Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En olekaan valmis vielä sitoutumaan?
10.06.2018 |
Ikää 22 ja en ole oikeastaan ollut ikinä paria kuukautta enempää sinkkuna sen jälkeen kun olin 16. Aina seurustellut. Nyt olen ollut suhteessa sellaisen ihmisen kanssa jonka kanssa mielelläni sitoutuisin sitten kunnolla, avioliitto lapset jne.
Mutta... jotenkin kaipaan sitä sinkkuelämän kokemusta. Tuntuu että minulla ei ole muuta sosiaalista elämää kuin poikaystäväni ja kun hänellä on muuta tekemistä niin sitten tulee oltua vain yksin. Kavereita ei tule nähtyä tarpeeksi, ehkä siksi kun hekin monet viettämät enimmäkseen aikansa kumppanin kanssa.
Toisaalta tiedän että se sinkkuelämäkään ei ole mitään loistoa, en mä halua esimerkiksi mitään yhden illan juttuja mutta kaipaan sellaista vapautta tehdä asioita ja jos haluan tavata uusia ihmisiä niin voisin. Olis vaan kiva jotenkin avartaa vielä sitä maailmaa ihan ilman seurusteluakin.
Kokoajan on jotain velvollisuuksia tähän suhteeseen liittyen ja olis vaan kiva olla jonkin aikaa omillaan ennen kuin sit lopullisesti sitoutuaa, sen tiedän että jos tästä lähden niin paluuta ei varmaan ole.
Onko jollain neuvoja? Tuntuu vaan että tämäkin kesä valuu ohi odotellessa jotain :/
Kommentit (27)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän vaikeuden, mutta lähtisin silti. Totuushan on se, että noin nuorelle löytyy myöhemminkin vielä potentiaalinen pitkänmatkankumppani. Jos nyt jätät elämättä oman elämäsi niin kuin haluat, niin sitä et saa enää takaisin. Et välttämättä tuota miestäkään, mutta kun kehityt ja kasvat vielä, itse asiassa koko loppuelämäsi, niin muutut ihmisenä kuitenkin jokun verran. Myöhemmin etä välttämättä ole tuon miehen kanssa enää onnellinen, vaan kaipaisitkin erilaisen miehen. Tällöin käy niin että elit "parhaat" vuotesi parisuhteessa joka vähän ahdisti, ja sitten jouduit kuitenkin eroamaan hänestä kun kasvoit itsenäsi enemmän. Eli ottaisin noista vaihtoehdoista eron nyt, ja myöhemmin, siihen myöhempään elämään sopivan miehen, kuin jäisin nyt tuohon, harmittelisin nuoruuden lipumista ohi, ja silti mahdollisesti eroaisin miehestä 10 vuoden sisällä, silloin jopa hieman katrkeana siitä että annoin elämäni valua ohitseni.
Mäkin olen ollut parisuhteessa yksinäinen ja kun lapsiakin oli kaksi niin niitten kans meni iso osa ajasta. Harvoin pääsi minnekään. Elämä pyöri vain perheen ympärillä vaikka omatkin harrastukset on. Nyt olen eronnut ja yhteishuoltajuus, omaa aikaa on kiitettävästi, joka toinen viikko ja viikonloppu. Mutta kyllä mä nyt olen vielä yksinäisempi. Vuorotyö ja se että kaverit asustaa nykyään muualla niin eipä usein saa sovittua mitään. Mieli alhaalla aika usein. Tilanne on hankala kun en nauti tästä sinkkuelämästä ja taas toisaalta parisuhde velvollisuuksineenkaan ei nyt kiinnosta.
