En olekaan valmis vielä sitoutumaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän vaikeuden, mutta lähtisin silti. Totuushan on se, että noin nuorelle löytyy myöhemminkin vielä potentiaalinen pitkänmatkankumppani. Jos nyt jätät elämättä oman elämäsi niin kuin haluat, niin sitä et saa enää takaisin. Et välttämättä tuota miestäkään, mutta kun kehityt ja kasvat vielä, itse asiassa koko loppuelämäsi, niin muutut ihmisenä kuitenkin jokun verran. Myöhemmin etä välttämättä ole tuon miehen kanssa enää onnellinen, vaan kaipaisitkin erilaisen miehen. Tällöin käy niin että elit "parhaat" vuotesi parisuhteessa joka vähän ahdisti, ja sitten jouduit kuitenkin eroamaan hänestä kun kasvoit itsenäsi enemmän. Eli ottaisin noista vaihtoehdoista eron nyt, ja myöhemmin, siihen myöhempään elämään sopivan miehen, kuin jäisin nyt tuohon, harmittelisin nuoruuden lipumista ohi, ja silti mahdollisesti eroaisin miehestä 10 vuoden sisällä, silloin jopa hieman katrkeana siitä että annoin elämäni valua ohitseni.

Tämä teksti on hyvä. Olen mies ja exäni oli 21 kun suhde alkoi. Mä vanhempi. Mutta siinä kävi juuri tuo kasvu itsenä ja siinähän hän muuttui. Ei mitenkään huonoksi mutta ihan erilaiseksi. Ero oli väistämätön. Hän ajatteli että mä olen se oikea mutta kuinka kävikään, noin nuori muuttuu paljon esim. seuraavan 5 vuoden aikana kun hakee lopullista paikkaansa ja sitä mitä haluaa todella.

Mutta täytyy muista yksilölliset erot. Meinaan itse muutin hyvin nuorena omilleen kauas vanhemmistani ja itsenäistyminen tapahtui siis aikaisin jolloin se kasvu iski päälle ennen aikojaan. Myös ne seurustelusuhteet opetti paljon ja tiedän mitä en halua ja mitä haluan kumppanista.

Silti haikailen yksin olemista. Jotenkin vaan raskasta olla suhteessa... painolasti olis kevyempi sinkkuna

Ap

Voi kuule, vaikka olisit kymmenenvuotiaana muuttanut vanhemmiltasi, niin et tiedä millainen ero on 21v-35v vuosilla. Sen näet sitten itse, niin kuin me muutkin.

Tottakai en ole samanlainen kuin olisin 35v mutta parin etsintää ei kannata jättää niin myöhäiseksi koska lisääntyminen jne ei olekaan niin simppeliä.

Itse koen että se kasvaminen tulee elämäntilanteiden myötä. Esimerkiksi lapset saadessaan monet muuttuvat ja silloinhan ne vanhemmatkin alkaa usein valumaan kauemmas toisistaan. Jotkut vain ajanpuutteen takia ja jotkut siksi kun oikeasti huomataan kumppanissa asioita mitä ei haluta heillä olevan.

Koen vain olevani kypsempi vaikkapa poikaystävääni verrattuna joka on nyt vasta ensimmäisessä suhteessaan ja muuttanut vasta omilleen. Hän harjoittelee itsenäisyyttä ja kokeilee elämää kun itse osaa jo.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Itsellä vähän sama tilanne muuten paitsi että juuri erosin "hyvästä miehestä". Olihan meillä ongelmiakin ja erilaiset tavoitteet elämällä mutta muuten ihan hyvä suhde. Tunsin itseni jotenkin yksinäiseksi suhteessa ja "kahlittuna" vaikkei mies mitenkään rajoittanut elämääni. Jotenkin ajattelin että mielummin sitten täysin yksinäinen kuin yksinäinen suhteessa ja tässä nyt viikon olen asustellut yksin ja kyllähän tässä saa omasta seurasta opetella nauttimaan, kuitenkin tuntuu oikealta ja jotenkin vapaammalta hengittää nyt :D

Kavereita minulla on kaksi, joista toinen seurustelee ja toinen opiskelee toisella paikkakunnalla. Joku tuolla ehdotti että hanki ensiksi kavereita ja harrastuksia, niin joo, hyvä idea mutta totuus vaan on ainakin omalla kohdalla se että helpommin hankkii miesseuraa kuin naispuolisia kavereita.. Tinderiä en ole vielä ladannut viihdykkeeksi, koska tuntuu väärältä edellistä miestä kohtaan liittyä sinne heti eron jälkeen.

Ei ole vielä ainakaan ero kaduttanut ja olen tullut siihen johtopäätökseen ettei minulla ollut pohjimmiltaan hyvä olla kyseisen miehen kanssa, jotain vain puuttui. Toki oma elämänikin on aika tyhjää, tiedä sitten haenko suhteesta sisältöä elämään.

Ihanaa että kykenit tuon tekemään! Oispa itselläkin rohkeutta lähteä katsomaan maailmaa ilman suhdetta. Tylsää se tässä on roikkua kun ei tiedä millaista se elämä voisi parhaillaan olla

Ap

Kun tästä olen poikaystävän kanssa keskustellut niin hän vaan kysyy että mitä hän voisi tehdä asian eteen että nämä tunteeni muuttuisi. Mutta kun minusta tuntuu että ei vaan ole mitään tehtävissä. Onpas ikävää tämä... koen vain niin kovin jääväni paitsi kaikesta

Ap

Vai että kyrbäkarusellin kaipuu on vahvana.

Vierailija kirjoitti:

Vai että kyrbäkarusellin kaipuu on vahvana.

Mähän sanoin että en ole yhden illan jutuista kiinnostunut ja en halua uutta kumppaniakaan.

Ap

Mä olin eka kerran kihloissa 18 vuotiaana, se suhde lopahti kuitenkin ystäväpohjalle.

Sitten on ollut seurustelua, kihloja, avoliittoja ja yksi avioliittokin. Mutta en halunnut ikinä lapsia tehdä.

Oli aina vain tyhjä olo ja kaipuu jotain...

Sitten 43 vuotiaana saapui sellainen nuorempi MIES! Ja tiesin, siinä se on.

Nyt olemme olleet yhdessä 16vuotta ja elän joka päivä ihanaa ja onnellista elämää.

Vierailija kirjoitti:

Mä olin eka kerran kihloissa 18 vuotiaana, se suhde lopahti kuitenkin ystäväpohjalle.

Sitten on ollut seurustelua, kihloja, avoliittoja ja yksi avioliittokin. Mutta en halunnut ikinä lapsia tehdä.

Oli aina vain tyhjä olo ja kaipuu jotain...

Sitten 43 vuotiaana saapui sellainen nuorempi MIES! Ja tiesin, siinä se on.

Nyt olemme olleet yhdessä 16vuotta ja elän joka päivä ihanaa ja onnellista elämää.

Ihanaa että kävi noin! :) voihan se noinkin mennä

Ap