Apua, kuunteleeko mun puhelin mua sittenkin?!
Tää alkaa mennä pelottavaksi. Olen aina kuitannut nämä jutut foliohattuhommiksi, mutta näitä sattumia on ollut muutama, viimeisin tänään:
Jostain syystä Carmenin melodia soi aamulla päässäni ja hyräilin sitä ääneen. Sitten avasin Youtuben puhelimellani ja ensimmäinen ehdotus on Carmen-Habanera, juuri tuo melodia!
En ole kuunnellut puhelimellani mitään tuohon musiikin lajiin viittaavaakaan ja silti se nyt, yhtäkkiä oli siellä ehdotuksissa ylimpänä!
Onko musta nyt tullut foliohattu vai onko tässä jotain hämärää?
Kommentit (21)
Kyllähän se kuuntelee. Esim. jos ääneen sanot, että olisipa kiva mennä melomaan, niin hetken päästä puhelin näyttää kanoottimainoksia.
Justhan joku tutkija teki testin jonka tuloksena selvis että älyluurit kuuntelevat.
Mulla on edelleen perusluuri ilman ääniohjausta.
Kyllä.
Löysin puhelimeni syövereistä tiedot kaikista sen nauhoittamista ääninäytteistä. Osa oli vain kohinaa, mutta sieltä löytyi nauhoitteita lapseni ja mieheni äänelläkin. Google perustelee tätä sillä että äänikomenmot toimisivat paremmin. Koitan etsiä nettisivun jossa oli ohjeet että löytää nauhoitteet.
Voi riippua myös puhelimen merkistä ja yksityisyysasetuksista. Itselleni ei ole sattunut koskaan samaa.
Et ole hullu. Konkreettisimman oppitunnin sain itse aiheesta kun miehen kanssa etsittiin yhtä osoitetta. Laitoin googlemapsin taustalle jakelemaan neuvoja ja jatkettiin matkaa niitä näitä rupatellen. En enää edes muista mistä puhuimme, mutta hetken kuluttua google osallistui keskusteluun. "En pysty toteuttamaan hakuasi. Tarkenna", kuului selkeällä äänellä.
En ole käärinyt puhelintani tai päätäni folioon, mutta kyllä tuo sattumus aina silloin tällöin mieleen juolahtaa. Etenkin kun samaa ei ole tapahtunut toistamiseen vaikken puhelimeni tai mapsin asetuksia ole mitenkään muuttanut.
Androidia ei saa edes kiellettyä, muutoin siinä ei toimi mikään
Kuuntelee. Tässä livetestinä miten netti alkoi heti myymään koirille suunnattuja leluja kun niistä puhuttiin ääneen.
Estäminen on helppoa, eikun googlen asetuksia säätämään.
Vierailija kirjoitti:
Estäminen on helppoa, eikun googlen asetuksia säätämään.
Ei pidä paikkaansa. Oon alusta asti laittanut kaikki mahdolliset asetukset ja säädöt ja kiellot niin, ettei puhelin vakoilis, ja silti se vakoilee.
Juurikin google saattaa lähteä tekemään hakuja puheen perusteella. Yleensä se ei tee hakuja, mutta jos kuoret on jääneet auki, näen toisinaan, että nyt se kuuntelee.
Oikeastaan mitään yksityistä ei pitäisi puhua samassa tilassa puhelinten kanssa. Yrityksissä tämä periaate on usein otettukin käyttöön, palavereihin ei saa viedä puhelimia.
Vierailija kirjoitti:
Estäminen on helppoa, eikun googlen asetuksia säätämään.
Ei se esto oikeasti toimi! Se on sama kuin siin Googlen Nest-kamerassa - punainen merkkivalo sammui mutta kamera kuvasi silti.
Vierailija kirjoitti:
https://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/tiesitko-etta-google-aanittaa-puheit…
En löytänyt tuolta muuta kuin listan katsomistani Youtube-videoista. Mistä löytyy ne nauhoitetut äänet?
No mulla on käynyt muutaman kerran niin, että olen kirjoittamassa tekstaria ja huoneessa on radio auki. Yhtäkkiä puhelin ikäänkuin imaisee kaiken puheen mitä radiosta tulee ja kirjoittaa pikavauhtia sitä puhetta keskelle kirjoittamaani tekstaria. Todella kammottavaa, mulla Android, miten ton saisi pois.
Niin, ja ennenkuin joku viisas kehottaa mua sulkemaan radion osaan kyllä tehdä sen. Ilmiönä vaan ikävä.
Edellinen
Vierailija kirjoitti:
No mulla on käynyt muutaman kerran niin, että olen kirjoittamassa tekstaria ja huoneessa on radio auki. Yhtäkkiä puhelin ikäänkuin imaisee kaiken puheen mitä radiosta tulee ja kirjoittaa pikavauhtia sitä puhetta keskelle kirjoittamaani tekstaria. Todella kammottavaa, mulla Android, miten ton saisi pois.
Vain vaihtamalla androidin pois
Mä oon muutaman kerran jotenkin vahingossa hipaissut puhelintani sillai, että siihen on tullut Googlen joku "Kuunnellaan..." teksti ja muutama pallo pyörinyt. Eka kerralla huudahdin miehelle "Mikä vittu tää on, tää kuuntelee mua!" ja puhelin alkoi kirjoittaa tota huudahdustani näytölle itsestään. Toisen kerran kävi ihan samanlailla ja se kirjoitti mun sanat sanasta sanaan "jumalauta, taas tää puhelin kuuntelee!". Googlella on varmaan hyvät jutut meikäläiseltä...
Jossain jutussa oli ohjeet, miten pystyisi tarkistamaan omat tiedot, mitä puheita Google on tallentanut. Kokeilin sitä, mut en oikein osannut sitä tehdä.
Enkä ole muuten vieläkään saanut selville, miten toi "kuunnellaan"-juttu menee päälle. Molemmilla kerroilla se mennyt vahingossa.
17
Juu ei kuuntele... Muuten vain osaa silloin tällöin kysyä, "Mikä musiikkikappale tämä on?" Kun taustalla soi vanhanaikainen mankkaradio.
Olen taas entistä varmempi, etten tule ikinä hankkimaan älypuhelinta.
Et ole tullut hulluksi.