M36
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän vaikeuden, mutta lähtisin silti. Totuushan on se, että noin nuorelle löytyy myöhemminkin vielä potentiaalinen pitkänmatkankumppani. Jos nyt jätät elämättä oman elämäsi niin kuin haluat, niin sitä et saa enää takaisin. Et välttämättä tuota miestäkään, mutta kun kehityt ja kasvat vielä, itse asiassa koko loppuelämäsi, niin muutut ihmisenä kuitenkin jokun verran. Myöhemmin etä välttämättä ole tuon miehen kanssa enää onnellinen, vaan kaipaisitkin erilaisen miehen. Tällöin käy niin että elit "parhaat" vuotesi parisuhteessa joka vähän ahdisti, ja sitten jouduit kuitenkin eroamaan hänestä kun kasvoit itsenäsi enemmän. Eli ottaisin noista vaihtoehdoista eron nyt, ja myöhemmin, siihen myöhempään elämään sopivan miehen, kuin jäisin nyt tuohon, harmittelisin nuoruuden lipumista ohi, ja silti mahdollisesti eroaisin miehestä 10 vuoden sisällä, silloin jopa hieman katrkeana siitä että annoin elämäni valua ohitseni.
Oot kyllä ihan oikeassa... pelkään vaan että mitä jos elämässä ei sitten olekaan mitään sisältöä kun erottais. Ja tämä nykyinen on aivan täydellinen mulle... tosin kokisinkohan yksinäisyyttä jos hän oikeasti olisi...
Ap
Minusta omia ystäviä voi nähdä, harrastuksia harrastaa ja asioita tehdä itsekseen myös parisuhteessa. Mitä jos ensin kokeilisit vähän laajentaa ympyröitä nykytilanteessa? Mietit mitä tekisit tänään jos olisit sinkku ja sitten teet sen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta omia ystäviä voi nähdä, harrastuksia harrastaa ja asioita tehdä itsekseen myös parisuhteessa. Mitä jos ensin kokeilisit vähän laajentaa ympyröitä nykytilanteessa? Mietit mitä tekisit tänään jos olisit sinkku ja sitten teet sen.
Jos olisin sinkku niin juttelisin varmaan ihmisille tinderissä ja lähtisin vaikka lasilliselle jonkun uuden tuttavuuden kanssa... että sitä en oikein voi tehdä. Itselleni aina ollut helpompi tutustua uusiin miehiin kuin naisiin. Olis kyllä kiva kun olis naispuolisia kavereita enemmän.. /:
Harrastukseni on kaikki sellaisia yksin tehtäviä joten sekin on tylsää sitten..
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän vaikeuden, mutta lähtisin silti. Totuushan on se, että noin nuorelle löytyy myöhemminkin vielä potentiaalinen pitkänmatkankumppani. Jos nyt jätät elämättä oman elämäsi niin kuin haluat, niin sitä et saa enää takaisin. Et välttämättä tuota miestäkään, mutta kun kehityt ja kasvat vielä, itse asiassa koko loppuelämäsi, niin muutut ihmisenä kuitenkin jokun verran. Myöhemmin etä välttämättä ole tuon miehen kanssa enää onnellinen, vaan kaipaisitkin erilaisen miehen. Tällöin käy niin että elit "parhaat" vuotesi parisuhteessa joka vähän ahdisti, ja sitten jouduit kuitenkin eroamaan hänestä kun kasvoit itsenäsi enemmän. Eli ottaisin noista vaihtoehdoista eron nyt, ja myöhemmin, siihen myöhempään elämään sopivan miehen, kuin jäisin nyt tuohon, harmittelisin nuoruuden lipumista ohi, ja silti mahdollisesti eroaisin miehestä 10 vuoden sisällä, silloin jopa hieman katrkeana siitä että annoin elämäni valua ohitseni.
