusta missityypistä luomutavikseen. En tiedä kuinka olennainen valintaperuste se sitten oli.

Kyllä. Olen kaunis, hoikka, sopusuhtainen ja naisellinen. En meikannut paljoakaan nuorempana. Hyvä iho ja hiukset.

50 vuotiaana olen harvinaisuus. Kiinteä kroppa ja kevyesti meikattuna edelleen ikäistäni huomattavasti nuoremman näköinen! 

Tuskinpa.

I'd never never left the house

Tein tämän aloituksen niille, jotka meikkaavat paljon, koska silloin usein ero meikatun ja meikkaamattoman naaman välillä on suurempi. Sille koko kysymyksenasettelu perustuu: olisiko toinen alussa ihastunut sinuun sellaisena kuin olet. Useimmilla kun se on se ulkonäkö, mikä ensin nähdään ja mikä saa päättämään, että johonkuhun haluaa tutustua paremmin. 

Te, joilla ei ole tarvetta meikata (ei ihosairauksia jne.) on helppo ylpeillä "luomuudella". Toisilla on geneettinen taipumis tummiin silmänalusiin, akneen, proriasikseen tai muuten vain huonoon ihoon. Vähän empatiaa kehiin, jookos :)

Vierailija kirjoitti:

Tuskinpa.

I'd never never left the house

Tämäpä! Meikkaaminen on tuonut lisäarvoa elämääni. Niin kamalaa kuin se onkin, että yhteiskunta määrittelee naisen arvon ulkonäön kautta. Mutta jos ei puhuta sortoaspektista vaan meikkaamisen vaikutuksista yksilön elämään, niin kyllä se vaan on minua paljon auttanut. Sikäli meikkaamisen käyttämäni aika on tavallaan sijoitus :D