Pomo vertasi minua toiseen työntekijään
Sellaiseen kuka ei koskaan keskustele muiden kanssa ja on kaikkien mielestä ylisuorittaja.
Tämä kolahti eniten kaikista muista epäasiallisista kommenteista huolimatta. Tuli niin arvoton olo työntekijänä, sillä olen tehnyt työni hyvin. Olen kuulemma myös liian herkkä (kerran väänsin itkua hankalan asiakastilanteen jälkeen) ja en hänen mielestään sovellu näin hektiseen työpaikkaan (kauppa, missä kuka tahansa pärjää). Eli työnantaja haluaa tehdä minusta verrokin kaltaisen mielipiteettömän suorittajarobotin joka ei keskustele kollegoiden kanssa. Miltä kuulostaa? Muut työntekijät ovat myös kokeneet epäasiallista kohtelua ja henkilökohtaisuuksiin menoa. Kannattaako lähteä viemään asiaa eteenpäin? Onko muilla kokemuksia samanlaisesta tilanteesta?
Tuntuu että nykyään jokaisella työpaikalla taitaa olla samanlaista ongelmaa kun henkilöstö vedetään minimiin eikä työntekijät saa enää olla yksilöitä vaan heistä halutaan tehdä tunteettomia robotteja jotka kestävät kaiken mahdollisen paskan. Työntekijöillä ei ole enää mitään arvoa.