Tämä teksti on hyvä. Olen mies ja exäni oli 21 kun suhde alkoi. Mä vanhempi. Mutta siinä kävi juuri tuo kasvu itsenä ja siinähän hän muuttui. Ei mitenkään huonoksi mutta ihan erilaiseksi. Ero oli väistämätön. Hän ajatteli että mä olen se oikea mutta kuinka kävikään, noin nuori muuttuu paljon esim. seuraavan 5 vuoden aikana kun hakee lopullista paikkaansa ja sitä mitä haluaa todella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän vaikeuden, mutta lähtisin silti. Totuushan on se, että noin nuorelle löytyy myöhemminkin vielä potentiaalinen pitkänmatkankumppani. Jos nyt jätät elämättä oman elämäsi niin kuin haluat, niin sitä et saa enää takaisin. Et välttämättä tuota miestäkään, mutta kun kehityt ja kasvat vielä, itse asiassa koko loppuelämäsi, niin muutut ihmisenä kuitenkin jokun verran. Myöhemmin etä välttämättä ole tuon miehen kanssa enää onnellinen, vaan kaipaisitkin erilaisen miehen. Tällöin käy niin että elit "parhaat" vuotesi parisuhteessa joka vähän ahdisti, ja sitten jouduit kuitenkin eroamaan hänestä kun kasvoit itsenäsi enemmän. Eli ottaisin noista vaihtoehdoista eron nyt, ja myöhemmin, siihen myöhempään elämään sopivan miehen, kuin jäisin nyt tuohon, harmittelisin nuoruuden lipumista ohi, ja silti mahdollisesti eroaisin miehestä 10 vuoden sisällä, silloin jopa hieman katrkeana siitä että annoin elämäni valua ohitseni.
Tämä teksti on hyvä. Olen mies ja exäni oli 21 kun suhde alkoi. Mä vanhempi. Mutta siinä kävi juuri tuo kasvu itsenä ja siinähän hän muuttui. Ei mitenkään huonoksi mutta ihan erilaiseksi. Ero oli väistämätön. Hän ajatteli että mä olen se oikea mutta kuinka kävikään, noin nuori muuttuu paljon esim. seuraavan 5 vuoden aikana kun hakee lopullista paikkaansa ja sitä mitä haluaa todella.
Mutta täytyy muista yksilölliset erot. Meinaan itse muutin hyvin nuorena omilleen kauas vanhemmistani ja itsenäistyminen tapahtui siis aikaisin jolloin se kasvu iski päälle ennen aikojaan. Myös ne seurustelusuhteet opetti paljon ja tiedän mitä en halua ja mitä haluan kumppanista.
Silti haikailen yksin olemista. Jotenkin vaan raskasta olla suhteessa... painolasti olis kevyempi sinkkuna
Ap
Ok, jos haaveissa on tinderdeittailu niin ero lienee viisasta.
Mutta jos olet jotenkin tyytymätön itseesi tai koet elämän tyhjäksi, niin sitä ei kukaan mies voi muuksi muuttaa. Pitää löytää ja hyväksyä itsensä, rakastaa itseään ensin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta omia ystäviä voi nähdä, harrastuksia harrastaa ja asioita tehdä itsekseen myös parisuhteessa. Mitä jos ensin kokeilisit vähän laajentaa ympyröitä nykytilanteessa? Mietit mitä tekisit tänään jos olisit sinkku ja sitten teet sen.
Jos olisin sinkku niin juttelisin varmaan ihmisille tinderissä ja lähtisin vaikka lasilliselle jonkun uuden tuttavuuden kanssa... että sitä en oikein voi tehdä. Itselleni aina ollut helpompi tutustua uusiin miehiin kuin naisiin. Olis kyllä kiva kun olis naispuolisia kavereita enemmän.. /:
Harrastukseni on kaikki sellaisia yksin tehtäviä joten sekin on tylsää sitten..
Ap
Ettekö te käy miehen kanssa ulkona kahdestaan tai kavereiden kanssa?
Ymmärrän. Toisaalta joskus paljon myöhemmin ihminen tajuaa, että yhtä hyviä ja ihania kumppaneita ei kasvakaan joka oksalla ja katuu.
Vaikea tilanne.
