Ensi vaalikaudeksi palautetaan puolison tulojen vaikutus työttömyysturvaan
No, tämähän on ensinnäkin laitonta, koska lain mukaan miehellä tai naisella ei ole puolisonsa elatusvelvollisuutta ja toisekseen, puolison elättämistä ei voi laittaa verovähennykseen, kun taas lapsi vähennyksen voi tehdä. Kuten huomaatte, laittomuus täällä Suomessa on vallassa.
Työttömyysturva vähenee porrastetusti puolison tulojen mukaan. He ovat kehittelemässä tulorajoja, jos puolison tulot ovat bruttona 1300e/kk, silloin saa vielä esim. satasen, mutta jos puolison tulot ylittävät bruttona 2200e/kk, silloin ei työtön toinen puolisko saa enää mitään. Tämä johtaa siihen, että työtön ei voi hakea enää työtä, koska ei hänellä rahaakaan ole. Se on aivan sama ketä äänestää, nämä kaikki ns. "kansanedustajat" ovat ostettuja ja lahjottuja rakkikoiria. Sehän tässä hullua onkin, että valtio on kylläkin verottamassa pohjattomaan kassaansa kuin raivotautinen apina.
Tämä menee vuosi vuodelta hullummaksi. Lopulta ei ole enää mitään mihin tehdä poistoja koska kaikki kaikkialla on puristettu kuiviin. Suomi ryöstää itse itseään.
Kommentit (13)
Avioliitossa nimenomaan on puolison elatusvelvollisuus. Lopetinkin lukemisen tuohon virheeseen.
Älä puhu perättömiä elatusvelvollisuudesta:
https://oikeus.fi/fi/index/esitteet/avioliittolaki/puolisoidenoikeudetj…
Puolisoiden elatusvelvollisuus avioliiton aikana
Avioliiton aikana kummankin puolison tulee kykynsä mukaan ottaa osaa perheen yhteiseen talouteen ja puolisoiden elatukseen. Tarvittaessa voidaan myös avioliiton aikana vahvistaa, että toisen puolisoista on maksettava toiselle elatusapua. Elatusavun määrä ja sen maksutapa voidaan vahvistaa joko sopimuksella tai tuomioistuimen päätöksellä.
Ei huonosti, alkuun kaksi perustelua joista molemmat väärin 🤣
1. Puolisoilla on keskinäinen elatusvelvollisuus lain mukaisesti.
2. Lapsivähennystä ei enää ole.
Vierailija kirjoitti:

Sehän tässä hullua onkin , lapset voi vähentää verotuksessa joita elättää, mutta puolison elättämistä ei voi vähentää.
Kannatatko näitä kansainvälisten hyenoojen asiamiehiä (Kansanedustajia), jotka nihilismissään imevät ihmiset tyhjiin. Ymmärräthän, että tällä jatkuvalla poisto politiikalla Suomen valtiolla ei ole enää pian verotusoikeutta kansalaisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei huonosti, alkuun kaksi perustelua joista molemmat väärin 🤣
1. Puolisoilla on keskinäinen elatusvelvollisuus lain mukaisesti.
2. Lapsivähennystä ei enää ole.Sehän tässä hullua onkin , lapset voi vähentää verotuksessa joita elättää, mutta puolison elättämistä ei voi vähentää.

Ei voi vähentää. Usko jo äläkä intä.

Ihan oikein.
Terkuin Sinkku
Jos ei synny lapsia, niin silloin voi jo maailman loppu tulla.
Kyllä ne meinaa ryöstää kaiken mitä ryöstettävissä on. Kun Suomessa on ainakin 700.000 työtöntä , niin 700.000x työmarkkinatuki 514 euro = 360.000.000 euroa. Tämän rahan tuleva hallitus voi antaa Suomeen tuleville elintasomatkaajille ja samalla Suomen hallitus halaa maailmaa ja parantaa maailmaa.
Hyvä. Tulee taas yksi lisäkannuste, että emme kumpikaan myy enää koskaan arvokasta aikaamme, vaan revimme kaikki tuet, mitä irti saamme.
Lapsivähennys poistettiin jo 90-luvulla, joten lopettakaa tuo höpötys! Ja kyllä, ihan aiheellistakin huomioida puolison tulot, kun lasketaan sosiaaliturvaa. Kyllä, työmarkkinatuki on sosiaaliturvaa...

Tämähän tarkoittaa sinun järjellä sitä, että jos molemmat ovat työttöminä, niin kummankaan ei kannata hakea työtä tai ei kannata mennä töihin, koska silloin toinen jäisi ilman rahaa.
Kannatatko näitä kansainvälisten hyenoojen asiamiehiä (Kansanedustajia), jotka nihilismissään imevät ihmiset tyhjiin. Ymmärräthän, että tällä jatkuvalla poisto politiikalla Suomen valtiolla ei ole enää pian verotusoikeutta kansalaisiin.
https://www.vauva.fi/keskustelu/3188928/terapia-loppuu-kesken-prosessin…