Voisitteko pitää vain taukoa? 'Ajatukset voisivat seljetä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta omia ystäviä voi nähdä, harrastuksia harrastaa ja asioita tehdä itsekseen myös parisuhteessa. Mitä jos ensin kokeilisit vähän laajentaa ympyröitä nykytilanteessa? Mietit mitä tekisit tänään jos olisit sinkku ja sitten teet sen.
Jos olisin sinkku niin juttelisin varmaan ihmisille tinderissä ja lähtisin vaikka lasilliselle jonkun uuden tuttavuuden kanssa... että sitä en oikein voi tehdä. Itselleni aina ollut helpompi tutustua uusiin miehiin kuin naisiin. Olis kyllä kiva kun olis naispuolisia kavereita enemmän.. /:
Harrastukseni on kaikki sellaisia yksin tehtäviä joten sekin on tylsää sitten..
Ap
Ettekö te käy miehen kanssa ulkona kahdestaan tai kavereiden kanssa?
Käydään ja matkustellaankin jne. Hänen kaverinsa eivät oikein välitä minusta joten en heidän kanssaan sitten mene... siksi varmaan olenkin niin yksinäinen. Minun kaverit taas viihtyvät omissa oloissaan enemmän. Kaksistaan ollaan sitkun ollaan..
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ok, jos haaveissa on tinderdeittailu niin ero lienee viisasta.
Mutta jos olet jotenkin tyytymätön itseesi tai koet elämän tyhjäksi, niin sitä ei kukaan mies voi muuksi muuttaa. Pitää löytää ja hyväksyä itsensä, rakastaa itseään ensin.
En halua siitä tinderistä niin kun uutta kumppania löytää tai mitään seksuaalista tai mitään säätöä. Kaipaan vaan uusien ihmisten seuraa /:
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän. Toisaalta joskus paljon myöhemmin ihminen tajuaa, että yhtä hyviä ja ihania kumppaneita ei kasvakaan joka oksalla ja katuu.
Vaikea tilanne.
Voisitteko pitää vain taukoa? 'Ajatukset voisivat seljetä.
Just tämä.. kun tämä nykyinen on oikea löytö itselleni ja haaveillut vuosia hänenlaisestaan. Kuitenkin oman elämän jotenkin tyhjyys kai sit vie sen siihen yksinäisyyden tunteeseen..
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän. Toisaalta joskus paljon myöhemmin ihminen tajuaa, että yhtä hyviä ja ihania kumppaneita ei kasvakaan joka oksalla ja katuu.
Vaikea tilanne.
Voisitteko pitää vain taukoa? 'Ajatukset voisivat seljetä.
Jos kolmevitosena haikailee sen kumppanin perään joka oli kaksikymppisenä, niin sitä omaa kasvua ei kyllä silloin ole tapahtunut. Tuossa on kuitenkin 15 v eroa, joten pitäisi itse jo ymmärtää että luultavasti se toinen ei ole enää samanlainen kuin parikymppisenä. Moni tosin haikailee näitä nuoruusjuttujaan. Se on aika ikävää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän vaikeuden, mutta lähtisin silti. Totuushan on se, että noin nuorelle löytyy myöhemminkin vielä potentiaalinen pitkänmatkankumppani. Jos nyt jätät elämättä oman elämäsi niin kuin haluat, niin sitä et saa enää takaisin. Et välttämättä tuota miestäkään, mutta kun kehityt ja kasvat vielä, itse asiassa koko loppuelämäsi, niin muutut ihmisenä kuitenkin jokun verran. Myöhemmin etä välttämättä ole tuon miehen kanssa enää onnellinen, vaan kaipaisitkin erilaisen miehen. Tällöin käy niin että elit "parhaat" vuotesi parisuhteessa joka vähän ahdisti, ja sitten jouduit kuitenkin eroamaan hänestä kun kasvoit itsenäsi enemmän. Eli ottaisin noista vaihtoehdoista eron nyt, ja myöhemmin, siihen myöhempään elämään sopivan miehen, kuin jäisin nyt tuohon, harmittelisin nuoruuden lipumista ohi, ja silti mahdollisesti eroaisin miehestä 10 vuoden sisällä, silloin jopa hieman katrkeana siitä että annoin elämäni valua ohitseni.
Tämä teksti on hyvä. Olen mies ja exäni oli 21 kun suhde alkoi. Mä vanhempi. Mutta siinä kävi juuri tuo kasvu itsenä ja siinähän hän muuttui. Ei mitenkään huonoksi mutta ihan erilaiseksi. Ero oli väistämätön. Hän ajatteli että mä olen se oikea mutta kuinka kävikään, noin nuori muuttuu paljon esim. seuraavan 5 vuoden aikana kun hakee lopullista paikkaansa ja sitä mitä haluaa todella.
Mutta täytyy muista yksilölliset erot. Meinaan itse muutin hyvin nuorena omilleen kauas vanhemmistani ja itsenäistyminen tapahtui siis aikaisin jolloin se kasvu iski päälle ennen aikojaan. Myös ne seurustelusuhteet opetti paljon ja tiedän mitä en halua ja mitä haluan kumppanista.
Silti haikailen yksin olemista. Jotenkin vaan raskasta olla suhteessa... painolasti olis kevyempi sinkkuna
Ap
Voi kuule, vaikka olisit kymmenenvuotiaana muuttanut vanhemmiltasi, niin et tiedä millainen ero on 21v-35v vuosilla. Sen näet sitten itse, niin kuin me muutkin.
Mitä jos alkuun jos yrittäisit etsiä ihan vain uusia kavereita tai aloittaa jonkun uuden harrastuksen? Saisit vähän uutta sisältöä elämääsi.
Itsellä vähän sama tilanne muuten paitsi että juuri erosin "hyvästä miehestä". Olihan meillä ongelmiakin ja erilaiset tavoitteet elämällä mutta muuten ihan hyvä suhde. Tunsin itseni jotenkin yksinäiseksi suhteessa ja "kahlittuna" vaikkei mies mitenkään rajoittanut elämääni. Jotenkin ajattelin että mielummin sitten täysin yksinäinen kuin yksinäinen suhteessa ja tässä nyt viikon olen asustellut yksin ja kyllähän tässä saa omasta seurasta opetella nauttimaan, kuitenkin tuntuu oikealta ja jotenkin vapaammalta hengittää nyt :D
Kavereita minulla on kaksi, joista toinen seurustelee ja toinen opiskelee toisella paikkakunnalla. Joku tuolla ehdotti että hanki ensiksi kavereita ja harrastuksia, niin joo, hyvä idea mutta totuus vaan on ainakin omalla kohdalla se että helpommin hankkii miesseuraa kuin naispuolisia kavereita.. Tinderiä en ole vielä ladannut viihdykkeeksi, koska tuntuu väärältä edellistä miestä kohtaan liittyä sinne heti eron jälkeen.
Ei ole vielä ainakaan ero kaduttanut ja olen tullut siihen johtopäätökseen ettei minulla ollut pohjimmiltaan hyvä olla kyseisen miehen kanssa, jotain vain puuttui. Toki oma elämänikin on aika tyhjää, tiedä sitten haenko suhteesta sisältöä elämään.
#olisinpatiennyt että kyllä se vielä parempi mies löytyy sitten myöhemmin.
Jos on raskasta niin sille on syynsä. Eroa, nauti elämästä, kyllä se oikea sitten löytyy myöhemmin.
Alue: Aihe vapaa
Koen myös oloni hyvin yksinäiseksi silloin kun seurustelen, jotenkin se elämä aina supistuu siihen suhteeseen. Ne lyhyet pätkät mitä olen sinkkuna ollut niin olen ollut paljon pirteämpi ja yksinäisyydestä ei ollut tietoakaan..
ap